Siirry pääsisältöön

Nä­kö­vam­mais­museo

Iiris-keskuksessa sijaitsevassa Näkövammaismuseossa pääset tutustumaan näkövammaishistoriaan. Historia on museossamme käsinkosketeltavaa.
Vanhoja kirjoja, veistos jossa mies sekä historiallinen aikajana.

Tässä osiossa

Näkövammaismuseo on vuonna 1990 perustettu vammais­historian erikoismuseo, jota ylläpitää Näkövammaisten liitto.

Museon kokoelmissa on esineitä, valokuvia, asiakirjoja, ääni-, puhe- ja videotallenteita sekä jäsenlehtiä ja kirjoja. Ne valottavat monipuolisesti sokeainopetuksen, perinteisten ammattien, tiedonsaannin sekä arjen apuvälineiden ja järjestölähtöisen näkövammaistyön historiaa ja kehitystä 1800-luvun puolivälistä nykypäivään.

Vuonna 2019 uusitussa vitriinittömässä "Näkövammaistyön vuosisadat" -perusnäyttelyssä on esillä muun muassa kohokarttoja, pistekirjoja, -kirjoituskoneita ja -tauluja, pienoismalleja sekä perinteisiä harja- ja korityövälineitä. Kävijät voivat kokeilla pistekirjoitusta vanhoilla kirjoitusvälineillä ja työmenetelmillä sekä testata simulaatiolaseja. Simulaatiolasien tarkoituksena on tuoda esille näkövammaisuuden erilaisia haitta-asteita. Lisäksi museossa voi kuunnella näkövammaisuutta käsitteleviä puheohjelmia eri vuosikymmeniltä.

Museo myös tutkii näkövammaisyhteisöä koskevaa historiaa ja kulttuuriperintöä ja tarjoaa arkisto- ja tietopalveluja alan tutkijoille.


Yhteystiedot ja aukioloajat

Näkövammaismuseo
Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris
Marjaniementie 74
00930 Helsinki (Itäkeskus)

Näkövammaismuseo sekä arkisto- ja tietopalvelu ovat avoinna ma–ke klo 12–15. Museo on suljettuna 23.6.–7.8.2022.

Ei pääsymaksua.

Kysy lisää museosta ja näkövammaishistoriasta tai sovi käynti:
museoamanuenssi Kari Huuskonen
p. 09 3960 4676
kari.huuskonen@nkl.fi


Tieto- ja arkistopalvelut

Tutkijat ja historioitsijat voivat kysyä Näkövammaismuseosta aineistoja. Joskus Näkövammaismuseoon tulee myös yhteydenottoja, joissa kysellään esimerkiksi kuolinpesistä ja vinteiltä löytyvistä vanhoista näkövammaisten esineistä ja apuvälineistä. Nämä tietopyynnöt voi osoittaa museoamanuenssi Kari Huuskoselle: p. 09 3960 4676kari.huuskonen@nkl.fi.


Tapahtumat ja teemapäivät

Historiaklubit

Näkövammaismuseon historiaklubin tilaisuuksissa tutustutaan esimerkiksi näkövammaisuuden historiaan. Tulevista historiaklubeista ilmoitetaan tapahtumakalenterissa.

Historiaklubeista tehdään tallenteet, joihin voi syventyä koska tahansa myös myöhemmin.

Näkövammaisyhteisön teema- ja vuosipäiväkalenteri

Miten ja miksi vietetään Maailman pistekirjoituksen päivää? Entä mikä on Sokeiden viikko ja miksi sitä vietetään? Tähän kalenteriin on koottu näkövammaisyhteisön huomioimia kansainvälisiä teemapäiviä sekä näkö- ja kuulonäkövammaisyhdistysten vuosipäiviä.

Tammikuu

  • 4.1. Maailman pistekirjoituspäivä (World Braille day, alk. 2001), Louis Braillen (1809–1852) syntymäpäivä
  • 26.1. Espoon Seudun Näkövammaiset ry (HUN ry:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)
  • 28.1. Näkövammaisten liitto ry (näkövammaisyhdistysten kattojärjestö, perustettu 1928)
  • 29.1. Sokeain Ystävät – De blindas vänner sr (nyk. säätiö, perustettu 1887) ja Vakka-Suomen Näkövammaiset ry (perustettu 1987)

Helmikuu

  • 2.2. Vantaan Näkövammaiset ry (HUN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)
  • 16.2. Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry (HUN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)

Maaliskuu

  • 4.3. Sokeain lasten tuki ry (perustettu 1964)
  • kuukauden toinen viikko Kansainvälinen glaukoomaviikko (World glaucoma awareness week)
  • 18.3. Glaukoomayhdistys ry (perustettu 1998)
  • 25.3. Etelä-Kymen Näkövammaiset ry (KSN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)

Huhtikuu

  • 1.4. Näkövammaisten Kirjastoyhdistys ry (perustettu 1890) ja Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry (TSN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)
  • 7.4. Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry (perustettu 1984)
  • 23.4. Suomen sokeat ry (perustettu 2008)
  • 29.4. Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry (HUN, perustettu 1932/1916)
  • kuukauden viimeinen keskiviikko Kansainvälinen opaskoirapäivä (International Guide Dog Day)

Toukokuu

  • 20.5. Tampereen seudun Näkövammaiset ry (TSN, perustettu 1909)
  • 26.5. Etelä-Savon Näkövammaiset ry (ESN, perustettu 1985)
  • 27.5. Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf. (FFSS, perustettu 1946) ja Pohjois-Kymen Näkövammaiset ry (KSN paikallisyhdistys, perustettu 1986)
  • 29.5. Steleto ry (perustettu 1919)

Kesäkuu

  • 11.6. Näkövammaiset lapset ry (perustettu 1970)
  • 20.6. Pohjois-Savon Näkövammaiset ry (PSN, perustettu 1943)
  • 27.6. Lapin Näkövammaiset ry (LN, perustettu 1954) ja Kansainvälinen kuurosokeuspäivä, Helen Kellerin päivä
  • 28.6. Pohjanmaan Näkövammaiset ry (PN, perustettu 1927)

Heinäkuu

  • 11.7. Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry (PHN, perustettu 1943)

Elokuu

  • 4.8. Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry (PPN, perustettu 1926)
  • 30.8. Salon seudun Näkövammaiset ry (VSN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)

Syyskuu

  • 10.9. Opaskoirayhdistys ry (perustettu 1948)
  • kuukauden kolmas viikko/lauantai Kansainvälinen retiniitikon päivä (World retina day/week, alk. 1990-luvun lopulta)
  • 24.9. Kainuun Näkövammaiset ry (KN, perustettu 1985), Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry (perustettu 1931)
  • 28.9. Kansainvälinen informaation saavutettavuuden päivä (International Day for Universal Access to Information, UNESCO)
  • 29.9. Keski-Suomen Näkövammaiset ry (KSN, perustettu 1956)

Lokakuu

  • 8.10. Pietarsaaren Näkövammaiset ry (PN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986) ja Maailman näköpäivä (World sign day, Lions)
  • 15.10. Kansainvälinen valkoisen kepin päivä (World white cane day, alk. 1964)
  • 17.10. Näkövammaiset Käsityöntekijät ry (perustettu 1927)
  • 22.10. Euroopan kuurosokeiden päivä

Marraskuu

  • kuukauden toinen viikko Sokeiden viikko (alun perin sokeainpäivät alk. 1921)
  • 12.11. Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry (VSN, perustettu 1911)
  • 15.11. Loimaan seudun Näkövammaiset ry (VSN:n paikallisyhdistys, perustettu 1982)
  • 20.11. Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry (FAN, perustettu 1927)
  • 22.11. Sokeainopetuksen Tuki ry (perustettu 1969)
  • 27.11. Hyvinkään Näkövammaiset ry (HUN:n paikallisyhdistys, perustettu 1986)

Joulukuu

  • 3.12. Kansainvälinen vammaisten päivä (International day of persons with disabilities)
  • 5.12. Etelä-Karjalan Näkövammaiset ry (KSN paikallisyhdistys, perustettu 1959)
  • 6.12. Retina ry (perustettu 1973)
  • 16.12. Suomen Kuurosokeat ry (SKS, perustettu 1971)
  • 19.12. Kaakkois-Suomen Näkövammaiset ry (KSN, perustettu 1937)
  • 30.12. Satakunnan Näkövammaiset ry (SN, perustettu 1933)

Lue lisää päivien historiasta:


Puheohjelmia ja tallenteita

Näkövammaismuseon kokoelmissa on monenlaisia äänitallenteita, joiden kautta pääset tutustumaan näkövammaishistoriaan eri näkökulmien kautta.

Kuuntele esim. Louis Braille 200 vuotta -ohjelmasarjaa, joka kertoo ranskalaisen sokean koulupojan 1820-luvulla kehittelemästä pistekirjoitus­järjestelmästä ja sen merkityksestä näkövammaisille.



Lehtiarkisto

Alla olevien linkkien kautta pääset tutustumaan Sokeain Airut -lehtien vuosikertoihin 1920-luvulta:

Kustantaja ja elektronisen julkaisun tuottaja: Näkövammaisten keskusliiton Näkövammaismuseo ja tiedonhallintapalvelut. Muokkaus (M3): Heli Huuhtanen 12/98.