Lentopelko
Kuuntele
Kuuntele Lentopelko-tallenne Soundcloudissa.- Ulkoinen linkki
Lue
[Alkutunnus alkaa, porinaa]
[Mies laulaen:] Dum-dum...
[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…
[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.
[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?
[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.
[Alkutunnus päättyy.]
Harri: Tervetuloa kuuntelijat Minun näköinen elämä tuottamaan podcastiin nimeltä Vesisoikio, järjestysnumero taitaa olla meillä jo 5 ja tämän päivän aiheena on lentopelko. Vesisoikio muodostuu ja muotoutuu rajojensa puitteissa menneisyydestä, tästä päivästä ja tulevaisuudesta kiitäessään avaruudessa. Minulla on keskustelukumppaninani tuttu ja luotettava Tuure ja editoijana on Harri Voutilainen. Ja Tuure, kuinka luotettava tänään olet?
Tuure: Ihan sama vanha luotettava. Olen ehkä hiukan viisastunut tässä muutaman päivän aikana, kyllä tämä menee parempaan suuntaan.
Harri: Niin mä uskoinkin. Sen takia halusin niin kuin vanhat harrastelijanäyttelijät ja näyttelijät, niin pudottaa sinut roolista, koska mehän ei olla harjoiteltu näitä asioita koskaan.
Tuure: Ei.
Harri: Vaan ne tulee tässä vuorovaikutuksessa. Ole hyvä, Tuure, lentopelko.
Tuure: Joo, aloitetaan siitä. Pelko on semmoinen suojamekanismi, joka eläinkunnassa kaikilla on se. Suojautumisen tarve syntyy kun tullaan semmoiseen tilaan, joka on outo tai ennenkokematon tai jossa yleensä aistitaan vaara. Se on meille epäaito tilanne, että me ollaan jossain semmoisessa tilassa, jossa me ei olla totuttu olemaan. Ja pelko on se joka herättää sen valppauden, että me ruvetaan olemaan valppaita kaikkeen mitä me nähdään, kuullaan, haistetaan, maistetaan. Meistä tulee hyvin varovaisia siinä tilassa. Se on se millä me ollaan ihmiskuntana varmaan satojatuhansia vuosia päästy eteenpäin sillä, että me ollaan oltu valppaita ja varottu joutumasta ahdistelun kohteeksi tai ansaan tai putoamaan jostain tai kaatumaan jossain. Niin se on synnyttänyt meihin semmoisen valppauden ja lentopelko on osa sitä valppautta. Ajatellaan, että me siirrytään lentokoneeseen ja siinä on semmoinen 100 tonnia maasta kaivettua alumiinia, joka on laitettu semmoiseen muotoon, että kovalla työnnöllä niin se lähtee lentämään ja se lentää. Niin se on edelleenkin ihmiselle semmoinen outo tila. Sen voi kokea sen ja se tapahtuu vaikka järki sanoo, että eihän tämä ole mahdollista, että tämmöinen putki lentää täällä 800 kilometriä tunnissa. Mutta se on kuitenkin mahdollista, muuta ihmisen mieli, sillä on vielä vaikea siihen tajuta. Siellä ensimmäiset varmaan jotka lensi niin ne oli kauhuissaan. Ei ne ohjaajat varmaan jotka niillä ensimmäisillä koneilla lensi. Mutta se ensimmäinen matkustaja joka niihin koneisiin otettiin mukaan niin se oli varmaan ihmeissään, että mitä tässä tapahtuu. Ja se sama pelko on siellä tänä päivänä, vaikka ne koneet on isompia ja vaikka siellä on enemmän ihmisiä. Niin ei se pelko siinä jakaudu, jokainen on yksilönä siinä tilassa ja pelkää. Se on ihan luonnollista pelätä semmoista, joka on outoa ja tuntematonta. Ja siihen auttaa yleensä sitten se, että kun tarpeeksi lentää tai on mukana lennolla, niin siihen alkaa tottumaan mitä tässä tapahtuu. Voi esimerkiksi avata silmänsä jo lennon aikana ja vähän kurkistaa siitä sivuikkunasta ulos, että miltä siellä näyttää. Ja sitten saattaa vielä tulla niin rohkeaksi ja jos on vieruskaveri siinä, niin sanoo sille päivää ja rupeaa olemaan luonteva siellä lennon aikana.
Harri: Mennäänkö, Tuure, kohta noihin asioihin. Kiitos tästä alustuksesta, juuri noinhan se on, että se on yksi pelko. Sehän on niitä uusimpia pelkoja todennäköisesti mitä on tavallaan olemassakin. Koska joku vanha lentäjä sanoo tästä, että kun ihminen ei pysty kontrolloimaan sitä omaa toimintaansa, niin sille tämmöinen tavallaan tulee. Latinan kielessä ja englannin kielessä ja missä kielissä onkaan anglosaksisissa, niin puhutaan fobiasta. Ja loppujen lopuksihan tämä ei välttämättä ole sitten niin rankkaa. Vaikka sanotaan, että noin 8 prosentille jotka kieltäytyy lentämisestä, niin se fobia on niin tiukkaa. Mutta sanotaan myöskin, että lentopelko on opittua asiaa. Ja niin kuin sä alustit tuossa hienosti minusta näistä peloista, pelot on mielenkiintoinen aihe ja sitä voisi käsitellä varmaankin vaikka tuonnempana erilaisista peloista. Mutta tässä ollaan tässä lentopelossa. Niin juuri tuo, että kun ihminen ei pysty kontrolloimaan sitä, mutta siinä yhdistyy väittävät, että siellä on suljetun paikan tilaa. Ja sitten tällaista, että ihmisillä ei ole tietoa. Sinähän olet lähes sinivalkoinen Sipoon siipi, koska olet ollut lentoyhtiöillä töissä ja myöskin Finnairilla. Niin sulla varmasti on erilaisissa koulutuksissa ja muissa tätä asiaa, että nyt halutaankin kuulla sinua asiantuntijana. Ja sitten ehkä sen jälkeen sellaisena henkilökohtaisena aatoksena. Ole hyvä.
Tuure: Kiitos. Joo, mä olin ennen eläkkeelle lähtöä 44 vuotta töissä Finnairilla. Mä en ole lentänyt konetta enkä mä ole korjannut lentokoetta. Mutta lentokoneen ympärillä mä olen tehnyt kaikkea mahdollista kuormaamisesta lähtien. Ja mä olen ollut tuolla markkinoinnin ja myynnin ja tuommoisten kanssa tekemisissä sitten sen loppuajan, ne viimeiset vuodet.
Harri: Oletko sä kouluttanut esimerkiksi lentopelkoisia ihmisiä tai ollut koulutuksissa?
Tuure: Mä olen ollut koulutuksissa ja sitten se on mielenkiintoinen mitä mulle itselleni tapahtui. Mä olin semmoisessa koulutuksessa jossa harjoiteltiin, kuinka onnettomuustilanteessa lentokone evakuoidaan tehokkaasti ja pelastetaan ihmiset sieltä.
Harri: Aivan.
Tuure: Ja käytiin läpi kaikki ne rakenteet ja miten sieltä tullaan ulos. Siellä on varauloskäytäviä, joista pääsee siivelle. Ja sitten siellä on varauloskäytäviä, joista pääsee suoraan ulos ja me harjoiteltiin kaikkia niitä. Ja sitten pohdittiin sitä, että kuinka nopeasti siinä pitää toimia niin, ettei mitään lisävahinkoja pääse tapahtumaan. Ja mulle oli yllättävää se, että sen jälkeen kun mä matkustin koneessa, niin musta tuli paljon tarkkaavaisempi. Mä kuuntelin kaikkia kolahduksia ja helähdyksiä just sen takia kun ne oli pelotellut mut siellä koulutuksessa, että mikä kaikkea voi sattua.
Harri: Joo.
Tuure: Mä en osannut sitä silloin ilman sitä koulutusta ymmärtää. Mutta se, että sitten kuitenkin se on parasta, että tietää. Esimerkiksi kun lentokoneessa tapahtuu siinä nousun aikana, jo rullatessa tapahtuu se, että siellä asematasolla on erilaisia kansia, viemärinkansia ja tämmöisiä, jotka kolahtelee siellä kun se kone rullaa.
Harri: Aivan, just.
Tuure: Niin niille tuli selvitys, että siellä on niitä kolahduksia ja niitä kuulee. Mutta niillä on syy, että se laskutelineiden jousitus on aika jäykkä ja se ottaa kaikenlaista epätasaisuutta sitten vastaan siitä kentästä. Ja vaikka se on betonoitu se kenttä, niin kuitenkin siinä asematasolla tulee ääniä sinne koneeseen. Ja sitten kun mä opin tunnistamaan niitä ääniä, että tässä oli joku kansi, tässä oli joku epätasapaino ja tässä oli joku sauma. Kun betonikannessa syntyy aina se sauma, niin ne saumatkin tuntee siellä koneessa.
Harri: Just.
Tuure: Ja sitten kun on oikein valppaana ja höristelee kaikkeen korviansa, niin sitten rupeaa kuulemaan liian paljon ääniä, mutta niille on kaikille selitys niille äänille. Ne johtuu siitä, että siellä on tilanteita, joissa se kone tärähtää tai älähtää. Ja sitten nousuun lähdössä, niin siellä missä ne laskutelineet sijaitsee lennon aikana. Niin niissä on luukut, jotka aukeaa ja ne kolahtaa kun ne lukittuu. Ja sitten kun se laskuteline tulee sinne rungon sisään, se kolahtaa ja lukittuu siinä. Ja sitten vielä kolahtaa ne luukut takaisin kiinni, jotka on sen laskutelineruuman luukkuina. Koska sitten se ulkopinta on ihan sileä sen jälkeen kun ne laskutelineet on sisällä. Niin siellä on erilaisia luukkuja ja erilaisia kolahduksia, jotka sitten säikyttää tarkkaavaista ja valpasta kuulijaa, että mistähän tuo johtuu ja mistähän tuo johtuu. Ja siinä justiin tulee vastaan se mielikuvitus. Niin se hyvin helposti lähtee laukkaamaan siellä jos ei ole tietoinen siitä, että nämä kolinat kuuluu tähän lentämiseen. Se mielikuvitus on se joka rupeaa tekemään siellä tepposia jos sen päästää valloilleen. Ja yleensä ottaen lentotouhuissa on se, että se on moneen kertaan varmistettua. Se luottamuksen säilyttäminen on hyvin tärkeätä siinä, että tehdään asiat sillä tavalla, että matkustamossa on mahdollisimman vähän häiriöitä ja yllätyksiä, että matkustajat saisivat olla mahdollisimman rauhassa sinä. Ja sitä konetta lennetään sillä tavalla, että kaarrot ja käännökset tapahtuu tasaisesti ja ei pyritäkään leikkimään mitään cowboyta, että pelotellaan niitä matkustajia. Tarkoitus on, että matkustajat säilyisi rauhallisina ja silloin se mielikuvitus säilyy kanssa rauhallisena eikä rupea ahdistamaan. Mutta on ihmisiä jotka ahdistuu siitä ahtaasta paikasta , että se tila on liian pieni monelle. Sitten se, että jos siellä koneessa tapahtuu jotain häiriöitä, että joku ihminen rupeaa häiriköimään, niin se hermostuttaa kaikki heti. Siinä täytyisi vaan pitää mielensä rauhallisena, koska siellä joka tilanteeseen on varauduttu ja siellä voi lentää turvallisesti. Mutta se mielikuvitus voi tehdä tepposia sitten jos tulee paha paikka.
Harri: Tuo oli juuri tavallaan sitä mitä itse ajattelen, koska tutkailin nyt tämän podcastin takia tätä lentopelkoa. Ja itse en ole koskaan rakastanut lentämistä. Jälkeenpäin näin miettien mäkin olen aika paljon päässyt lentämään noissa erilaisissa urheilujutuissa ja ehkä joskus erilaisella kalustollakin. Mutta nyt itse huomasin sen kun tutkailin näin jälkeenpäin tätä asiaa, niin lähinnä se nousu ja juuri nämä erilaiset äänet, tämä rullaus, erilaiset äänet. Ja kun sä äsken kerroit tuota asiaa, että kun se kone lähti rullaamaan ja kun se hömpsötteli niissä erilaisissa betoneissa ja hidasteissa ja kaivonkansissa. Niin mä olin jo ihan varma, että kohta se ajaa ojaan ja pyörä putoaa. Ja sitten juuri nämä laskutelineet, jotka vedetään sisään ja jotka tulee ulos, niin en mä koskaan tutustunut näihin asioihin. Jos niihin tutustuu niin väittävät, että useammat eivät enää tunne sellaista tilaa, että he pärjäävät sen kanssa. Ja eräs lentokapteeni kertoi, että sen jälkeen kun oli tämä World Trade Center hyökkäys, niin sinne lentokoneen ohjaamoon ei ihmiset päässeet. Niin sen jälkeen on myöskin tilanne tavallaan huonontunut tämän lentämisen osalta, koska silloin ne näki minkälainen se kapyysi siellä on ja kuinka turvallista ja rauhallista. Sulla on myöskin varmaan tästä sellaista omaa asiaa, että miten te kerrotte ihmisille näitä asioita?
Tuure: Kyllä. Siellä lennon aikana pyritään siihen, että vastataan niihin kysymyksiin. Ja sitten siinähän näkee helposti, esimerkiksi matkustamohenkilökunta näkee siinä, että jollain on vaikeuksia olla. Niin sitä lähestytään sitten ja kysytään, että voiko he auttaa jollain tavalla, jutella siinä henkilön kanssa ja vastata niihin kysymyksiin. Semmoisia tapahtui tuolla Välimeren lennoilla, siellä ilmat vaihtuu, siellä on monta ilmatyyppiä siinä matkalla ja ylitetään Alpit. Ja sieltä tulee semmoisia pyörteitä, että joskus vaakalennossa niin siinä saattaa tulla semmoisia kolahduksia. Se ilma on niin kovaa, että se kolahtaa kun se muuttuu sen laatu. Ja lentävä miehistö on (epäselvää, 0:12:56) sanomaan jotain matkustajille sieltä cockpitistä, sieltä ohjaamosta, että se oma ääni kuuluu siinä, että nyt tässä oli tämmöistä turbulenssia ja tämä vähän aikaa ravistaa. Mutta, että niin ja niin pitkän matkan päästä tämä menee ohi. Ja sitten kun he kertoo sitä, niin he käyttää semmoista rauhallista ääntä. Se olisi kauheata jos se kippari rupeaisi kirkumaan, että nyt tuli turbulenssi. Niin se porukka varmaan seisoisi kaikki takajaloillaan. Mutta kun se sanotaan rauhallisesti ja osoitetaan, ettei täällä ole mitään hätää. Se oli vaan turbulenssi ja kolahtelee vähän, mutta kohta matka jatkuu ilman tärinöitä. Niin silloin pitää puhua matkustajille kun tulee jotain poikkeavaa siitä tavallisesta lennosta. Tavallaan kertoa koko ajan, että tässä ei ole mitään hätää. Ja sitten sen äänestä kuulee, että ei se nyt ole paniikissa siellä.
Harri: Tästä mä haluan heti kysyäkin, koska mä olen tehnyt elämäni ensimmäisen lennon, elikä ollut matkustajana joskus 70-luvun puolessa välissä Bulgariaan. Ja silloin nuorena miehenä koko lentoa tavallaan muistakaan, varmaan jännitinkin. Ja takaisintuloa vielä enemmän, koska maha oli sekaisin. Mutta sitten ensimmäinen aikuisena oleva lento oli vuonna 1981, urheilujuttu. Ja mulle on aina jäänyt mieleen mitä tässä vitseinäkin kerrotaan, että kun kapteenit ja perämiehet kertoo sieltä. Niin mä en osaa varmaan tämän mikrofonin kanssa sitä tehdä. Mutta sehän kertoo niinkun tällä tavalla, (epäselvää, 0:14:30) nousseet lentoon ja menemme (epäselvää, 0:14:35). Niin se on muuttunut kokonaan, vaan siellä nyt perämies Kettunen tai sitten naisääni Sofia Kangas, kapteeni, kertoo terveisiä. Elikä jo rauhoittavana se kun kerrotaan ja kuulutetaan, se on muuttunut. Miksi se oli silloin sellaista kun sinä olit siellä työssä?
Tuure: Se oli, pääjohtaja Korhonen kerran puhui sitä kun sanottiin, että pilotit ei riittävästi kuuluta siellä lennon aikana. Jos siellä näkyy maahan asti, niin ne ei kerro sitä mitä siellä oikealla puolella ja mitä siellä vasemmalla puolella on. Ne kertoo ihan, että 10 minuutin päästä laskeudutaan. Ja pyydettiin Korhoselta sitten, että hän pyytäsi niitä kippareita ja perämiehiä vähän enemmän puhumaan siellä. Niin sitten Korhonen sanoi, että kyllä hän on niistä asioista puhunut ja näistä on puhuttu niiden kanssa. Ja kyllä ne kuuntelee sitä, mutta ne ei ole kaikki semmoisia juttumiehiä, että niiltä sana kulkisi. Mutta hän taas ottaa sen kerran puheeksi. Ja tiedoksi teille, että se on perempi, että ne on hyviä lentäjiä kun hyviä juttumiehiä.
Harri: Aivan, just näin.
Tuure: Eli sen merkitys on kyllä tiedostettu koko ajan, että kun se pilotti joka on vastuussa siitä lennosta, niin se antaa äänensä kuulumaan. Niin se on se, joka tuo sen turvallisuuden sinne matkustamoon.
Harri: Kyllä.
Tuure: Ja eihän se matkustamohenkilökunta niin eihän ne helposti hötkyile, koska niillä on se koulutus kanssa. Mitä hyvänsä tapahtuu, niin he tietää mitä pitää tehdä mitä tehtävissä on siinä. Niin se myöskin on semmoista rauhallista se toiminta. Ja nythän on joskus ollut sellaisia aggressiivisia tapauksia, että kun joku ihminen menettää malttinsa siellä lennon aikana. Ja siihenkin löytyy keinot, että se hillitään ja hallitaan se tilanne niin, että henkilö pystyy istumaan sen loppumatkan paikallaan ja sitä rauhoitetaan. Ja tarjotaan sille sitä mitä se tarvitsee, että se pystyy olemaan rauhallisena.
Harri: Se on todella harmittavaa, että nykyisin ehkä nämä on Iltalehtien asioita. Mutta niitä lähes viikoittain tavallaan tulee ja se on todella harmittavaa, että tämmöinen on. Koska yleensä siellä porukassakin on sellaisia, jotka saattavat tästä pelosta kärsiä. Mitä luulet, onko lentohenkilökunta, itse olen 80-luvulta lähtien lentänyt ja sitten olen myöskin päässyt hoitamaan lentoemäntiä ja myöskin Finnairin henkilökuntaa, miehiä, naisia. Kyllähän kapteenit ja perämiehet oli 80-luvulla vielä aika kuninkaita, heihin oli vaikea tavallaan tutustua. Lentoemännät oli tietenkin myöskin omanlaisiaan, kauniita, mutta se oli sellainen kulttiammatti. Kuinka paljon siinä painotettiin sitten esimerkiksi henkilökuntaa ja heidän koulutukseen ja psykologiaan?
Tuure: Kyllä siihen siellä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa niin ruvettiin keskittymään siihen palvelutehtävään. Alun perin lentoemännäthän tuli lentokoneeseen sen takia, että tarvittiin jotain ensiapukoulutusta. Ja nehän oli yleensä sairaanhoitajia tai sairaanhoitokoulutuksen tai ensiapukoulutuksen saaneita ne lentoemännät, jotka tuli silloin 40-luvulla lentokoneisiin. Heillä oli tarkoitus jos matkustajat saa jotain sairaskohtauksia tai muuten tarvitsee tuommoista apua, niin ne oli sairaanhoitajia. Mutta sitten kun siellä tuli se aika pitkäksi kun siellä oli pitkiä lentoja tai pitkä siihen aikaan, mutta lennot kuitenkin kesti ja ei siellä tullut mitään sairastapauksia. Niin sitten todettiin, että nehän voi tarjoilla jotain juotavaa sitten, jotain virvokkeita siinä matkan aikana. Ja sitten tuli tämä tarjoiluhomma siihen. Ja nythän se tarjoilu on niin, että se kaikki muu on siinä näkymätöntä, että se tarjoilu on se päähomma. Se on muuttunut se tehtävä enemmän semmoiseksi palvelutehtäväksi. Ja sitten lähdettiin siitä, että kuinka asiakasta lähestytään. Me harjoiteltiin ihan semmoisia, että kun tullaan asiakkaan luokse niin ei tulla tuolta selän takaa, vaan tullaan kohti. Koneen etupäästä aina lähestytään asiakasta, että asiakas näkee jo, että mä tulen. Ja sitten mä katson asiakasta ja asiakas katsoo mua ja syntyy se katsekontakti. Ja siitä voi aloittaa sitten sen mitä asiaa on sitten toimittamassakin, niin voi aloittaa sen sitten. Tai tarjoaa sen tilaisuuden, että asiakas saa ottaa yhteyttä jos sillä on joku kysymys, niin se tulee helpommaksi se yhteydenotto. Semmoisia me kaikki harjoiteltiin siinä. Ja justiin se, että tulisi sinne matkustamoon semmoinen kevyt ja rento tunnelma ja tervehditään ovella. Se vaikein paikka on astua sinne koneeseen, ensikertalaisen tulla siitä ovesta sisään sen kynnyksen yli.
Harri: Koska se lyö päänsä, se lyö päänsä heti.
Tuure: Ei nykyään enää lyö.
Harri: Ei, mutta silloin se lyö päänsä, näin matalakin ihminen kun astuu sisään.
Tuure: No joo, kyllä kolmoseen saattoi lyödäkin.
Harri: Joo.
Tuure: Mutta nythän ne on kun ladon ovet mistä sinne mennään sisään. Mutta siinä kuitenkin heti sen jälkeen kun astutaan kynnyksen yli. Niin sitten siinä on hyvä, että siinä on semmoinen ystävällinen kasvo joka toivottaa tervetulleeksi.
Harri: On.
Tuure: Vaikka mä olisin kuinka kammostunut nyt tässä kohdassa, niin tämä alkoi ainakin kivasti tuossa, että mä olen tervetullut tänne. Ja kyllä siinä huomioidaan niitä, jotka on epävarmoja ja jotka haluaa huolenpitoa. Siis kehollisesti pyytää huolenpitoa, että ne on huonoja liikkumaan tai ei löydä oikein paikkaansa. Niin siinä on heti joku jeesaamassa, että saanko auttaa, että tulisi se semmoinen tunne, että sä olet turvassa siellä. Koska turvassahan sä olet siellä, mutta sun henkinen puolesi ei ole vielä tottunut siihen ympäristöön. Niin se koetetaan saada se ympäristö miellyttäväksi sillä lailla, että siellä miellyttävä olla.
Harri: Kyllähän se on totta. Varsinkin Finnairilla olen aina kokenut, että se on ollut todella täydellistä palvelua ja muuta. Omassa sellaisessa lentopelkäämisessä jonka nyt loppujen lopuksi olen huomannut, että pelkään myöskin henkilöauton repsikkapaikalla istuessa. Jos tapahtuu joku nopea juttu, niin mä painan aina kaasua tai jarrua. Elikä se on ollut myöskin lentokoneessa, elikä mä olen liikaa seurannut sitä ympäristöä. Mutta tässä kerron siitä, että kun ei kerrota. Elikä olimme eräällä urheilureissulla tai järjestöurheilureissulla tuolla Turkissa. Ja oltiin sitten onnellisesti, Istanbulista oltiin Turkin sisällä lennetty ja kaikki hyvin. Istanbulista lähdettiin sitten Suomeen, mulla oli näkevä ihminen siinä vieressä, senhetkinen liikuntapäällikkö Hannele. Ja sitten se kone vähän lähti myöhässä ja sitten siellä rupesi olemaan kuuma siinä koneessa. Ja nuo emännät oli tosi kauniita ja palvelu hyvää ja penkit hyviä, mutta kuulutuksia ei tullut. Ja sitten mentiin ja sitten Hannele sanoi siinä yhdessä tilanteessa, että jumalauta kun tämä lentää matalalla siinä meren päällä kun mennään, eikä mitään kuulutuksia. Ja matkustajatilan lämpötila nousee ja nousee ja alkaa olemaan jo aika kuuma. Ja sitten mä istuin käytävän puolella ja mun vieressä oli joku kaveri, joka rupesi jotenkin panikoimaan. Se heilutti käsiään ja se lähti näiden lentoemäntien perään ja ei mitään kuulutuksia. Sitten sieltä tuli kuulutus, että laskeudumme hetken kuluttua Istanbulin kentälle englanniksi. Elikä se kääntyi tavallaan takaisin ja sitten se laskeutui sinne.
Tuure: Joo.
Harri: Ja sitten muutaman tunnin jälkeen kerrottiin, että siellä oli ilmastoinnissa joku vika. No, mun mielestä se on aivan sama, että mikä vika se oli. Mutta silloin mä huomasin vieressäni, että vaikka mullakin on sellaisia säpsymisiä, niin tämä Hannele säpsy ehkä vielä enemmän. Puhumattakaan siinä keskiosassa missä me istuttiin, niin ihmiset. Ja mikä oli siinä huonointa, ei tullut ketään lentoemäntää kertomaan, että mikä tämä tilanne on. Se oli, automaatti vaan toisti sieltä sitä asiaa. Niin silloin mä ajattelin, että kyllä tämä on aika tylsää, että joku tämmöinen Turkish Airlines, joka on hyvä firma ja hienot koneet ja muuta, kauniit lentoemännät. Niin tässä ei tällaista työtä tehty, toivottavasti se on jo unohdettu.
Tuure: Niin ja toivottavasti siitä on opittu jotain. Mutta tuo on se missä se paniikki pääsee kasvamaan kun ei sanota mitään.
Harri: Joo.
Tuure: Siinä tulee semmoinen tunne, että nyt ne on kaikki jossain tuijottamassa ikkunoista ulos ja kirkumassa jossain.
Harri: Joo.
Tuure: Ja kukaan ei tee mitään. Se päähomma unohtuu silloin, että se on matkustajakuljetus ja kaikki siellä, ne kipparit ja kaikki, ne on matkustajia varten siellä. Mutta yhtäkkiä ne rupeaa touhuamaan sitä lentokonetta varten, että siinä on joku. Siinä pitäisi osan jatkaa sitä työtä ja sitten yksi vaan lentäisi ja hoitaisi sitä konetta.
Harri: Joo.
Tuure: Ja sitten loppu konttaisi pitkin lattioita ja hakisi sitä vikaa. Mutta, että sinne täytyy jäädä se porukka, joka huoltaa ne matkustajat.
Harri: Nimenomaan.
Tuure: Jos likaa keskitytään johonkin vikaan tai ihmetellään sitä, niin silloin keskitytään ihan väärään asiaan. Ne matkustajat on kuitenkin ne tärkeimmät siinä tilanteessa ja niille pitää kertoa se totuus, se todellisuus. Jos ei tiedä niin sitten sanoa, että nyt ei tiedetä vielä. Mutta tuokin, että käännytään takaisin niin kyllä sen hyvin äkkiä tietää sen, että heidän on mentävä tässä takaisin. Ja sen voi heti kertoa, että nyt me mennään takaisin.
Harri: Kyllä.
Tuure: Kaikki tietää valmistautua, että me mennään nyt takaisin ja mennään vähän tarkastamaan tätä konetta. (epäselvää, 0:24:32) käydään tuolla terminaalissa kahvilla ja (epäselvää, 0:24:35).
Harri: Tämähän on juuri sitä, että tällä luodaan sitä turvallisuutta. Ja tämä oli varmaankin 90-luvun puolessavälissä. Tällaisia varmaankin silloin sattui ja tässä vahingossa. Voihan olla, että ne sähköiset kuulutusjärjestelmätkään ei toiminut. Mutta juuri se, että matkustamohenkilökunta ei kertonut ihmisille sitä asiaa, mutta kaikki meni ihan hyvin. Ja niinhän nykyisin sanotaan, että kyllä se kone etsii aina sen lähimmän lentokentän. Ja se on todella harvinaista, että yleensä lentokoneturmia sattuu.
Tuure: On joo. Lentokoneturmista sen verran tiedotan, että ne tutkitaan hyvin tarkkaan. Eikä sen takia, että löydetään se syyllinen, vaan löydetään se syy. Koska aina ne syyt minkä takia joudutaan poikkeamaan niistä normaaleista rutiineista, niin se täytyy selvittää, että miksi. Koska jos se tulee uudestaan, niin se pitää tietää ja oppia siitä edellisestä kerrasta ja tiedottaa kaikille muillekin. Siellä jaetaan valtavasti (epäselvä sana, 0:25:11) ja jos on haveri tapahtunut, niin se kerrotaan kaikille lentoyhtiöille maailmanlaajuisesti. Ja ainakin niille jotka sillä konetyypillä lentää niin kerrotaan, että meille kävi näin ja sitten tehtiin näin ja sitten se korjattiin näin. niin sitä tietoa jaetaan, että opittaisi. Ja sitä tietoa otetaan ulos sillä tavalla, että esimerkiksi pilotit ei joudu irtisanomisuhan alle kun ne kertoo sen kaiken totuudenmukaisesti eikä peittele mitään. Niin silloin tavallaan se riittää siihen työsuhteen jatkamiseen. Siellä ei ole se rangaistus ensimmäisenä, vaan siellä on se rehellisyys on ensimmäisenä. Jos tiedät mitä siinä tapahtui, niin kerro ihan tarkkaan. Me korjataan se seuraavan kerran ja lisätään koulutukseen tämä asia ja harjoitellaan simulaattorissa tämä tilanne. Tarkoitus on kouluttaa sitä jatkuvaa koulutusta ympäri maailman niitä lentäjiä, että niille kaikille selvitetään. Silloin kävi näin ja silloin kävi näin ja se johtui tästä ja tästä. Ja sen voi korjata näin lennoin aikana ja sitten seuraavassa tekniikan tarkastuksessa sen voi korjata tällä tavalla. Niin sillä tavalla joka vuosi se turvallisuus paranee siinä.
Harri: Elikä voisiko, Tuure, ajatella kuitenkin niin, että vaikka meillä tämä maailma on vähän semmoinen kilpailuyhteiskunta joka asiassa. Niin lentomaailmassa kaikki maat ja lentoyhtiöt pyrkivät tekemään kaikkein parasta ja matkustajien eteen työtä?
Tuure: Kyllä, kilpailu ei silloin rajoita. Kun puhutaan turvallisuudesta, niin se jaetaan se tieto. Jos jollekin on joku sattunut ja se on sen asian selvittänyt. Niin se kertoo sen muille, ettei muille tapahtuisi. Kun se menetetään kerran se matkustajan turvallisuus, niin se on hirveän vaikea saada takaisin. Jos ihminen menettää luottamuksensa johonkin lentämiseen liittyvään asiaan, niin se on hirveän vaikea saada takaisin. Siihen kannattaa sijoittaa rahaa, ettei sitä tapahdu tai että ennalta voidaan estää sen tapahtuminen. Mieluummin kun kokeillaan sitä, että antaa mennä ja sitten koetetaan sitä mainehaittaa paikata. Siinä voi mennä vuosikymmeniä ennen kun se mainehaitta korjaantuu.
Harri: Elikä jokainen lentoyhtiö joka tuolla toimii, niin se toimii matkustajien takia. Totta kai se toimii myöskin sillä, että se saa sitä katetta. Mutta lentoturvallisuus on se tärkein asia niin matkustamon henkilökunnalle kun lentohenkilökunnalle?
Tuure: Kyllä, se turvallisuus on semmoinen korvaamaton asia. Sen eteen kannattaa sitä katetta käyttää sen turvan lisäämiseksi ja takaamiseksi mieluummin kun ruveta siinä säästelemään. Koska se kostautuu sitten niin monella eri tavalla ja se koko teollisuus kärsii. Jos yhdelle tapahtuu joku vahinko, koska se saa sen maailmanlaajuisen julkisuuden, että niille kävi huonosti. Ja sitten ne jotka pelkää lentämistä tai on epävarmoja siinä, niin ne ottaa sen heti, että jaaha, mä olen ollut koko ajan oikeassa, että tämä on vaarallista touhua eikä sitä kannata tehdä. Ja silloin taas menetetään ne vuodet kun on kerätty sitä luottamusta, niin menetetään ne vuodet taas vähäksi aikaa niiden ihmisten kohdalla jotka toteaa sen, että mä olen oikeassa, että ei tämä kyllä ihan oikeasti mene. Ja se on tervettä se varovaisuus, koska se on se, että ihminen reagoi valppaasti siihen pelkoonsa ja huomioi kaiken sen. Koska sitten aina siinä viime hetkellä, niin me ollaan yksin sitten, että mitä mä nyt, niin siinä täytyy olla valpas. Jos on paniikissa, niin ei pääse mihinkään ja se on hirveä tilanne. Ja mistään hinnasta ei saa pilata sitä mikä on jo saavutettu siihen luottamusta, että lentäminen on turvallista. Nehän tekee niitä kaikenlaisia vertailuja, että autolla matkustaminen ja bussilla matkustaminen ja junalla matkustaminen ja lentokoneella matkustaminen. Ja sitten ne ottaa niitä kilometrejä, että kuinka paljon on matkustettu ja kuinka paljon vahinkoja on tapahtunut per kilometri sitten niissä. Ne koettaa sitä vakuuttaa sitä, että tämä on turvallista.
Harri: Joo.
Tuure: Vahinkoaja sattuu aina, niin kauan kun ihmisten kanssa tekemisissä ja ihmisten tekemillä vehkeillä liikkeellä, niin aina sattuu.
Harri: Mutta se on niitä tutkittuja asioita, että lentäminen on turvallisin mikä onkaan erilaisten autojen, junien ja muiden takia. Lentämisessä on se 8 prosenttia ihmisiä, jotka ei suostu siihen lentämiseen. Tutkimuksia ei ole tehty siitä, että kuinka monta prosenttia on se, jotka ei suostu junaan tai laivaan menemiseen. Ja sitten noin 30 prosenttia kärsii lentopelosta. Sitähän ei oikeastaan tiedä, että onko se lentopelkoa vai onko se ahtaan paikan kammoa vai onko se korkean paikan kammoa. Näitä asioita muuten aika jännittävää, niin ei ole tutkittu englannin kielellä enkä muilla kielillä näitä ole hakenut. Mutta eikös me sitä mieltä vähän olla, Tuure, että lentopelko, sen voi aina voittaa kun ottaa asioista tietoa?
Tuure: Kyllä ja se on ainoa tapa voittaa se, että ottaa asioista selkoa. Ja sitten jopa lennon aikana voi kysyä, siellä on henkilökuntaa jota voi jututtaa ja kysyä, että mikäs tuo oli ja mikäs tämä on. Ja jos mä vedän tuosta, niin mitä tapahtuu. Sen voi kaikki siellä koneessa, ne tietää ihan tarkkaan mitä tapahtuu mitä siellä koneessa tekee, niin tietää mitä siitä seuraa. Ja ne kannattaa kysyä ne kaikki kolahdukset ja mikä vaan epäilyttää niin voi. Siellä ei ole semmoista tyhmää kysymystä, vaan ne kaikki kysymykset on yhtä viisaita ja ne kannattaa kaikki tehdä. Ja se on sen oman rauhan ja oman mielenrauhan saattamisseksi, niin kannattaa ne ainakin kerran kysyä elämässään, että saa selville, että miten tämä menee. Ja kun ne on valmiita neuvomaan ne ihmiset jotka siellä on töissä ja ne haluaa neuvoa ja auttaa. Koska se helpottaa kaikkien oloa, heidän ja matkustajan ja kaikkien oloa. Ja se on semmoista julkista tietoa jota ei ole tarpeeksi julkisuudessa. Mutta jota saa kyllä sitten sen lennon aikana niihin kysymyksiin ihan spesifisti mitä haluaa kuulla. Minkä tuo on noin ja minkä takia tämä on näin ja niihin vastataan.
Harri: Tuure, minä uskon, että sinulla on myöskin tähän loppuun, koska tämähän ei ole mikään semmoinen podcast, missä tarvitsisi olla vähemmän hilpeä. Onko sinulla lentoon kerrottava tarina näin lopuksi ja sitten kerrot ne kuuluisat sanat?
Tuure: Kaikki ne tarinat, niin ne ei ole kaikki perhekelpoisia. Mä vähän varon kertomasta. Sitten me voidaan kahden kesken, mä voin kertoa sulle pari juttua kahden kesken.
Harri: Joo.
Tuure: Mennään niihin kuuluisiin viimeisiin sanoihin. Tätä me taas tehtiin ja tästä me taas puhuttiin. Ja oli oikein hyvä, että puhuttiin, koska tämäkin onasiaa. Ja musta tuntuu, että näkövammaiselle olla siellä osittain sokkona tai kokonaan sokkona ja kuulla sitä kaikkea mitä siinä tapahtuu. Niin se on varmaan jo sinällään aika pelottavaa. Se ympäristö on vaativa missä joutuu olemaan kun ollaan lentokoneessa. Nythän junista on kokemusta ja raitiovaunuista on kokemusta. Ja nyt kun siihen lisää sen lentokokemuksen, niin ei se ole sen kummempaa. Mutta se voi olla vähän jännempää kun ensimmäisen kerran menee junaan tai kun ensimmäisen kerran menee lentokoneeseen. Se on kokemisen arvoinen asia ja kokemuksethan ne rikastuttaa meitä. Kun me mennään kohti sitä pelkoa, niin sitten jonain päivänä me se voitetaan. Jos me juostaan sitä karkuun, niin me saadaan juosta sitten koko loppuikämme karkuun. Se ei katoa mihinkään se pelko. Mutta silloin kun me kohdataan se ja selvitetään se, niin se vähenee tai se katoaa kokonaan. Kiitos tästä kaikille kuulijoille.
Harri: Kiitoksia, Tuure. Ja Vesisoikio jatkaa omalla radallaan.
Tuure: Kyllä.
Harri: Kiitos.
Info: Mitä on puhelinrinkitoiminta? Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan. Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan puhelinrinkitoimintaan.
[Lopputunnus alkaa, porinaa]
[Mies laulaen:] Dum-dum...
[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…
[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.
[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?
[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.
[Lopputunnus päättyy.]