Jaden haastattelu
Kuuntele
Kuuntele Jaden haastattelu -tallenne Soundcloudissa.- Ulkoinen linkki
Lue
[Alkutunnus alkaa, porinaa]
[Mies laulaen:] Dum-dum...
[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…
[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.
[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?
[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.
[Alkutunnus päättyy.]
Päivi: Tervetuloa tämänkertaiseen Minun näköinen elämä –podcastiin. Haastattelijana toimii Päivi. Ja mulla on jututettavana Jade. Meidän aiheena on tänään näkövammaisen vanhemman lapsena oleminen ja eläminen. Mitä asioita lapsi pohtii, kun äiti ei näe? Minkälaista se arki sitten oikein on? Onko olemassa jotain pelkoja? Näistä Päivi ja Jade juttelevat seuraavaksi. Moikka, Jade, mä oon Päivi.
Jade: Joo.
Päivi: Kiva, kun sä suostuit jutteleen mun kanssa. Milläs luokalla sä oot?
Jade: Vitosella.
Päivi: Okei. Tykkääks sä koulusta?
Jade: Joo, on se ihan hauskaa.
Päivi: Mikä on sun mielestä siäl koulussa ihan se paras aine, mistä sä tykkäät eniten?
Jade: Ehkä kuvis tai pehmee kässä.
Päivi: Nyt mä oon niin vanha, et mun täytyy kysyy, mikä on pehmee kässä. Tarkottaaks se tommosta ompeluu ja sellasta?
Jade: Joo.
Päivi: Okei, ja se on sun lemppari. Ootsä vähän taiteellinen tyyppi?
Jade: Joo.
Päivi: Mistä sä erityisesti kuviksessa tykkäät?
Jade: Mä tykkään maalata.
Päivi: Okei. Maalaatsä vesiväreillä?
Jade: Akryyli-, ja vesiväreillä myös.
Päivi: Sä oot tommonen taiteellinen tyttö. Miltä susta tuntuu, kun äiti ei välttämättä nääkkään niitä sun taideteoksia?
Jade: Ei se mua paljoo haittaa, mä kuvailen tosi paljon, et minkälaisia ne on.
Päivi: Hei, tosi mahtavaa. Miten sä oot opetellu tai oppinu kuvailemaan asioita? Ootsä vaan ruvennu kertomaan tai… Voitsä kertoo mulle jostain taulusta, minkä sä oot tehny?
Jade: No, yks oli sellanen, missä mä olin akryylimaaleilla tehny vähän sellasen niin kun meren, missä on niitä leviä, ja sit siäl uiskenteli kaks kalaa.
Päivi: Vau. Sehän kuulostaa tosi kivalta. Minkäs värinen se sun meri oli? Oliks se vihree vai sininen, vai oliks siinä molempia?
Jade: Tosi tummansininen. Se on mun lempiväri. Ja sitten ne merilevät, no niissä on täydellisen vihree, vähän tumman… vähän sinistä ja tosi sellanen meren näköinen, et se olis just niin kun oikeen merilevän väri.
Päivi: Tosi upealta kuulostaa. Mimmoset kalat sä siihen maalasit? Oliko ne jotain mustekaloja tai jotain isoja kaloja vai ihan pieniä?
Jade: Aika pieniä, vähän kultakalan näkösiä.
Päivi: Sähän oot oppinu tosi hyvin kuvailemaan. Jouduks sä kotona paljon kuvailemaan äidille asioita?
Jade: Joo, ja sitten koulussa niin mä opettelen myös espanjaa. Mä sain todistukseen kympin. Mä yritän vähän kertoo äidille, minkälaisia tehtäviä on. Niin se on vähän hankalaa, mut ihan hyvin se menee.
Päivi: Toi on tosi kiva kuulla, et sä tykkäät siäl koulussa siitä espanjastakin. Mitäs sä sit kerrot äidille niistä koulutehtävistä, et missä tarviit apua?
Jade: No, siis esimerkiks, että tässä on sellanen tehtävä, missä lukee vaikka: Vedä viiva, persoonapronominit, että voiks sä auttaa et mitä ne on. Sit mä sanon ne kaikki ääneen, ja sit se sanoo niistä. Sit se kysyy ne uudelleen, ja sit mä sanon ne uudelleen.
Päivi: Nii just, eli sä joudut aika paljon lukemaan ja toistamaan asioita.
Jade: Joo. Ja sit kun oli korona, oli etäkoulu, niin mä opin tosi hyvin, siis mä olin kakkosella tai ykkösellä, niin mä opin tosi hyvin lukeen, oppisin lukeen kaikkee.
Päivi: Se on ihan totta. Ja sä ainakin, huomaan itse, että mun pojat, jotka on jo molemmat koulussa, toinen vitosella ja toinen ysillä, niin he on oppineet tosi hyvin lukemaan ääneen ihan sen ansiosta, et kotona onkin tosi huonosti näkevä äiti.
Jade: Joo. Siitä saa vähän sellasen nopeemman lukutaidon oppimisen.
Päivi: Kyllä.
Jade: Ja sitten kokeissa niin mä opettelen huomattavasti ehkä enemmän, koska mulla ei oo sellasta, joka vois vähän kysyy asioita, kun iskä on koko ajan töissä ja äiti ei nää kysyy niitä. Mut usein mä sanon sille ne, mitä se voi kysyy multa, niin sit se usein menee sillein helpoiten.
Päivi: Meillä kun noita kokeisiinkin kun luetaan, niin meillä joskus sitten pojat lukee ääneen niitä kappaleita. Ja sit me yritetään molemmat, minä ja lapset, muistaa, et mitä siinä kappaleessa puhuttiin. Ja me vähän jutellaan siitä kappaleesta. Ja meiän pojat on ainakin sanonu, että jää tosi kivasti asiat mieleen, kun niistä puhutaan. Ja mä voin kertoo, et ei meillä ollu koulussa tämmöstä kun meillä juteltiin semmosia tai meillä opiskeltiin vähän eri tavalla. Niin se on kauheen hauskaa meiän poikien mielestä, kun mä kerron heiän mielestä tosi vanhoja juttuja. Osaisiks sä sanoo jotain espanjaks? Mä en osaa yhtään espanjaa, mut mä mielelläni kuuntelisin.
Jade: Mä sanon sellasen alottelijajutun: ”Komo te jamas? Me jama Jade.” Se on: ”Mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on Jade.” Ja sitten: ”Kuantos anios tienes?” on: ”Kuinka vanha olet?”
Päivi: Miltä susta tuntuu, kun äiti ei nää?
Jade: No, mä oon jo tottunu siihen. Mut sillein ykkösellä se oli vähän outoo, kun alko vasta tajuaan siellä. Mut kyl siihen tottu tosi nopeeta sillee.
Päivi: Ootteks te kavereitten kans jutellu, että mitä sä esimerkiks joudut kotona tekeen sellasta, mitä kaverit ei joudu tekeen?
Jade: Enemmän kotitöitä. Ja sitten mä teen aina ite ruuan, et mä osaan käyttää jo kaikkii kodinkoneita.
Päivi: No, minkälaisii kotitöitä sä teet? Sä kerroit, et sä laitat jo ihan ruokaakin, niin mitäs muuta sä teet?
Jade: No, mä esim. hoidan pyykit. Sit mä laitan sukat, niitten pari, sillein oikein, et ne on oikeet parit. Ja sitten mä välillä imuroin, jos meiän avustaja ei oo meillä. Ja sitten laitan myös tiskit koneeseen.
Päivi: Okei. Sähän oot tosi reipas tekemään kaikkee. Harmittaaks sua, kun sä joudut tekeen noita kotihommia?
Jade: No, ei, se on ihan kivaa mun mielestä.
Päivi: Tosi kiva, kun sä aattelet noin. Ai sä paritat teillä sukkia. Meillä käytetään semmosta sukanparittajaa, et aina kun meillä joku ottaa likaset sukat pois jalasta, niin ne laitetaan semmosen parittajan kanssa yhteen sieltä varresta ja sit ne vasta heitetään pyykkikoriin. Ja sitten ne voi heittää pyykkikoneeseen siinä parittajassa. Ja sit ne voi kuivattaa siinä parittajassa tai heittää kuivausrumpuun. Ja ne sukat pysyy koko aika parina.
Jade: Toihan on tosi fiksu.
Päivi: Tää oli vähän semmonen vinkvink, et sä voit kertoo äidilleskin, että tällai voi tehä.
Jade: Joo.
Päivi: Tuntuuks susta, et teillä on kotona kotityöt kuitenkin jaettu et jokasella on jotakin hommia?
Jade: Joo, usein mä hoidan tiskejä ja sukkien laittoo just. Ja sitten iskä ehkä hoitaa myös tiskejä eniten ja ehkä imuroinnista, avustaja hoitaa kaikkee ja sitten äiti enemmän pyykkejä, ja mun isoveli ei tee mitään.
Päivi: Kuka teillä vie roskat?
Jade: No, iskä myös, kun se on lähössä töihin, niin se ottaa samalla roskapussin mukaan.
Päivi: Se on hyvä, että jokaselle on vähän jotakin. Pitäskö sille isoveljelle sanoo, et senkin kuuluis jotain tehä?
Jade: Joo.
Päivi: Siitä. Musta se on reilua, et jokanen osallistuu niihin kotitöihin. Onks sulla jotain lemmikkiä?
Jade: Meillä on toi opaskoira Kiti, mut se ei oo mun lemmikki, se on äidin opaskoira. Mutta mulla on kolme marsua.
Päivi: Oho, kolme marsua. Millos sä oot saanu ne marsut?
Jade: Mä sain ne kolmosella sillon kun tuli ne päättäjäisjuhlat vähän niinku, niin sit mä sain tosi hyvän todistuksen. Mä en nyt muista sitä, mut keskiarvo oli kai jotain ysin paikkeilla. Ja sit me mentiin Jumboon. Siis mä aina pyydän, että voidaaks mennä kattoon Faunattaren lemmikkejä. Sit äiti sano: Joo. Ja sit iskä sano, et se (epäselvä sana, 0:08:16), mut oikeesti se oli laittamassa niitä juttuja, et me saadaan ne marsut. Sit mä tulin sinne. Sit äiti kysy, et mitkä sä haluisit noista kolme. Sit mä näytin ne. Ja nykyään mulla on kolme ihanaa tyttömarsua, Pipsa-, Banana- ja Vauhti-marsu.
Päivi: Oi, ihanat nimet. Sä oot menossa tukiperheen kanssa Japaniin.
Jade: Joo, syyslomalla.
Päivi: Okei. Odotatko matkaa?
Jade: Joo, ihan sairaan innolla. Ja me mennään Disneylandiin.
Päivi: Japanissa on semmonenkin.
Jade: Joo. Kun me oltiin Pariisissa joskus niitten kaa, niin me mentiin myös Disneylandiin. Mutta nyt me mennään Tokion Disneylandiin.
Päivi: Aivan, sit sä voit vähän vertailla, et minkälaisia ne on. Kerroks sä vähän, että mikä se tukiperhe on?
Jade: Tukiperhe on sellainen, että kun mulla ei oo mummoo eikä pappaa tai mitään tällasta, joka voi ottaa mut vähän niin kun hoitoon, se on vähän niin kun mun toinen perhe. Ne on tosi kivoja. Ja me tehään kaikkee kivaa niitten kaa. Se on vähän niin kun mummola. Ja sit siäl on se lapsi, samanikäsiä.
Päivi: Aivan. Se on vähän niin kun se olis sun serkku. Voisko se olla niin kun sun täti ja setä tai jotakin semmosta? Voiks sitä tukiperhettä ajatella niin?
Jade: Joo. Ja usein kavereille mä vaan sanon, et se on vähän niin kun yökylä, kun kaikki kaverit ei just tiiä, mikä on tukiperhe, paitsi mun lähimmät kaverit tietää, et ne on tukiperhe.
Päivi: No, mitäs äiti ja isä tekee sillä aikaa kun sä oot tukiperheessä?
Jade: No, iskä on koko ajan töissä, mutta äiti esim. menee johonkin ravintolaan ja sit johonkin tapaamisiin vaikka sen kavereitten kaa ja mihin mä en voi tulla mukaan, että mä joutuisin olla yksin kotona.
Päivi: Aivan. Kuulostaa kyl tosi kivalta. Jouduks sä kattoon usein, kun äiti lähtee vaikka kavereitten kans iltaa viettämään tai iskän kanssa treffeille tai ylipäänsä jonnekin semmoseen tilaisuuteen, mihin pitää laittautua? Niin katoks sä, et mitä äitillä on päällä ja sopiiks ne yhteen ja miten on meikit ja semmoset?
Jade: Äiti ei käytä meikkiä, mut sillä on tatuoinnit tossa silmän jutussa, näyttää meikiltä. Ja sitten se kysyy usein multa, et onks tässä paidassa vaikka marsun karvaa tai Kitin karvaa tai jotain tällasta.
Päivi: Tietääkö sun kaverit, että sun äiti ei nää?
Jade: Joo, kaikki tietää, koko meiän luokka ainakin, kaikki vitoset. Ja se on, kaikki tietää. Kun ne tulee meille, ne on ihan hiljaa, tai ne sanoo: ”moi” heti. Ja sit äiti tunnistaa niitten äänen jo.
Päivi: Mitäs muuta teillä tehään eri tavalla kun sun kavereitten luona just sen takia, että äiti ei näe?
Jade: No, siis useinhan mun kavereitten äidit tai isät tekee ruuan meille. Mut meillä mä teen aina ite. Ja sit ne ei usein hirveesti tee kotitöitä eikä läksyjä heti, vaan ne jättää ne.
Päivi: Onks sulla sellanen olo välillä, että sun tekis mieli paiskoa tavarat seinään ja sanoo, et hitto, mä en oo mikään avustaja ja mä en tykkää kun mä joudun tekeen näin paljon kotitöitä?
Jade: Enitenhän on ärsyttävintä se, kun se himputin vyölaukku, kun se laittaa sen jonnekin, sit se kysyy, missä se on. Sit kun mä nousen just vaikka sohvalta, mä oon kattonu puhelinta, niin sit se löytää sen. Sitten se pyytää, et voiks mä tuoda, et missä sen puhelin on. Kun mä nousen ja oon ehtiny kävellä, niin se sanoo: Löyty.
Päivi: Se varmaan onkin tosi ärsyttävää. Mä huomaan myös itte, että jos mä oon vahingossa laskenu jonkun tavaran jonnekin niin sanotusti väärään paikkaan, niin sit mä huudan täällä naama punasena, et missä se on, tulkaa nyt joku kattomaan. Sit kukaan ei liikahdakaan. Ja kyl se sit yleensä löytyy. Onks teilläkin niin kotona, että tavaroilla on oma paikka?
Jade: Mulla, mun isoveljellä ja mun iskällä on, mut sitten äiti aina valittaa meille, et me muka jätettäs meiän tavarat joka paikkaan, vaikka meiän kylppäriin, niin kun siinä on sellanen taso. Niin usein sen vaatteet on siinä eikä meidän, että…
Päivi: Ja sä kun oot tottunu elämään sokean äidin kanssa, niin onks sun helppo tarjota muille näkövammasille apua?
Jade: Joo, tosi helppo. Kyl mä osaisin auttaa, jos joku kysyy vaikka, että missä mun puhelin on. Niin sit se usein on jossakin pöydän päällä. Ja se kattoo siitä, mut se on just sillei just sentin päässä sen kättä. Niin se ei osu siihen. Niin sit mä esim. sanon, että vaikka vähän vasemmalle, tai meen näyttään, et jos se on vähän kauempana vaikka missä se on.
Päivi: Oikein kiva kuulla. Mites teillä tehään kauppalista?
Jade: Äiti sanelee sillä VoiceOverilla iskälle. Se kuulostaa joskus ihan siansaksalle, jos on ”maito, kerma, ii iili kiili”, tollanen. Niin sitten mä käyn usein iskän kaa aika paljon kaupassa. Usein me jaetaan se lista sillei puokkiin, et me haetaan tavarat erikseen. Niin sit me ollaan usein samaan aikaan. Ja sit usein me otetaan aina iskän kaa jotkut patukat sit hyllystä, jos ollaan oltu reippaita että ollaan saatu vaikka kymmenessä minuutissa ihan kaikki. Ja sit, et se olis vähän helpompaa, äidille vinkvink, et jos se laittais maitotuotteet vaikka samaan, yrittää laittaa samalle riville esim. voi, juusto, maito, niin sit se helpottas tosi paljon. Ja sit vaikka just pakastintuotteet, jäätelöt, kalapuikot, tällaset, niin ne olis vähän samassa, niin se helpottais tosi paljon.
Päivi: No niinpä. Toi helpottaa itse asiassa ihan kenen tahansa kauppalapun tekemistä ja siäl kaupassa niitten tavaroitten etsimistä ja hakemista, kun ne on sillai järkevästi laitettu.
Jade: Kun äiti laittaa sillei vaikka: omenat, sit kalapuikot, maito…
Päivi: Niin, äiti kirjottaa siinä järjestyksessä, kun ne tulee mieleen. Onks teillä jääkaapissa joku tietty järjestys?
Jade: Meillä on kaks jääkaappia ja kaks pakastinta. Toisessa pakastimessa on aina jäätelöt, ja toisessa on usein kalapuikkoja ja tällasia ruokia. Ja toisessa on usein jotain herkkua tai jotain mus… pakastemustikoita tai tällasia. Ja sitten jääkaapeissa on sillein, että toisessa on maidot, vähän niin kun aamupala- ja välipalatuotteet, maito voi. Sit jos se meiän avustaja leipoo jotain, niin sit ne on aina siellä. Mut sitten oudointa on se, että sit siinä toisessa jääkaapissa on jogurtit, mikroruuat. Mä tykkään syödä keittoo ja mikroruokaa usein, kun mä tuun koulusta. Ja sit maito ja salaatit on siinä kaapissa, missä on ne keitot ja tällaset, ne ruuat. Ja sit meiän kurkku ja tomaatit, niin ne on usein sit siinä toisessa kaapissa. Ne on vähän sellainen sekanen, mut siihen on jo totuttu, et se on vähän sekanen.
Päivi: Meillä on kanssa jääkaappi järjestetty tiettyyn järjestykseen, niin, ja se on järjestetty vähän just sillai, että kun käy läpi sen kaapin, niin sit just tulee helposti kirjotettua peräkkäin ne voit ja juustot ja maidot ja jogurtit, kun ne on samalla hyllyllä tai peräkkäisillä hyllyillä. Se helpottaa sitä kauppalapun tekemistä. Ja sit näkee heti, et hei vitsi, meillä ei ookaan nyt juustoo täällä hyllyllä ollenkaan. Se on kauheen kätevä semmonen järjestys siellä kaapissa.
Jade: Joo, ja sit usein, vaikka äiti ei nää, niin jotenkin, jos karkkeja on vaikka yhessä kaapissa, mä oon vieny sinne karkkikipon, jos sitä jää lauantaista, niin usein äiti sit ehkä, jotenkin ihmeellisesti sieltä on vähän vähentyny karkkeja. Iskä on ollu töissä, niin ainut syyllinen on äiti.
Päivi: Nii justiin, elikkä tuleeks sullekin välillä epäilys, ettei se äiti oikeesti ookaan sokee?
Jade: Joo, siis tosi usein, kun karkkiasioissa se jotenkin huomaa kaiken.
Päivi: Mä olisin kysyny sulta semmosta asiaa, että mikä sun mielestä on ihan paras juhla, mitä te vietätte koko perheen voimin. Onks se synttärit tai joku muu?
Jade: Ehkä syntymäpäivä tai joulu, tai uudenvuodenaatto.
Päivi: Elikkä sä tykkäät joulusta, ja uudenvuodenaattokin tuli mainittua. Voiks sä kertoo teiän joulusta vähän enemmän?
Jade: Meillä vietetään joulu sillei, et usein me tehään joulutorttuja, pipareita tosi paljon. Ja sit me tykätään koristella niitä. Sit me otetaan joulukuusi ja koristellaan se.
Päivi: Kuka teillä leipoo joulutortut ja piparit? Oletko se sinä?
Jade: Mä ja äiti.
Päivi: Sä oot äidin kanssa oikein leipurimestari.
Jade: Joo.
Päivi: Mikä sun mielestä on paras täyte joulutortuissa?
Jade: Ihan se luumuhillo.
Päivi: Teetteks te ihan tavallisia tommosia ruskeita pipareita?
Jade: Joo.
Päivi: Haluaisiks sä kertoo pikkusen, kun mä oon kuullu, että viime vuonna piparinpaisto ei tainnu mennä ihan putkeen?
Jade: Mä ja mun kaveri oltiin meillä. Me tehtiin äidin kaa pipareita. Sitten ne oli siäl uunissa. Sit mä olin ottamassa niitä pois siält uunista. Mut sitten mä osuin, se leivinpaperi osu sinne uunin yläosaan. Ja sit se alko syttyy tuleen. Mä katoin ehkä jonkun kymmenen sekuntia sillei (epäselvää, 0:16:49) vähän. Sitten mun kaveri sano, et Jade, että tossa on tulta, et ota se pois kädestä. Sit me huudettiin äiti. Se laitto sen äkkiä sinne uuniin takas. Sitten mä huusin iskää, et se tuo sen sammutuspeitteen. Ja sitten se tunkin sen sinne uuniin. Ja sit onneks se lähti se tulipalo.
Päivi: Te selvisitte tilanteesta. Mitäs opit tästä?
Jade: Ei saa laittaa sitä pelliä sinne ylös, vaan pitää laittaa se tosi tasasesti.
Päivi: No, se on kans tosi tärkee. Ja sit varmaan muistat, et sammutuspeite pitäis olla keittiössä. Mäkin oon yrittäny laittaa sen semmoseen paikkaan, et se on näkevien nähtävissä ja sitten, et mä sokkona saan sen helposti. Rasvapalo jos sattuis tulemaan niin, että vaikka öljy syttyis palamaan, niin sinne kun laittaa vettä, niin sehän vaan leviää se palo. Niin se on tosi hyvä se sammutuspeite. No, sit te koristelette ne piparit, niin millä te koristelette niitä?
Jade: Niillä sokeritahnoilla, vähän niin kun strösseli, mut se on sillä jouluteemasilla. Ja sitten on sellasia sokerikirjaimia tai silmiä. Usein mä käytän niitä silmiä, ne on tosi söpöjä.
Päivi: Kiinnitetäänkö ne silmät ja muut semmosella sokeritahnalla sitten kiinni siihen pipariin?
Jade: Joo.
Päivi: Ooks sä siinä äidin silminä ja kerrot, mihin laittaa, vai onko toisinpäin, että sinä koristelet ja äiti laittaa sitä tahnaa sinne, minne sä määräät, vai teetteks te kumpikin omia pipareita?
Jade: Usein mä koristan ne kaikki kyl. Äiti auttaa vähän siinä sillei, et se vaikka tekee yhen piparin sillei omannäköseks.
Päivi: Se on kiva, et äitikin pääsee vähän askartelemaan. Teetteks te erimuotoisia pipareita?
Jade: Joo, meillä on esim. lumiukko, sit on muumeja, sellasia niitä hattivatteja. Sitten sellasia joulukelloja, joulukuusia, ihan kaikkee jouluun liittyvää ja vähän eläimiäkin.
Päivi: Tykkääks sä itte syödä niitä pipareita kans, vai tykkääks sä vaan tehdä niitä?
Jade: Ne maistuu tosi hyvältä, kun, ja sit joulutortut myös.
Päivi: Ootteleks sä kovasti paketteja?
Jade: Joo. Se on kyl vähän ärsyttävää se pakettien, kun pitää odottaa, kun on jouluaatto. Meillä on usein sillei, et me saadaan avaa yks lahja aamulla. Ja sit pitää tehä jotain sellasta, me laitetaan ikkunoihin sellasia muovisia läpysköitä, vähän sellasia koristeita, missä on jääpuikkoja tai sit sellasia lumihiutaleita. Ja sitten ne laitetaan usein jouluaattona, koska ne tippuu muuten. Sit me tehään ruokaa. Siinä kestää joku kaks tuntia. Sitten se syöminen kestää jonkun kolme tuntia. Sit pitää, jos jollakin on viäl jotain tekemistä, kaks tuntia. Sit kello on kahdeksan. Ja sit ne saa vasta avaa.
Päivi: Ja se tuntuu tietysti se aatto ihan hirvittävän pitkältä. Pelaatteks te jotain, onks teillä yleensä jotain semmosia lautapelejä vaikka jouluaattona tai ihan muutenkin, mihin äitikin voi osallistua, vaikka äiti ei näe?
Jade: Kyl me jatsia sillei aika paljon.
Päivi: Huijaatteks te sitten, että äiti heitti huonommin kun äiti oikeesti heitti?
Jade: Ei me huijata.
Päivi: Mekin pelataan usein jatsia. Ja sitten kaikki tommoset vaikka Trivial Pursuitit ja muut sentapaset, missä kysellään, niin ne on aika mukavia. Ooks sä kuullu semmosesta pelistä kun Viis sekuntia?
Jade: En oo.
Päivi: Se on kanssa, kun siinä nostetaan sellanen kortti ja sit siinä kortissa sanotaan, et mainitse kolme asiaa. Ja sulla on aikaa se viis sekuntia. Ja sitten ne kolme asiaa voi olla vaikka puulajeja tai elokuvia tai pääkaupunkeja, ihan mitä vaan. Ja se on jotenkin tosi hauska peli.
Jade: Kuulostaa tosi kivalle.
Päivi: Ootteks te keksiny jotain omia juttuja esimerkiks automatkoille, miten te viihdytätte? Kun jotkut ennen vanhaan, kun mäkin vielä näin, niin laskettiin erivärisiä autoja tai tsekattiin rekisterinumeroita tai jotakin, niin nyt on vähän pitäny toisenlaisia juttuja tehä. Niin onks teillä jotain semmosia, pelejä tai ajanvieteleikkejä?
Jade: Kun me oltiin Kyproksella ja me mentiin Larnakaan, se on sen Kyproksen pääkaupunki, niin sitten siinä kesti ehkä joku tunti. Niin me keksittiin sellanen, että mä sanon vaikka: auto, niin sit se ”u”, siitä pitää keksiä joku sana, siitä tokasta kirjaimesta.
Päivi: Ja se onkin astetta vaikeempi. Me ollaan leikitty just sellasta, että kun sanoo vaikka: auto, ja sit seuraava sanoo siitä o:sta vaikka ”omena”, ja niin poispäin. Mut toihan on vähän vaikeempi, jos sanoo aina, pitäs vielä muistaa, et kuinka monennen kirjaimen ottaa siihen alkukirjaimeks. Aika hauska leikki. Ooks sä huolissas siitä, että äiti ei näe?
Jade: En oo. Mun mielestä se on ihan normaalia. Ehkä eniten pelottaa, kun se tekee esim. vaikka jotain keittoo, sit sitä levii siihen (epäselvä sana, 0:21:51). Ja sit mua pelottaa eniten, se lähtee palamaan. Mut kyl se osaa, osaa paremmin kuin mä kokkaa ja tällei. Ja se on tosi mun mielestä normaalia. Ja se osaa tosi hyvin kaiken.
Päivi: Tuleeks sulle joskus sellanen olo, kun äiti liikkuu esimerkiks taksilla, et sua jännittää että löytääkö äiti oikeeseen paikkaan perille?
Jade: Ei mua jännitä, se osaa tosi hyvin käyttää taksia ja tällasia.
Päivi: Mä kuulin äsken, kun äiti kerto, että sä siellä teit pistekirjotusta. Oliks se sun eka kerta, kun sä teit semmosilla isoilla puunappuloilla pistekirjotusta?
Jade: Itse asiassa ei, vaan viime kerralla mä tein samalla (epäselvä sana, 0:22:32).
Päivi: Onks se susta kivaa?
Jade: On. Mä esim. just kirjotin mun kaverille terveisin sillein: ”Moi, Sara.” Nyt mä aion näyttää sille tän, ja sen pitää yrittää sillein kattoo tosta paperista (epäselvää, 0:22:46).
Päivi: Ihan loistavaa. Tiätkö, että aikuisena tosta on sulle tosi paljon iloa, kun sä osaat lukea pistekirjotusta. Ja sähän voit harjotella sitä vaikka apteekissa, lääkepurkeissa lukee pistekirjotusta. Ja kaupastakin löytyy tuotteita, missä on pistekirjotusta.
Jade: Mun mielestä se on kivaa, jos osaa, osaan paljon asioita, esim. kieliä tai erilaisia kirjotuksia.
Päivi: Ja niistä on tosi paljon hyötyä sitten isompana. Ja maailma aukeaa ihan toisella tavalla, kun on tommosia erityistaitoja niin kuin kielitaito tai pistekirjotuksen luku- ja kirjotustaito. Olisko sulla jotain terveisiä semmosille lapsille, jotka asuu näkövammaisten vanhempien kanssa? Mitä sä haluaisit sanoo niille lapsille, joiden äiti tai isä on sokea?
Jade: Ehkä sen, että jos puhelin on pöydällä ja äiti tai isä etsii sitä, niin kannattaa aina oottaa viis sekuntia, sit se voi löytyä.
Päivi: Toi on, hei, tosi hyvä vinkki. Mun pitää ottaa tää ainakin käyttöön. Mut kiitos sulle, Jade, kiva kun sä jaksoit jutella mun kanssa. Nyt mä toivotan sulle oikein hyvää loppuviikkoo kouluun. Nauti vielä, kun aurinko paistaa, kohta alkaa sataa vettä, ja tulee ihanat syysmyrskyt. Tykkääks sä niistä? Mä tykkään.
Jade: Munkin mielestä ne on aika kivoja, paitsi jos se on ihan sellasta loskaa vaan, tulee taivaalta, niin sit se ei oo kiva.
Päivi: Niinpä, se on just näin. Mut oikein lämmin kiitos sulle.
Jade: Joo, moikka.
Päivi: Moi, moi. Tällaisia asioita nousi tänään Päivin ja Jaden keskustelussa esiin. On aika mielenkiintoista seurata elämää sokean vanhemman näkökulmasta, kun lapsi on näkevä. Monenlaisia ajatuksia herätti ainakin haastattelijassa, toivottavasti myös sinussa, kuuntelija. Ollaan kaikki yhdessä rohkeita, autetaan toinen toisiamme ja pidetään myös huolta toinen toisistamme.
Mitä on puhelinrinkitoiminta? Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan. Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan puhelinrinkitoimintaan.
(mainos ja tunnusmusiikkia)
[Lopputunnus alkaa, porinaa]
[Mies laulaen:] Dum-dum...
[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…
[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.
[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?
[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.
[Lopputunnus päättyy.]