Vuo­si­ker­ta 1922

Sokeain Airut. N:o 1. tammikuu 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 1. Tammikuu, 1922.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Ruostunut helmi

Sai kuningatar merkkipäivänään lippahan pienen, kera neuvon tään: Tää tallenna ja varo avaamasta, kun vuos' on vierinyt, sallitaan se vasta.

Hän kätki aartehensa taltehen ja vartoi päivää tuota toivoen, ja tuskaantumus mielen joskus voitti, vaan päivä odotettu vihdoin koitti.

Vaan kauvan kaihoeltu aarre tuo vain pettymystä edestä riemun suo: Se onhan vainen pieni vaatetilkku sillä sydänverta ruostepilkku.

Nyt kuningatar kuulla tiedon saa: Ol' pilkku hohtohelmi aikoinaan; kun elinehto valo siltä puuttui, niin helmi kallis ruosteheksi muuttui.

Tää opetuksen antoi parhaimmin: On ihmishenki helmi kallehin; on valo sille taattu elinehto, onhan valonlähde synnyinkehto.

* * *

Oi ihmislapsi vaali aarrettais, niin ettei helmi himmentyä sais! -- Kun kirkkauskunnahille kohoaapi, niin henki sieltä ikiloiston saapi. (Hilda Pietarinen).

--------

Sir Arthur Pearson kuollut

"Sokeainmaailman" ensimäinen mies kuuluisa "sanomalehtikuningas" Englannissa, hän, joka muutamia vuosia sitten kadotti näkönsä, mutta ei antanut sen itseään säikähyttää, vaan omisti koko jättiläistarmonsa, loistavan neronsa ja suuren vaikutusvaltansa sokeainasialle, hän on nyt pois kutsuttu tästä elämästä. -- -- --

Surullinen onnettomuustapaus, 9:s p. jouluk. 1921, katkaisi tuon kallisarvoisen elämän, joka oli omistettu kärsivien läheisten auttamiseksi ja heidän pyrkimystensä tukemiseksi. Ei ainoastaan Englannissa, missä vainaja suoritti suurimmat urotyönsä sokeainasian hyväksi, vaan koko kansainvälisessä sokeainmaailmassa, ympäröi sir Arthur Pearsonin nimeä sädekehä, jollaista ei näihin asti meidän riveissä ole nähty, todistus siitä, mitä kaikkea sokea voi, kun nero, tarmo, sydän, hyvä yhteiskunta-asema ja rikkaus myötävaikuttavat. Tuonnempana kerromme lyhyesti tämän mainehikkaan vainajan elämänkerran. Nyt lausumme ainoastaan syvän surumme siitä, että meidän sokeainmaailmamme, joka niin kipeästi tarvitsi esitaistelijansa, on kärsinyt niin suuren tappion. Mutta myöskin tahdomme hiljentää sydämemme rauhaan Jumalan, elämän ja kuoleman herran, edessä kiittäen häntä ennen kaikkea siitä, mitä hän on antanut sokeille sir Arthur Pearsonissa.

(Anna Friman.)

--------

Kuollut

Jouluk. 19:s p. 1921 kuoli kohtalotoverimme Åke Bertil Hermanson kotikaupungissaan Kokkolassa. Tuo surusanoma koski niin kipeästi kaikkiin,jotka tunsivat tai edes hieman olivat olleet kosketuksessa rakkaana ja arvossapidetyn vainajan kanssa, niin että muistosana Airuessamme on tällä kertaa enemmän kuin paikallaan. Se on ainoa kukkanen, jonka kaipaavat toverit ja ystävät ovat tilaisuudessa pudottamaan äsken umpiluodulle haudalle. Mutta sen kukkasen antoi sinne vilpitön sydänsuru kuolemantapahtuman johdosta ja lämmin kiitollisuuden tunne kauniista, valoisasta muistosta, jonka vainaja on meille jättänyt.

Åke Bertil Hermanson syntyi 18:s p. helmik. 1884. Hänen näkönsä väheni asteittain, jonka vuoksi hän oli pakotettu jo varhain keskeyttämään lukunsa kotikaupunkinsa lyseossa ja turvautumaan Helsingin sokeainkouluun 1895. Jo heti kouluun tultuaan voitti pikku Åke kaikkien suosion, järkevästä, paljon kokeneesta johtajattaresta alkaen aina heikkoon ja pieneen leikkitoveriin asti. Hän oli iloinen ja reipas, kykenevä niin töissä kuin leikeissä, ja kuitenkin vailla sitä ylimielisyyttä, uhmaa, ivaa tai hurjaa seikkailunhalua, joka niin usein pilaa muuten eteviä luonteita nuorina. Åke Hermanson polveutui sivistyneestä suvusta, jonka luontevan seurustelukyvyn hän omisti kaikissa olosuhteissa ja jota elähytti tai ehkä oikeammin lämmitti hellä, puhdas, hyvä sydän, ystävällisen avoin kaikille ja kaikelle. Ja niin tapahtui, että hän vuosien vieriessä jäi meille samaksi herttaiseksi "Åkeksi" kuin ennen lapsena...

V. 1903 lopetti H. kurssinsa sokeainkoulussa ja alkoi opiskella hieromista Suomen kansanomaisessa hieromaopistossa. Se ura oli silloin meille sokeille jotain aivan uutta. Mainitussa opistossa ei vielä siihen aikaan ollut käynyt entisiä sokeainkoulun oppilaita muita kuin neiti Gerda Hermanson, vainajan sisar. Voidaan siis täydellä syyllä sanoa, että se arvonanto, se luottamus, se laajalle kantava asiamme,ymmärtämys ja harrastus, joka on tullut sokeiden osalle Suomen kansanomaisessa hieromaopistossa, sen ovat sisarukset Gerda ja Åke Hermanson suureksi osaksi meille ansainneet kauniilla, arvokkaalla, herttaisella esiintymisellään ja uutteralla, säännöllisellä, menestyksellisellä työllään. Kiitos heille, uuden uran ensipolkijoille! Se ura on kasvattanut taloudellista vaurastusta Suomen sokeille enemmän kuin melkein mikään muu tähänastinen.

Opintonsa päätettyään Asettui Åke hermanson kotikaupunkiinsa hierojaksi, mutta hän teki myös, kun aika salli, harja- ja koritöitä; tässä uusi esimerkki siitä, miten tosi sivistynyt ihminen pitää kaikkia rehellisiä ammatteja kunniassa, eikä hukkaa aikaa joutenolemiseen, milloin sattumalta hänen varsinainen ammattinsa on vähemmän kiirehtivä. H. oli muuten hyvä hieroja, jonka työtä usein kysyttiin kotiseudun ulkopuolellakin.

Loma-aikoinaan virkisteli h. voimiaan urheilulla. Hän souteli, kalasteli, purjehti ja ui; talvella hän liikkui suksilla ja luistimilla. Luonto oli hänelle rakas ja tuttu ystävä, niinkuin yleensä koko perheen jäsenille. Voi noita armaita lintuja, mitenkä paljon heidän elin- ja olin tavoistaan tiedettiinkään kertoella siinä kodissa! Entä nuo valoisat pohjolan kesäyöt, joita yhdessä tai yksin valvottiin kalastusmatkoilla tai muilla virkistysretkillä Pohjanlahden aalloilla! Millä elävällä innostuksella niistä sitten juteltiin kohtalotovereille Helsingissä, joiden joukossa oli kaupunkilaisia, joille kaikki tuo oli kuin hurmaavaa ihanaa unta.

Vielä on mainittava, että kun sisarukset Hermanson Tampereella sokeain suurkokouksessa 1913 kuulivat puhuttavan esperantosta, tuosta uudesta kansainvälisestä kielestä, jota muutamat heidän ystävistään niin innokkaasti puolsivat, esittäen sitä erikoisesti sokeille sopivaksi, niin heidän mielenkiintonsa heräsi tuntein ja töin. Heti kotiin tultuaan tilasivat he esperanto-sanakirjan ja kansainvälisen sanomalehden, joita sitten todenteolla tutkittiin. Ja kun maailmansota katkaisi kaikki kansainväliset siteet, joita sittemmin on ollut vaikea jälleen yhteen liittää, kokosi herra Åke Hermanson varoja erikseen tilapäisen julkaisun aikaansaamiseen, joka myös muutamien aate- ja kohtalotoverien ja muutamien näkevien ystäviemme avulla ilmestyi syysk. 1914. Vaikka tämä julkaisu, joka saavutti yleistä tunnustusta kaikkialla ulkomailla, oli useamman suomalaisen sokean esperantistin pikkuponnistusten kaunis tuote, niin oli sen alkuunpanija reipas, aina auttavainen ystävämme, joka ei enää ole keskuudessamme esperantokongressimme valmistuspuuhissa. Erikoisesti luotimme juuri hänen myötävaikutukseensa, mutta toivomme katkesi juuri silloin, kuin se oli astuva julkiseen toimintaan. Oi, lepää rauhassa, kallis, paljon paljon kaivattu ystävämme! Jumala palkitkoon siunauksellaan työsi, niin sinulle iäisyydessään, veljemme, kuin meille sinua kaipaaville tovereillesi täällä!!!

Åke Bertel Hermansonin muistolle aate- ja kohtalotoverien puolesta

Anna Friman.

--------

Sokeille musiikkereille

Sokeille musiikkereille ja musiikin harrastajille pohjoismaissa.

Kuten tiedätte, on olemassa "Nordisk Musikbland for Blinde" niminen aikakauslehti, joka julkaistaan pohjoismaisten sokeainyhdistysten kannatuksella. Mutta oletteko tilanneet tämän lehden? --Henkilökohtaisista syistä minun ei pitäisi lausua mielipidettäni aikakauslehden laadusta, mutta olen saanut monta kirjettä, jossa peittelemättä on lausuttu kiitos minun työstäni siinä, että minä kyllä rohkenen suosittaa lehteä kaikille sokeille musiikin ystäville. Tämä yrityshän on ainoa laatuaan koko pohjolassa, monelle lehden merkitys on suuri. Sen vuoksi pyydän teitä, vaikka itse voisittekin olla ilman lehteä, tilaamaan sen kuitenkin asian tähden.

Lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa, ja kuuluu siihen, paitsi varsinaista lehteä, joka käsittää 16 sivua, 8-sivuinen lisälehti ja noin 8 sivua nuotteja. Ainoastaan muutamia harvoja lyhennyksiä käytetään. Aikakauslehti maksaa 3 kruunua vuodessa ja tilataan lähimmästä postitoimistosta Julkaisija on toimittaja Harald Thilander Tukholmassa (osote: Stockholm, Majorsgatan tolv), mikä ei-ruotsalaisten tilaajien on otettava huomioon ja vaadittaessa ilmoitettava postivirkailijalle. (Vilhelm Rosenqvist, toimittaja, Esbjerg, Danmark).

--------

Lukijoille

Lukijat, avustakaa lehteänne sekä asiallisilla että kaunokirjallisilla kyhäelmillänne.

Sokeain Airut. N:o 2. helmikuu. 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 2. Helmikuu. 1922.

Hierojan marssi

Kirjoittanut Väinö Fredrik von Zansen.

Valppaita oomme valon vartioita, turvaajat Suomen kansan terveyden; ei taudin valta pelota, ei voita, siis eespäin taistoon eestä aattehen. Ken arka on, hän olkoon alallansa, vaan kellä rohkeutta rinnassansa, ilolla joukkohomme yhtyköön ja taistoon tarmokkaaseen ryhtyköön! --

Pois eksyi ihmisraukat luonnon tieltä ja seuraus on taudit, tuskat vain; heit' auttamaan, kell' uhraavaista mieltä, se työ on meidän, onpi hierojain. Meill' työmme antaa aatteen innostusta ja mielihimme lujaa luottamusta; siis, yhteisvoimin työhön uutteraan ja kansan terveyttä turvaamaan.

Me kansa luontoon jälleen johtakaamme, niin uusi päivä jälleen sarastaa ja terveen heimon kerran nähdä saamme, mi taudin syntysanat oivaltaa! -- Se väistyy, sortuu, taudin, tuskan valta, ja reipas kansa kohoo vaivan alta, käy itse terveyttään hoitamaan, se luontoon, onneen suuntaa kulkuaan.

On työmme jalo, suuri tehtävämme, on ohjelmamme kansan terveys. -- Pois epäilys ja pelko mielestämme, meit' toivo seuratkoon ja hilpeys! Ain' uskokaamme uuden aamun koittoon, lujasti luottain aattehemme voittoon! Ken taistelossa toiveet menettää, hän murtuneena tantereelle jää.

Jos sorrummekin eespäin käydessämme ja työmme raskas meiltä voimat vie, niin uudet joukot seuraa jälkiämme, on heillä raivattuna valmis tie. Ken arka on, hän olkoon alallansa, vaan kellä rohkeutta rinnassansa, ilolla joukkohomme yhtyköön ja taisteloon tarmokkaaseen ryhtyköön! --

--------

Sir Arthur Pearson

Cyril Arthur Pearson teki työtä tarmolla ja päämääränsä tuntemuksella tullakseen eteenpäin maailmassa. Hän menestyi aivan harvinaisella tavalla kaikessa, mihin hän kävi käsiksi. Hän syntyi 1886. Hänen isänsä oli pappi A. Cyril Pearson, joka antoi pojalleen huolellisen kasvatuksen, niin että tämä jo 19:vuotiaana saattoi vastaanottaa pääjohtajan toimen sir George Newnes'in omistamassa suuressa sanomalehtitoimistossa. Tämä toimi kysyi sanomalehtimiehen sekä henkistä että teknillistä taitoa, jonka nuorukainen jo oli itselleen hankkinut tavattomalla työvoimallaan ja rautaisella tahdonlujuudellaan. Jo 4 vuotta myöhemmin hän jätti tämän toimen ja perusti oman sanomalehtitoimiston, nimeltä "Pearson's Weekly". Ennenkuin 4 viikkoa oli kulunut, hän oli jo valmis alkamaan uutta aikakauslehteään, ja näiden neljän viikon kuluessa matkusti hän ristiin rastiin koko Englannissa haastatteli satalukuisia viestimiehiä ja kirjeenvaihtajia ja kirjoitti artikkelinsa junamatkoillaan. JO ensimäisen vuoden kuluttua oli hänen aikakauslehtensä saavuttanut siihen asti kuulumattoman lukumäärän, 200000 kappaletta. tämä suuri menestys, joka seurasi hänen ensimäistä yritystään, houkutteli häntä yhä eteenpäin. Pian omisti hän useita aikakauslehtiä, niiden joukossa: "Home Notes", Pearson's Magazine" ja "M. A. P.". Keväällä 1900 koetti hän onneaan päivälehdillä. Ensimäinen oli "the Daily express", jota seurasi kolmen ja puolen vuoden kuluessa 6 uutta päivälehteä. Sitten lunasti hän itselleen osake-enemmistön kuuluisassa "St. James Gazete" lehdessä, jonka jälkeen hän osti "Standerd"'in, 1904. Pearson oli myös tulemaisillaan "Times"'in herraksi, mutta viimetingassa ennätti eräs toinen ostaja Harmsworth, ennen häntä.

Tämä tuima taistelu kulutti kuitenkin Pearsonin voimia aivan liiaksi. Hän menetti näkönsä.-- Sen jälkeen on hän antautunut tarmonsa koko voimalla sokeain olojen parantamiseen. V. 1913 joutui sir Arthur Pearson sokeainasian alalle, ja tuskinpa löytyi työkenttää, jossa hän ei olisi uurtanut, jonne hänen vaikutusvaltansa ei olisi ulottunut. Hänen ensimäinen suurtyönsä tällä alalla oli varojen kerääminen Lontoon sokeainopiston uutta rakennusta varten, ja vajaassa vuodessa oli koottu enemmän kuin 40000 puntaa. 1915 aloitti hän suurisuuntaisen työnsä sotilas- ja meriväkisokeain hyväksi. Tämä sir Arthur Pearsonin toimenpide on ehkä enemmän kuin mikään muu hänen suuremmoisista teoistaan tehnyt hänen nimensä maailmankuuluksi. -- "St. Dustan's" mallikoulussa saa noin 1500 sokeaa sotilasta ja merimiestä mitä parhaimman opetuksen, ja koulu on vielä jälkeenkinpäin monin tavoin auttanut ja tukenut entisiä oppilaitaan.

Mainittakoon vielä sir Arthur Pearsonin uudistustyö Englannin sokeain opetus- ja kasvatusalalla, niin lasten kuin aikuistenkin. Tässä uudistustyössä hän piti silmällä sokeain ansiomahdollisuuksien enentämistä ja helpottamista sekä vanhojen ja heikkojen tukemista eläkkeiden avulla. Kaikki nämä parannukset ja uudistukset saivat laillisen vahvistuksen v. 1920.

Tunnustukseksi hänen monipuolisesta hyväntekeväisyydestään korotettiin sir Arthur Pearson baronetiksi 1917. Hän se oli, joka perusti "Wales prinssin rahaston", joka varsin lyhyessä ajassa kohosi 5:een miljoonaan puntaan. Hän se oli, joka myös pani alulle "raittiin ilman rahaston" ja yleensä herätti sen aatteen, jonka toteutumisen johdosta kymmenillätuhansilla koululapsilla nyt on tilaisuus lyhyemmän tai pitemmän ajan joka kesä oleskella raittiissa ilmassa. Viimemainitut jättiläistyöt osottavat sir Arthurin voimien riittäneen muillekin kuin sokeainasian aloille lieventämään hätää ja puutetta. Mutta mitä hän merkitsi erittäin meille sokeille, sitä eivät läheskään kaikki vielä voi käsittää. Puheiden, sanomalehtiartikkelien ja henkilökohtaisen vaikutuskykynsä kautta hän koetti herättää Englannin yleisössä ja Englannin hallituspiireissä uskoa ja luottamusta sokeain kykyihin ja mahdollisuuksiin. Ja Englannista tuo usko ja luottamus on levinnyt ja yhä vielä leviää sivistyneen maailman viimeiseen soppeen asti. Siten on sir Arthur Pearsonin elämäntyö, hänen jalo sankaritaistelunsa oleva siunaukseksi koko maailman sokeille vielä kaukaisiin sukupolviin asti. (Norjan sokeainlehdestä suomentanut Anna Friman).

--------

Elämän lahja

Elämän lahjana helmen sain,

sen kalleutena kannan;

sen kirkastua ja kasvaa vain

mun sydämessäni annan.

Vaalin sitä ja hoitelen

mä turulla maisen tähden;

sen myötä saan minä aartehen,

kun viime matkalle lähden. (Törmä)

--------

Kaipaus.

Sitä suurta mun sieluni kaipaa,

mi koskaan ei kadota voi;

sitä hyvää mun henkeni etsii,

min ikuinen rakkaus loi.

Kuin paljon vaikka maksais

sen etsiminen vaan,

niin täyttyneenä viimein

minä unelman nähdä saan. (Törmä).

--------

Kalliit muistot.

Ne toisen maan on antamia,

ne lahja maailman pyhemmän;

niin varoin niitä säilyttelen,

en mitään soisi häviivän. --

Oi muistelojen helmilöitä

ken tuhlaella tohtiskaan?

ne kirkkaita on tähtivöitä

kirkkaudesta alkujaan. (Törmä).

--------

Silloin

Silloin täyttyessä kerran

suuren luomistyön,

sykähtääpi riemun mailla

vapahana syön.

Sunnuntainen rauha silloin

minulla on vain,

jota elon matkallani

turhaan minä hain.

Siunaus mun sielussani

silloin asustaa,

Luojan rakkaus ja hyvyys

pysyväiseksi saa. (Jalmari Törmä).

--------

Kehotus

Suomen sokeat esperantistit kehettavat täten maan sokeainyhdistyksiä lähettämään keskustelukysymyksiä sokeain esperantistien toiseen kansainväliseen kokoukseen, mikä pidetään Helsingissä ensi elokuun 6:nnen ja 13:nnen päivien välisenä aikana, sekä valitsemaan edustajia kysymyksiä alustamaan ja selostamaan. Edustajien ei ole välttämätön pakko hallita esperantoa, koska kokoukseen on saatavissa tulkkeja. Myöskin yksityisten sokeain ja sokeainystäväin keskustelukysymysehdotuksia otetaan kiitollisuudella vastaan. Kysymysten pitäisi, mikäli mahdollista, saapua allekirjottaneelle ennen kesäkuun alkua.

(Rob. Bergh, osote: Oikokatu kolme, Helsinki).

Lehtemme toimituksen kehotus

Lehtemme toimituksen kehotus kaikille Suomen sokeainyhdistyksille.

Jotta Sokeain Airut parhaiten ja mahdollisimman laajasti voisi täyttää tehtävänsä maamme sokeain äänenkannattajana ja työskentelijänä sokeainasian alalla,ehdottaa toimitus, että kaikki maassamme olevat sokeainyhdistykset, kukin erikseen, valitsisi lehdellemme kirjeenvaihtajan. Kirjeenvaihtajan, olisi sovittuaan asiasta sen yhdistyksen kanssa jota hän edustaa, kirjeellisesti lähetettävä lehteemme selostuksia yhdistyksensä toiminnasta sekä otteita ja ajatustenvaihto-aiheita koskien hänen edustamaansa yhdistystä. Kirjotukset olisivat osotettavat pastori K. Sipilälle osotteella Helsinki Ensimäinen linja yksi, sokeainkoulu. (Toimituksen puolesta Anna Friman).

Sokeain Airut. N:o 3. maaliskuu 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 3. Maaliskuu. 1922.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Kumppanille

(Säkeitä vaimolleni. Kymmenvuotis-hääpäivämme johdosta).

Et säikkynyt sokean ainaista yötä, et voimia varjojen valtojenkaan, et väistynyt huolia, päivien työtä, ei, sy'ämes ääntä sä seurasit vaan. Mull' lempesi suuren ja ehjän annoit, sä kanssani kuorman ja heltehen kannoit, sä valoa synkälle tielleni toit ja kukkia keväimen korpehen loit.

Se lämpöä loihti, sun lempesi taika ja onnea, tyyntä ja viihdyttävää, ja vaikkapa kohtasi ahdaskin aika, oot kanssani kulkenut pystyssä pää, vaikk' elämän kuohuissa purtemme häilyi, niin onnemme, lempemme sittenkin säilyi, ei kuihtunut helteessä päivien työn, ei häipynyt hyökyihin usvien yön.

Kun maailma tunnoton, tyly ja karmas mua loukaten kylmästi kohteli vain, sun povellas silloin oi ystävä armas mä huoleni raskahat itkeä sain; sä viihdytit vainen kuin sairasta lasta ja myrsky se taukosi taistelemasta, ja mieleni tyyntyi ja rauhoittui, ja ihmisten ynseys unhoittui.

On yhdessä kuljettu kappale matkaa, nyt kymmenen vuotta jo vierinyt on, ja voimassa herran me tahdomme jatkaa, vaikk' polku on jyrkkä ja tuntematon; on yhdessä kannettu huolet ja surut, on tasattu ilon ja onnenkin murut, on kestetty roudat ja talviset jäät, on nähty myös poudat ja keväiset säät.

Oon monasti soitellut kantelon kieltä, mi huoltenkin hetkillä lohtua luo, mi murheiden myrskyssä nostavi mieltä ja elämäntaistoissa toivoa suo, vaan parhaat sen sävelet sulle ma säästin ja tänään ne viimeinkin ilmoille päästin, sä ystävä kallis, ne ottaos, oi! Sen vienoimmat sävelet, sulle ne soi(F von Zansen).

--------

Siipirikko

Korkealle kotka, haukka, leivonenkin yrittää, mutta siipirikko raukka murhemielin maahan jää!

Siipirikko suruissansa maassa hiljaa valittaa, houkuttelee hohteellansa ikionnen ihmemaa.

Kohoaapi rinnassansa kaiho kumma, ihmeinen, silloin hänkin lentoansa suuntaa yläilmoillen.

Mutta siivet eivät kanna, maahan vaipuu jällehen, uudet siivet luoja anna siipirikko raukallen!

Silloin hänkin kiitää voisi kohti rantaa ihmemaan, silloin kiitoksensa soisi sulle herra, sulle vaan.(Fredrik von Zansen).

--------

Miten käyttäisin sisälukutunnin

Miten käyttäisin sisälukutunnin ainehistoa, jotta siitä olisi mahdollisimman suuri ja monipuolinen hyöty.

Nykyisen opetuksen päämääränä on monipuolisen harrastuksen herättäminen. Tätä päämäärää silmälläpitäen käyn esittämään, miten käyttäisin sisälukutunnin ainehistoa mahdollisimman suuren ja monipuolisen hyödyn saavuttamiseksi eli mahdollisimman suuren ja monipuolisen harrastuksen aikaan saamiseksi.

Entinen mielipide oli, että sisäluvusta on kaikki hyöty saatu, kun oppilaat ovat saavuttaneet mallikelpoisen taidon koneellisessa ja ymmärteellisessä lukemisessa ja jossain määrin myös edistyneet kaunoluvussa. Monet ovat sitä mielipidettä vieläkin, mutta niin ei kuitenkaan ole asian laita. Päinvastoin on harrastus tällöin vielä varsin pieni ja yksipuolinen. Tarkastelkaammepa sentähden, miten harrastuksen sisäluvun alalla saisimme niin suureksi ja monipuoliseksi kuin suinkin. Tätä asiaa selvitelläksemme luokaamme silmäys nykyisen opetusopin mukaisen eri aineiden valintaan ja järjestelyyn.

Professori Soinisen opetusoppia seuraten valitsemme oppiaineet isänmaallisuus- ja kukkulaperiaatetta silmälläpitäen, ja järjestämme ne kehitys- ja rinnastusperiaatteen mukaan. Isänmaallisuuden periaatteella tarkoitetaan sitä, että opetus ottaen lähtökohdakseen kotiseudun liikkuu kotimaisella pohjalla poiketen vierasperäisten aineiden alalle vaan siinä määrässä, mikäli ne kotimaisia aineita selventävät ja täydentävät. Kukkulaperiaatteen mukaan viivymme kunkin oppiaineen kukkulakohdissa eli tärkeimmissä paikoissa niin kauan, että meillä niissä on täysi selvyys. Laaksokohtia eli vähemmän tärkeitä paikkoja sitä vastoin silmäilemme ikäänkuin ohimennen. Kehitysperiaatteen mukaan opetamme ainoastaan sitä, mikä liittyy oppilaiden kullakin ikäkaudella olevaan voimakkaimpaan harrastukseen.

Jäljellä on vielä rinnastusperiaate, jolla tarkoitetaan eri oppiaineiden saattamista sopivalla tavalla kosketuksiin toistensa kanssa.

Jos näitä edellisiä, niin on tätä viimeksi mainittuakin periaatetta vastaan suuresti rikottu ja yhä rikotaan. Sisäluku, niinkuin muutkin oppiaineet, on mitä jyrkimmästi pidetty toisista oppiaineista eristettynä. Senpätähden tulokset tämän aineen alalla ovat jääneet verrattain vähäisiksi. Herbart sanoo: "Ainoastaan suurissa, eheissä ja hyvin yhdistetyissä kokonaisuuksissa asuu hyvä harrastus." Tämä lause edellyttää, että sisälukukin on sopivasti muihin kouluaineihin liitettävä.

Sisäluvun voimme kutakuinkin helposti rinnastaa reaaliaineihin, varsinkin historiallisiin, joihin se oleellisena osana kuuluu. Kun historiassa on luettu esim., kuinka suomalaiset 30-vuotisessa sodassa ruotsalaisten kanssa kunnostautuivat Lyzenin taistelussa, jossa suuri Kustaa Adolf sai sankarikuoleman, niin tämän tapauksen vielä vereksenä ollessa sopii sisälukutunnilla erinomaisen hyvin lukea Jänneksen "Hakkapeliitta" nimisen runon. Tämä runo silloin syventää ja täydentää sitä vaikutelmaa, jonka oppilaat ovat Lyzenin taistelusta ja suuresta Kustaa Adolf sankarista saaneet. Täten sisälukutunnin esitykset sopivasti liittyen historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin tuovat oppilaiden sielunsilmän eteen ihanana tauluna historian vaiheita runouden kirkkaassa valaistuksessa. He näkevät ihastuksella, miten "urhot astuvat kumpuin yöstä ja kertovat muinaiskansan työstä ja neuvovat polvea nousevaa." --

Silloin, kuin luonnontieteessä on luettu muuttolinnuista, niin onhan silloin varsin paikallaan sisälukutunnilla lukea Runebergin "Muuttolinnut". Luettu runo silloin vahvistaa oppilaiden harrastusta luonnontieteessä ja varmaan täyttää heidän mielensä kiitollisella rakkaudella sitä Jumalaa kohtaan, joka johtaa muuttolinnut kotiin ja "eksyneen hengen"taivaalliseen syntymämaahansa.

Varmaan harrastus myöskin maantieteeseen oppilaissa sangen suuresti kohoaa, jos sisäluvussa käytetty lukukirja havainnollisella ja mieltäkiinnittävällä tavalla loihtisi esiin helppotajuisia ja väririkkaita kuvia varsinkin omasta maastamme ja kansastamme. Silloin voimme toivoa, että opettaja voi oppilaistaan sanoa samoin kuin kirjailijamme Aleksis Kivi lausuu Eerosta, Jukolan nuorimmasta veljestä:

"Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa, ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän, missä löytyi se maa, se kallis maailmankulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee, ja jonka povessa lepäävät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen." -- Jos lukukirjan täten rinnastamme reaaliaineihin, niin hyötyvät siitä sekä sisäluku että reaaliaineet. Lukeminen tuntuu todellakin miellyttävältä ja hauskalta, ja reaaliaineet saavat runsaasti sisäluvusta arvokkaita virikkeitä.

Lukukirjan kokoonpanoon nähden olisi huomattava, että, jos mahdollista,lukukirjan kaikki kappaleet yhdistäisi toisiinsa yksi läpikäyvä ajatus. Pyrittävä olisi ainakin siihen, että lukukirjat sisältäisivät ainakin suurempia jaksoja, joita koossa pitäisi sama ajatusjuoksu. Jos nimittäin lyhyet ja katkonaiset esitykset saisivatkin mielenkiinnon vireille, niin ne eivät kuitenkaan voi saada sitä puhkeamaan harrastukseksi. -- Lukukirjan voisi myös järjestää vuodenaikoja silmällä pitäen.

Lukukirjan kokoonpano, järjestäminen ja käyttäminen yllä esitetyllä tavalla vaatii kuitenkin täydellisesti onnistuakseen sen, että oppiaines reaaliopetuksen alalla on valittu ja järjestetty myöskin isänmaallisuus-, kukkula- ja kehitysperiaatteen mukaan. Nämä kolme edellä mainittua ja rinnastusperiaate ovat ikäänkuin neljä taivaan tuulta, jotka vasta kaikki yhdessä voivat puhaltaa harrastuksen kipinän suureksi liekiksi lämmittämään ja valaisemaan sekä itseämme että muita.

Rinnastamatta on vielä sisäluku kielioppiin ja ainekirjotukseen, joiden yhteyteen se äidinkielen opetuksessa on liitetty. Kielioppia on aina näihin aikoihin asti tahdottu panna oppilaiden päähän järjestelmällisenä ja yhtenäisenä kokonaisuutena. Sentähden sen kuivien sääntöjen opettaminen onkin ollut niin vähän hedelmää tuottava. Nykyisen opetusmetoodin käyttäjät ovat kuitenkin jo tällaisesta kieliopin opettamisesta kokonaan luopuneet. He opettavat kielioppia vain sisäluvun ja ainekirjotuksen yhteydessä. Erikseen opetetaan kieliopissa kuitenkin ne äänteet ja sanat, joissa kotimurre poikkeaa yleiskielestä, oikeinkirjotusoppi ja ne seikat, jotka ovat välttämättömiä näiden edellä mainittujen asioiden ymmärtämiseen. Myöskin ainekirjotus on ollut varsin häilyvällä kannalla sentähden, ettei ole rinnastusperiaatetta noudatettu. Opettajat ovat antaneet oppilaalle aineita huolimatta ollenkaan siitä, onko aineen aihe ollut oppilasten harrastusten kanssa sopusoinnussa, vai eikö. Sentähden ainekirjotus on ollutkin oppilaiden mielestä kuin vaeltamista pimeässä ja autiossa korvessa, jossa keinotekoinen valo vain hyvin heikosti tietä valaisee. Aineet ovat olleet kuivasti ja ikävästi kirjotettuja runsaasti uhkuen usein mitä onnistumattominta innostusta. Mutta kun oppilas saa kirjottaa aineita asioista, joihin hänellä on harrastusta, niin on se työ hänelle yhtä mieluista kuin kulkeminen ihanassa kukkatarhassa, jossa hänen hehkuvan henkensä valo näyttää tietä. Aineet ovat asiallisia ja tyylikkäitä, ja niiden kirjottaminen on oppilaalle todellakin hyödyllistä ja kehittävää. Jotta ei kirjasta kopioiminen kävisi päinsä, voi opettaja valita aiheen aineeseen sellaiselta näkökannalta, että kirjasta jäljentäminen on mahdotonta.

Roomalainen filosofi Seneca sanoo: "Ei koulua, vaan elämää varten on opittava." Ja kun sisälukuakin opetetaan ylläesitetyllä tavalla, niin luulisin, ettei se opetus lankea tien oheen eikä kalliolle eikä orjantappuroihin, vaan hyvään maahan ollen hyödyksi koko elämälle ja kantaen siunauksellisen sadon, kolmikymmen-, kuusikymmen- ja satakertaisen hedelmän maailman suurella työvainiolla. (Jalmari Törmä).

--------

Satujen mailla

Hypnos herra satujen maille vei minut kerran vaan, saattoi minut seutuville suvehen suurimpaan.

Päivyt siellä niin kummasti paistoi merehen sinertävään, hehkuin maahan silmäeli sametinvehreään.

Ruusuja, liljoja kauniimpina neitoset karkeloi, neitojen ylväin kruunua kantain, harpunääni kun soi. -- -- --

Silloinpa haltioituneena, täydestä sydämestäin, haastelin seudun tyttärille lemmemhurmassa näin:

Tänne mä ainiaaksi jäävän soisin, impien lumoihin, kuuluhimman itselleni kumppaniks' mielisin. --

Silloin tuulen huminassa kuulin kuiskehen; ääni vastaten lausui mulle huiluna helisten:

"Kultakruununi kallein vielä vailla on korujaan; saa sen kalleinta kallihimmaksi inehmon hyvyys vaan.

Helminä morsiuslahjaksi kanna mulle sun hyvät työs; taistele, kestä, kärsi ja voita, ansaitse helmivyös.

Työsi koruin kruununi täytä, aartehin arvokkain; palkkasi parhain: itseni annan, täällä on kotisi ain." (Jalmari Törmä).

--------

Pettymys

Vihuri kohahti läpi puutarhan, toinen puuska tuiversi pihamaan puita; molemmat yhtyivät pellolla, rakennuksen päässä. Siellä tuulenpuuskat Nostivat höytälumen paksuna pilvenä ilmaan.

Pellolla hiihtävä mies painoi lakin syvemmälle estääkseen lunta kasvoilleen pyryttämästä. Kyllä hän, Taavi, osasi tämän tien tuiskussakin. usein hän kävi katsomassa, josko kettu oli syöttiin kuollut. Vaan turhaapa oli vaivansa ollut.

Ahah, uusi tuulenpuuska pyyhkäisi lumipilven pois, ja -- Taavi näki jotain tummaa syöttien luona. olisiko?... Hänen hengityksensä lyheni; nopeasti suihkivat sukset, mutta nopeammin lensivät Taavin ajatukset: Ketunturkki maksaa kahdeksansataa markkaa. Se olisi hänelle, köyhälle miehelle, iso raha. Vaimo kotona riemastuisi, jos hän astuisi tupaan kettu olalla; ja kylänpojat tekisivät laulunkin hänen ketustaan.

Mutta -- hän oli saapunut ketunsyöttöjen luo ja huomasi mielipahakseen ja katkerasti pettyneenä, että tumma esine lumella olikin hänen oma koiransa, eikä kettu! --(Ensikertalainen).

Suom. sok. esperantotoimintaa

H:gissä antaa sokeille esperantokursseja hra R. Bergh, jolta myös saa pisteillä pain. esperantosuom. sanakirjoja ja esper. kielioppeja, osote oikok. 3. Esperantokirjall.-kilpailussa sai neiti Varma Järvenpää 1920 2:sen ja 1921 1:sen palkinnon.

--------

Yö erämaan taivaan alla

Sun tähties kirkkaudessa

olen seisonut kerran vain;

mun Jumalan, luojani nähdä

sun kauneudessas sain.

Oi herra, mun sisimpääni

näin kasvojes edessä sun; --

yö erämaan taivaan alla,

niin pieneksi sait sinä mun.

Niin köyhän köyhäksi saavan

en koskaan mä luullut ois,

mun ylpeän itsekkyytein

kun kultaus karisi pois.

Ei paljoa jäljelle jäänyt,

jäi ihmispoloinen vain,

kun ikuisen lempesi silmin

sä katselit sieluain.

* * *

Sun helmassas, erämaan yöhyt, mä kerran seisonut oon

ja nähnyt pohjahan asti

mun syömeni pimentoon.

Sun tähties alla mä seisoin

join kalkista tuskien;

sun tummassa syleilyssäs

sain rauhan ja rakkauden. --


Niin paljon matkalle myötä

soit lyödyn ja murretun; --

yö erämaan taivaan alla,

niin suureksi sait sinä mun. Jalmari Törmä.

--------

Kirkkauteen

Kirkkauteen silmäs tähtien luo yli tarhain ylitse vihlovan tuskan, elämän erheen ja harhain.

Sinne sun tähdäten katsees lippusi korkeelle kanna; pyyntehen älkösi maisen sieluas tahrata anna.

Sinne sun syömmesi kaiho majakantulena johtaa; kaupunki untes ja toivees kutsuen sulle jo hohtaa.

Siellä on selvänä sulla elämän aatosten syvyys; siellä on rauha ja onni, siellä on ikuinen hyvyys.

Jalmari Törmä.

Sokeain Airut. N:o 4. huhtikuu. 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 4. Huhtikuu. 1922.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Tohtori neiti Rosina Hejkel

Ilolla otamme, laitosten sokeita lukuunottamatta, osaa tähän juhlatilaisuuteen, jolla, vaikka vaatimattomastikin, on tarkoitus todenteolla teitä kunnioittaa.

Jo pieninä ollessamme olemme olleet ihmisrakkautenne todisteina ja esineinä. Tulimme luoksenne varsin alakuloisina pikkutautiemme johdosta, mutta palasimme iloisina ja terveinä. Iloisuuteemme vaikutti suuressa määrin se leikillisyys, jolla tohtorimme höysti parantamistuskaa. -- Kun vartuimme isommiksi, saimme koulun juhlatilaisuuksissa ja muulloinkin isänmaallisissa merkkijuhlissa tutustua siihen, mikä merkitys tohtorilla on Suomen naisasiaan ja Suomeen nähden, ja tunsimme itsemme kylläisen iloisiksi ja onnellisiksi sen johdosta, että olimme päässeet näin läheiseen yhteyteen tämän suuren isänmaallisen henkilön, tämän rikkaan ja voimakkaan hengen kanssa, joka itselleen ja kanssasiskoilleen oli uurtanut uuden ja loistavan uran. -- Mutta että tohtori Rosina Hejkel, lukuunottamatta tätä suurinta elintehtäväänsä, joka jo semmoisenaan vaatii voimia ja aikaa enemmän kuin mitä tavallisella ihmisellä on, kuitenkin tämän pitkän kahdeksankymmen-vuotisen elämänsä aikana, katkeematta, aina nuoruudestaan saakka, toiminnassaan meidän sokeain hyväksi on antanut meille enemmän kuin tavallista suuremman ja kauniimman osan itsestään, olemme juuri sen takia viehättyneet tulemaan tänään tänne. Tiedämme, että kaikki inhimillinen pyrkimys onnistuakseen vaatii taistelua, "ja mitä lähemmäksi taivasta hän tuli, sitä raskaammiksi kävivät askeleet." Juuri näiden raskaiden askelien takia tahdomme tänään teitä kiittää, tohtori Rosina Hejkel. Päivän polttavassa helteessä ja raskaassa keskitalven yön jääkylmässä, keskellä myrskyjä ja raesateita, kuoleutuu sana "kiitos" niin usein huulillemme, sillä olemme raskautettuja, palelemme ja käymme harhaan. Mutta tosi hyvä elää, se on kuolemaakin voimakkaampi, ja juuri tästä tosi hyvästä tahdomme tänään teitä kiittää. Rakastettu, ihailtu tohtorimme Rosina Hejkel, ottakaa vastaan sydämellinen kiitoksemme, sokeain paras kiitos! (Anna Friman)

--------

H:gin S. y:n vuosikokous

oli 25:s p. maalisk. 1922 H:gin sokeainkoululla. Kokouksen p:johtajana toimi hra A. Matsson ja sihteerinä neiti A. Johansson. Esitettiin vuosikertomus, tilit ja tilikertomus. Y:n p:johtajaksi valittiin hra A. Matsson. Hallituksesta olivat erovuorossa vak. jäsenet rva Puustinen ja hra Kivialho, joista rva Puustinen valittiin uudelleen ja hra Kivialhon tilalle hra Almqvistin kieltäydyttyä sekä vakin. että varajäsenyydestä,nti A. Johansson; erovuorossa olleiden varajäsenien rva Saurenin ja sairauden takia eroa pyytävän rva Strömbergin ja hra Almqvistin tilalle valittiin hra Jahnsson, n:dit Friman ja Oksanen; tilintarkastajiksi valittiin uudelleen n:dit Kynberg ja Ganszauge ja varalle uudelleen rva Roine ja hra Makkonen. Päätettiin vuokrata Kristill. Työväen Y:n huoneusto 200:lla markalla kuussa käytettäväksi 2 kertaa viikossa ja tarvittaessa sunnuntaisin. Päätettiin painattaa y:n sääntöjä. Loppuaika vietettiin keskustelulla ja ohjelman suorittamisella.

--------

Rukous

Antaos, herra, voimia mulle,

kohtalon lyömälle ahdistetulle,

kärsimyksien taipaleella

kantaa kuin sankari eloni taakkaa,

nöyrin mielin pohjahan saakka

miehenä maljani juoda.

Uudelta taipaleelta vainen

taasen saavun mä matkalainen,

sallios silloin, taivahan taatto,

että jo velkani maksettu oisi,

että jo roposen säästöönkin toisi

eloni seuraava päivä.

Jalmari Törmä.

Salomaa

Sulta kotoisin on suuri rauha, herkkä sykähtely luonnon lauha; kauneutes koskematon, hieno on kuin neidon mieli puhdas, vieno.

Helmaas vainen sielussain on kaipuu, mainen turhuus siellä tyhjiin haipuu; sulta sain, mit' etsi sydämeni, toden onnen sain mä omakseni.

Pyhään hartautees suo mun tulla, siellä parahin on osa mulla; siellä viettää soisin elon ehtoon, sinne raueta kuin lapsi kehtoon.

Jalmari Törmä

Kanerva

Kukanterä kenpä kestää painon,

kaiken ankaruuden kaiken vainon,

minkä terttus sinun, pienokainen,

pohjan vilumailla kantaa vainen?

Kenpä sinun laillas, helorinta,

janoo aurinkoa kirkkahinta?

Kenpä hymyilee niin kaihoisana,

tyynen onnellisna, vakavana?

Lapsi surutarten kouluttama,

elon pitkäin öiden varjoama,

orpo pime'immän ahdistuksen

tuntee parhain valon siunauksen. Jalmari Törmä.

Sankari

Ylväänä sankari tietänsä kulkee: Määränsä tietäen, suunnan ja vaivan askelin horjumattomin aivan polkua kaitaista astuu.

Jalona sankari tietänsä kulkee: Kärsiville hän kaikkensa kantaa, heille hän työnsä ja tarmonsa antaa, palkkaa ei mitään pyydä.

Suurena sankari tietänsä kulkee: elämän onnen, kohtalon painon, kademielien vihan ja vainon kunnialla hän kestää.

Kauniina sankari tietänsä kulkee: Rikkomukset anteheks suopi, erheet syvätkin unhoon luopi vihamiestenkin vainen.

Riemuiten sankari kuolohon kulkee: Puhtahin tunnoin ja vapaalla miellä päättävi retkensä maisella tiellä, kun on lähteä vuoro.

Jalmari Törmä.

Muistojemme puu

(Kaadettu vaahtera hävitetyn puutalon pihalla Maneesinkadun 5:nnestä, missä H:gin sokeainkoulu ennen uuden talon valmistumista viimeksi oli vuokralla).

Kuin yksi meistä sekin oli vainen, se ystävämme paras yhteinen; se ilomme ja ikävämme tunsi ja kantoi kohtalomme suruisen.

Sen alla raikui toukokuiset laulut ja helähteli "kellot luostarin", sai rytmiin, säveliin se suuri, kaunis, mi iäks tarttui sydänkielihin.

Vuoskymmenet jo kevään kynnyksellä se verhoon pukeutui vihantaan, ja sisimpämme sykähdykset yksin sen lehdet väreilyhyn saivat vaan. --

Sen kädet armottomat maahan kaatoi ja kuoloon veivät puumme kalliimman, mut parhaimpahan elon muistojemme se maahan juurtui kevään kirkkahan.

Se laulupuumme, pihapuumme ainut, ei mielestämme murtua se voi; kuin tuhatsävelinen suuri harppu se sieluissamme ainaisesti soi.

(Jalmari Törmä).

--------

Kaunokirjallisen lehden merkityksestä

Kaunokirjallisen lehden merkityksestä Suomen sokeille.

Ajatus, jonka toteuttamisella luulisi maamme sokeain henkisessä kehityksessä olevan oman, ehkä huomattavankin tehtävän, on allekirjottaneen mielestä Suomen sokeain pistekirjaimilla painetun kaunokirjallisen lehden perustaminen.

Meillä sokeilla on mielestäni nyt jo siksi paljon entisiäkin hajallaan olevia kaunokirjallisia tuotteita, että olisi syytä niitä koota ja säilyttää. tähän tarkotukseenhan ylläesitetty lehti olisi kaikkein sopivin, koska Airuessa ja Tidningissä voimme pikkuisiakin kaunokirjallisia tekeleitämme asiallisten ohella lehtien pienen tilan vuoksi varsin vähän julkaista. Voidaksemme siis edes pienempiä kyhäelmiämme monipuolisesti itse omistaa ja saada niistä eheän tunnelman, olisi välttämättömänä edellytyksenä saada pistekirjaimilla painettu sekä suomen- että ruotsinkielinen sokeain kaunokirjallinen lehti. Niihinhän silloin voisimme koota ja niissä kummankinkielisinä säilyttää entisiä ja myöskin julkaista uusia tekeleitämme. Jos tämän tehtävän laiminlyömme, voipi monta kaunista tekelettämme, useita pikku helmiäkin, joutua hukkaan. Se olisi mielestäni ainakin meikäläisille suuri vahinko. Tällaisten kirjoitelmien sepittely myöskin kehittäisi luovaa kaunokirjallista kykyämme. Se kirkastaisi henkeämme, tarkistaisi sen silmää ja avartaisi sen näköpiiriä. Olisimmehan uutta kaunokirjallisuutta luodessamme pakotetut entistä tarkemmin palauttamaan mieleemme ennen saamiamme sieluumme syöpyneitä kauneusvaikutelmiamme ja hankkimaan uusia. Nämä kauneusvaikutelmat tulisivat näin ollen hengensilmämme eteen ikäänkuin uudessa, luonnollisessa valaistuksessa. Valmiit kaunokirjotelmamme samalla kannustaisivat meitä sepittämään yhä uusia. Työssä, sitä tosi harrastuksella tehden, valveutuisimme ja terästyisimme, ja hyvän ja kauniin jano meissä kasvaisi. Se työ olisi meille silloin kuin askartelua jokapäiväisen työmme joutohetkinä. Se tekisi monasti arkielämämme juhlaksi ja antaisi sille aatteellisen sisällytyksen. Näin me "ansaitsisimme" iloa ja hyötyä sekä itsellemme että toisillemme. Meikäläisten itsehän ennen kaikkea pitäisi keskenämme iloita toinen toistemme saavutuksista, näistäkin henkemme luovan työn tuloksista. Ovathan nämä viimeksimainitut tulokset ennen kaikkea juuri meidän yhteistä niin sanoakseni henkistä kansallisomaisuuttamme. Voisimme tällä kaunokirjallisella tavalla tutustuttaa näkevääkin yleisöä itseemme ja asiaamme julkaisemalla näitä omissa lehdissämme olleita tuotteitamme painosta näkeväin kirjotuksella joko pikku kokoelmina eli albumeina tai muiden kirjotusten ohella varsinkin sellaisessa aikakauskirjassa, jonka tarkotuksena juuri olisi tutustuttaa yleisöä sokeihin ja sokeain asiaan, kun joskus sellainenkin lehti aikaansaadaan. Täten koituisi tästä sepittelystä vielä muutakin hyötyä.

Allekirjottanut toivoo, että tämä kaunis haave ensi vuoden alusta lähtien voisi kypsyä kauniiksi todellisuudeksi. Luulisin, että "Sokeain Jatko-opiston Yhdistyksen" kustannuksella voitaisiin julkaista tätä lehteä sekä suomenkielisenä nimellä "Suomen sokeain kaunokirjallisuutta" että ruotsinkielisenä nimellä "Skönliteratur av Finlands blinda". Lehden kokoa, tilaa ja ilmestymisaikaa ynnä muita siihen kuuluvia seikkoja ei vielä voida lähemmin määritellä. lehteen otettaisiin siis vain niinkuin nimikin jo sanoo Suomen sokeain kaunokirjallisia sekä suomen- että ruotsinkielisiä omia alkuperäisiä sepustuksia. Näkeväin kirjottamia tai näkeväin kirjotuksista mukailtuja kirjotuksia ei yllämainittuihin lehtiin siis saisi lähettää. Lehtiin otettaisiin sokeain sepittämiä novelleja, kertomuksia ja kuvauksia, puheita ja esitelmiä, runoja ja ajatelmia. Vaikka tästä lehtihankkeesta ilmoitetaankin tavallaan liian aikaisin, olisi allekirjottanut kuitenkin iloinen, jos jo tästä alkaen voisitte saada niihin kirjotuksia. Ne pyydetään lähettämään allekirjottaneelle osotteena H:ki Rikhardinkatu kaksi, Suomen Kuuromykkäin Liiton huoneusto.

(Jalmari Törmä)

--------

Suomen sokeille

Ne Suomen sokeista, jotka aikovat ottaa osaa sokeain esperantistien toiseen kansainväliseen kokoukseen H:gissä (elok. kahdeksas--kuudestoista p.), kehotetaan täten, jos mahdollista ennen kesäk. ensi päivää, allekirjottaneelle ilmottamaan osanottonsa kokoukseen sekä samalla tiedottamaan missä määrin he toivovat vapaata ruokaa ja asuntoa kokouspäivinä. Pyydetään ilmottamaan täydellinen nimi ja täydellinen osote. (Rob. Bergh, Oikokatu kolme, Helsinki.).

Käynti sokean sähköteknikon herra J. Nosekin luona

Käynti sokean sähköteknikon herra J. Nosekin luona Berounissa lähellä Pragia.

Olin hämmästynyt luettuani "Esperanta Ligion" toukok. numerosta artikkelin sokeasta sähköteknikosta herra Henriko (Jindrich) Nosekista Berounissa. -- Sokea Sähköteknikko! -- Mutta mitä minun on sanottava,nyt, käytyäni hänen luonaan, hänen työhuoneessaan, tutustuttuani häneen, hänen työhönsä, hänen kykyynsä! Niin, varmasti nyt omilla silmillä saamani kokemuksen jälkeen, matka Pragiin, meidän kolmanteentoista, teidän ensimäiseen kansainväliseen kongressiin, ei olisi minulle puoleksikaan samanarvoinen ilman tuota vierailua.

Lähtiessäni Berouniin minun harras haluni oli: Nähdä, tutustua tuohon rohkeaan mieheen kaukaisessa maassa, häneen, josta olin lukenut kansainvälisessä aikakauslehdessämme. Olisiko mahdollista? -- Tosiasiat itse antoivat vastauksen. Mikä yllätys! Aivan odottamatta, ollessamme pienessä mutta hiljaisen viehättävässä Berounin kaupungissa, sanoi ystävällinen oppaamme, joka tiesi meidän toivomuksemme: "Tässä on herra Nosek." Me katselimme hämmästyneinä, mutta vain hetken aikaa, sillä tuota pikaa oli jo tuttavuus tehty. On mahdotonta sitä unohtaa, se oli ehkä kaikkein vaikuttavinta koko matkallamme. Mikä "kultainen" sydän olikaan noiden mustien silmälasien takana! Mikä luontainen hyväsydämisyys kuvastui hänen säteilevistä piirteistään! Pitkä, vilkas, kaunismuotoinen mies, tummine kiharaisine hiuksineen, siinä kuva, joskin liian huono, herra Nosekista, jonka varma astunta ei suinkaan ilmaise näön puutetta. Tämä tapaaminen on yksi niistä, joiden muistoa aika ei milloinkaan hävitä. Vaikutus oli niin syvä, että se pysyy tuoreena. Minusta tuntuu mahdottomalta, että sellainen välimatka nyt erottaa meidät, vaikka kuitenkin penikulmat ja taas penikulmat ovat välillämme. -- -- Huomasimme kohta, ettei ollut toivomme ollut turha: Ei tarvinnut enää pyytää, että saisimme mennä työhuoneeseen; mitä sydämellisimmin herra Nosek itse heti johti meidät sinne. Miten ikävä, ettei herra Nosek vielä tunne esperantoa! Kuinka paljon hauskemmaksi olisi tullut välitön puhelu! Kuitenkin sähköteknikon hilpeä ääni sekä tulkkimme herttaisuus saattoi meidät suurimmaksi osaksi unohtamaan kielten erilaisuuden. -- Mutta te, sokeat, älkää milloinkaan unohtako sitä suurta siunausta, minkä esperanto teille tuottaa, yhdistäen teidät kaikki, kautta koko maailman yhdeksi suureksi perheeksi. Työskennelkää toverienne keskuudessa esperanton hyväksi! -- Sanat ovat liian heikkoja ilmaisemaan sitä sydäntäliikuttavaa tunnetta, joka meidät valtasi teidän ensimäisen sokeainkongressinne avajaisissa, samoin kuin tavatessamme herra Nosekin. Myöskin hän tunsi esperanton siunauksellisen vaikutuksen, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän innostuneena vakuutti: "Puolen vuoden kuluttua minäkin osaan esperantoa!" Ja tämä lupaus on jo tullut todetuksi: Silläaikaa kuin minä kirjotan ja te luette, tutkii herra Nosek jo tuota ihmeellistä taikakeinoa, joka tekee hänelle mahdolliseksi itse kertoa teille kaikille kokemuksistaan ja elämänrakkaudestaan, ja joka avaa hänelle uuden maailman. Kun kohtalo on minua niin suosinut, että olen voinut tehdä hänet teille tunnetuksi, olen iloinen siitä, että hän ei ole teille vieras tullessaan teidän joukkoonne.

Mielestäni on asianmukaista ensiksi kertoa teille, mitä itse olen nähnyt ja todennut, jotta sitten paremmin uskoisitte ihmeet. Työhuoneen pituus on kuusi, leveys neljä ja puoli ja korkeus kolme ja puoli metriä. Valoa tulee siihen kahdesta ikkunasta, ja siellä vallitsee, kuten aina sokeain luona, parempi järjestys kuin tavallisessa työhuoneessa. Se on hyvin varustettu kaikenlaisilla työkaluilla, jotka ovat asetetut kaikille seinille. Tärkeimmät työvälineet ovat sähkömoottori ja ahjo. Ylhäällä oleva moottori pyörittää liikkuvaa puuta, joka vuorostaan panee toimimaan ison sorvin, poran ja pienen sorvin. Pitkin seiniä on erilaisia telineitä ruuvipihteineen j. n. e.. Sitten seuraa ahjo palkeineen, joka on perintö hänen isältään. Se on enemmän kuin sadan vuoden vanha ja käypi jaloilla. Nuorassa palkeiden alla on pienellä pöydällä kone pyöreiden rautatankojen leikkaamista varten. Sitten, sivuuttaen sähkölaudan ja huonetelefonin, on täällä yksinkertainen aparaatti, jossa on pitkä tanko, ja jolla voipi tasaisen raudan muuttaa putkenmuotoiseksi. Lopuksi on keskellä suuri alasin, puristin kirjakekaavoja varten sekä veitsi, jolla leikataan rautalevyjä. Huomautan tässä, että telefonin on asentanut paikoilleen herra Nosek itse, joka myöskin on tehnyt puusta kaikenlaisia laatikoita työkaluja varten, vieläpä työpöydänkin. Sähkölaudan luona on nähtävänä sähkö-pöytälamppuja ja silitysrautoja, joista puhun tuonnempana.

Kuten näemme, on työhuone järjestetty kuten muutkin, mutta jäljellä on yhä vielä kysymys: Kykeneekö sokea sähköteknikko käyttämään näitä työvälineitä? Kyllä, kyllä, minä olen itse nähnyt! Herra Nosek työskenteli meidän läsnäollessamme pienemmällä sorvilla; hän itse asetti hihnat, kiinnitti työn alla olevan kappaleen sorvin pihteihin, valitsi sopivan veitsen ja pani sen oikeassa suunnassa johtimen alle. Kun kaikki valmistukset ovat suoritetut, panee hän koneen käyntiin, pysäyttää sen tai muuttaa pyörimissuuntaa tarpeen mukaan. Tämän näytteen jälkeen hän kiipeää porauskoneen päälle asettaakseen täälläkin hihnat ja -- hän hyppää siltä alas taitavammin ja varmemmin kuin mitä näkevä ehkä tekisi. Hän valmistaa työt kokonaan itse, ja ilman kenenkään apua hän panee sisään poran ja merkitsee pistimellä tehtävän reiän paikan sekä koettelemalla asettaa raudan juuri poran alle, ja näin edelleen! Poran nopeasti pyöriessä hän voitelee konetta tarpeen mukaan ja ottaa lopuksi ulos valmiin työn.

Puhun nyt ensiksi muutamista herra Nosekin tärkeimmistä keksinnöistä sähkön alalla. Mielenkiintoisin on aparaatti sähkövoiman varastamista vastaan, josta luimme jo toukokuun "Esperanta Ligilossa". Tämä keksintö, jonka patentin saamisesta on ilmoitettu kaikissa euroopan valtioissa, Venäjää lukuun ottamatta, ja myöskin Amerikan Yhdysvalloissa, toimii erinomaisesti. Sitä todisti joukko tilauksia senjälkeen kuin oli lähetetty koeaparaatteja ympäri eri sähköliikkeille. Onnettomuudeksi on mahdotonta, pääoman puutteen takia, täyttää kaikkia tilauksia, ja keksijä on kenties pakotettu myymään patentin. Toinen keksintö, jo hyvin arvokas meille näkeville, mutta vielä tärkeämpi hänelle, sokealle, on sähkökosketuksen estäminen. Sähkölauta on siten rakennettu, että hän voi yhdistää molemmat kohtiot tuntematta tärähdystä. Ei edes tahtomallakaan voisi aikaansaada kosketusta; vaikka hän yhdisti kaksi erinimistä kohtiota niin hienoilla langoilla, että niiden ehdottomasti pitäisi palaa. Paksumpikaan lanka, joka pannaan vakuudeksi virtakierroksen väliin, ei vahingoitu. Ja aivan kuin todisteeksi tuli juuri sillä hetkellä satunnainen kosketus virtakierroksesta, mihin keksintöä ei ollut sovellettu, joten vakuuslanka paloi. (Jatk.).

--------

Oikaisu runoon "Kalliit muistot"

1 v.:"Ne ainoani kalleimpani, ne luokseni kuin siskot saa, kun illan rauhaks päivä saapi, ja mieli lepoon raukeaa." 2 v.: "On toisen maan ne antamia j. n. e., 3 v.: Voi muistelojen helmilöitä jne.

Sokeain Airut. N:o 5. toukokuu. 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 5. Toukokuu. 1922.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Tohtori Rosina Hejkel. (Jatkoa)

(Sattuneen sairauden takia jäi tämä pieni lehteemme jätetty kuvaus tohtori Rosina Hejkelin 80-vuotispäivästä toukokuun numeroon. Se oli aiottu edellisessä numerossa olevan juhlapuheen yhteyteen, jonka allek. piti muiden paitsi laitosten sokeain puolesta ja seuraa tässä.)

Tohtori Rosina Hejkel, Suomen ensimäinen naislääkäri ja m. m. yhdistyksen "Sokeain Ystävät" ja "Käsitysten" yhdistyksen kunniajäsen, täytti viime maalisk. 17:s p. 80 vuotta. Tämän johdosta toimeenpani "Käsitysten" sokeain miesten työkoulun juhlasalissa 25. p. maalisk. pienen kauniin juhlan. Juhlaan oli kutsuttu sekä laitosten että niiden ulkopuolella olevia sokeita, joita nti Hejkelin sokeaintyö tavalla tai toisella on koskenut, Juhlasali oli aistikkaasti koristettu kukilla ja vihreällä. Tohtori Hejkelin saapuessa laulettiin päivän sankarittaren lempilaulu "Vaasan marssi", jolla me, sokeat, olemme tottuneet häntä tervehtimään niin kauan kuin muistamme. Tässä laulussa on tohtori Hejkeliin aina erikoisen vaikuttava tunnelma, sillä hän on syntynyt vanhassa Vaasassa. -- Sitten toivottivat neidit Ina Hoffren ja Eva Wikström "Käsitysten" yhdistyksen puolesta kunniajäsenen kukilla tervetulleeksi, samoin ojensi nti Alma Backman nti Jenny Hejkelille tervetuliaiskukat. Senjälkeen kiersivät Hejkel-sisarukset koko salin tervehtien kutakin kädestä hyvillä, sydämeen käyvin sanoin. Sitten laulettiin "Herra maailmat valtakuntas" y. m. tunnelmallisia kuorolauluja, jonka jälkeen juotiin juhlallisesti-katettujen pöytien ääressä kahvit. Sitten seurasi huhtik. n:ssa selostettu puhe, ja nti Ester Hyvönen ojensi kauniin kukkakorin. Tohtori Hejkel kiitti liikutettuna tästä kunnianosotuksesta lausuen m. m.: "Mitä vanhemmaksi käy, sitä pienemmäksi, sitä vähäpätöisemmäksi tuntee itsensä omissa silmissään katsoen siihen elintehtävään, mikä kullekin on annettu. Paljon olen tahtonut tehdä, mutta suurin osa kokonaisuudesta puuttuu. Kuitenkin on pyrkimykseni ollut vilpitön. Te olette sen käsittäneet ja siksi teitä kiitän." Sitten seurasi työkoulun, opettajiston ja johtokunnan kukkais-kunnianosotukset; kukin ryhmä esitti edustajansa kautta syvästi tunteman kiitollisuutensa. Nti Milma Pelkonen lausui huhtik. n:ssa olevan Z Topeliuksen säkeistön. Kukkais-kunnianosotusten aikana ja varsinkin niiden jälkeen lauloi siellä kuoro monta kauniimmista vanhoista lauluistamme, jotka erikoisesti vaikuttivat juhlittavaan. "Kuullessani näitä lauluja", hän lausui," tuntuu minusta kuin olisin vanhan sokeainkoulun pienessä rakennuksessa. Siellä ne aina helähtelivät niin kummallisen lumoavasti. Topelius on kuulemma sanonut: ""Rauha maassa"" ja kaikki yhtyi sopusointuun." M. m. laulettiin "Vaasan marssin" sävelellä nti Berta Bergrenin tilaisuutta varten sepitetty kunnianosotus runo 80-vuotiaalle, mikä runo otettiin vastaan todellisella ihastuksella. Tämä pieni mutta vaikuttava juhla jätti jälkeensä valoisan muiston kaikkiin läsnäoleviin, jotka erosivat niillä tuntein, että he tällä kertaa olivat saaneet kokea kauneutta, joka vain harvoin esiintyy.(Anna Friman)

--------

Ritvalan helkajuhla

Kansamme on arkiaskartensa lomassa virkistänyt itseään monella hupaisella tavalla. varsin kuuluisat olivat "karhun peijaiset", joista Kalevala meille antaa hauskan kuvauksen. Ilotilaisuus, yksinomaan nuorten neitojen toimeenpanema ja heille kuuluva, oli Ritvalan helkajuhla. Ritvalan kylä on Sääksmäen pitäjässä Hämeenlinnasta Tampereelle vievän Vanajaveden reunaa kiertävän maantien varrella. Maantie jakaa Ritvalan kahtia: Ala- ja Yläkylään. Helkakumpu, jolle luultavasti helkajuhla on nimen antanut on Alakylässä.

Alakylässä kokoontuu nuoriso ja varsinkin neitojen nuortea parvi helkatorstaina ennen auringon laskua kylän keskukselle n. s. raitin ristille. Siellä neitosten joukosta valitaan parhaat laulajat. Jos lalulajatyttöjä on liian vähän, otetaan lisäksi nuoria naimisissa olevia naisia, jotka vuosi tai pari ennen ovat olleet juhlan huomatuimpia laulajia. Kun kaikki nuoriso on koolla raitin ristillä, astuvat laulajatytöt esiin järjestyen tavallisesti kahteen nelihenkiseen riviin juhlajoukon etunenään. Laulajien taakse asettuvat muut neidot, näiden taakse naimisissa olevat naiset, ja viimeiseksi joukkoon liittyvät miehet. Laulun soidessa lähtee juhlakulkue liikkeelle. Laulajaneidot virittävät säkeen, jonka etu- ja usein vielä jälkijoukkokin ikäänkuin kaikuna toistavat. Joka säkeen jälkeen lauletaan n. s. jälkisäe. Tämä on eri muodoissaan kuulunut: "Kaunis on joukossa Jumala", "Jumal on joukoss", "Kaunis on joukos", "Kauniissa joukossa". Raitin risti lähtökohtana tehdään ristikulku; käydään edes takaisin kylän läpi kulkeva valtamaantie; samoin kuljetaan vähän matkaa valtamaantien yli vievää tietä ja palataan raitin ristin kautta kiertäen Helkavuorelle, missä kokkotulen äärellä helkahuuto edelleen heliästi soi. Tulen sytyttämisen maaherra tulenvaaraa peläten sittemmin kielsi. --

Helkakummulta juhlajoukko sinne menemässään järjestyksessä yhä virsiään viritellen suuntaa kulkunsa tutulle kisakentälle.Siellä karkelot, varsinkin piirileikit ja muutkin leikit jatkuvat myöhäiseen yöhön.

Helkavirret, joita juhlassa laulettiin, ovat katolisperäisiä. Niitä on neljä: Alkuvirsi, Mataleenan, Inkerin ja Annikaisen virsi. Alkuvirsi laulettiin joka juhla-ilta, muista yleensä yksi, yleisen tavan tai sopimuksen mukaan.

"Laulakaamme; älkäämme nuorina ääntämme ujostelko", sanovat tytöt alkuvirressä. "Meillä on laulun lahja. Äänemme on kuin kukkuva käki, kuin helkkyvä merihelmi, kuin Saksan pähkinästä ja Ruotsin ruo-osta tehty huilu; se soi kuin Turun urut ja kaikuu kuin vaskitorvi. Valmistakaamme sini- ja punakukkasiltaa myöten menkäämme morsiamina Jumaloihin puhtaisiin!"

Muut helkavirret olivat sisällykseltään nuorille tytöille sekä kehottavina että varottavina esikuvina.

Helkajuhlalla oli siveellinen ja kasvattava merkitys. Juhla kohotti ihmishenget pohjolan kesälämmöstä ihanteellisen ilmapiirin vielä lämpimämpiin suvijuoksuihin; se saatti kansamme jäseniä työmailtaan ja touhutuvistaan huvikentälle lepoa ja virkistystä nauttimaan. Helkajuhla oli kansan juhla, se oli nuorison ja nuoruuden pyhiä hetkiä.

Gottlund kertoo, että helan huutaminen helkatorstaista alkaen jatkui joka pyhä-ilta ja usein pyhien aattoinakin aina juhannukseen tai pietarinpäivään asti. Juhlallisin viettoaika oli kuitenkin helluntai, jolloin Ritvalassa oli kansaa koolla usein viidettäsataa henkeä.

Ritvalan väki sanoo helkajuhlaa kylänsä ikäiseksi. Se ei ole kumminkaan voinut syntyä ennenkuin keskiajalla ja on todennäköisesti kirkollista alkuperää. Tämä juhla joutui vähitellen unhoon; virkamiehet, varsinkin papit sitä vastustivat pitäen sitä pakanallisena. Viimeisen helkajuhlan sanotaan Ritvalassa olleen 1867, muistitietojen mukaan vielä myöhemminkin. (Jalmari Törmä). --------

Käynti sokean

Käynti sokean sähköteknikon herra J. Nosekin luona Berounissa lähellä Pragia. (jatk.).

Mutta hänen kekseliäisyytensä ei ole ainoastaan niin sanoaksemme "Teoreettinen", hän on myöskin keksinyt tai parantanut käytännöllisiä sähkö-tarvekaluja, kuten keittovälineitä ja silitysrautoja.

Verratkaamme nyt herra Nosekin saamia tuloksia tehtaiden saavutuksiin. Me voimme todeta, että hänen omat tuotteensa säästävät energiaa enemmän kuin tehdastuotteet. Keittovälineet todellakin tarvitsevat sähkövoimaa vain 3/15 (tai 3,5) ampeeria, ja samanlaiset tehtaiden valmistamat toimivat 6:lla ampeerilla. Saman huomion voimme tehdä silitysraudoissa. Herra Nosekin silitysraudat toimivat ensin 320:lla voltilla, 2:lla ampeerilla, mutta nyt hän on jo vähentänyt sen yhteen ampeeriin. Jotkut tehtaat valmistavat silitysrautoja, jotka toimivat 4:llä ampeerilla. Herra Nosek on jo valmistanut satoja silitysrautoja; eikä siinä kyllin, että hän itse tekee uusia, hän myöskin korjaa vioittuneita, tehtaidenkin valmistamia.Nämä kaikki ominaisuudet eivät voineet olla tekemättä vaikutusta;ja vaikka herra Nosekin alussa täytyi taistella näkevien sähköteknikkojen kateutta vastaan, onnistui hänen lopulta, virallisen tutkinnon kautta, näyttää toteen todellinen arvonsa ja kykynsä. Ulkomailla on hänelle tarjottu mekanikkokeksijän paikkoja eri sähköyrityksissä; italialaiset ja saksalaiset liikkeet ovat häntä kutsuneet. Lähteä nyt, mutta minne? -- Parempi olisi jäädä kotimaahan, mutta näkevien ammattilaisten kateus on vielä liian suuri.

Ennenkuin lopetan esitykseni sähkökeksinnöistä, mainitsen vielä pienet, helmillä koristetut sähköpöytälamput, joiden muodon, rakenteen y. m. hän on itse suunnitellut. Herra Nosek aikoo kaivertaa koristuksia metalliinkin. Lopuksi hän on ajankulukseen tehnyt paperossinsytyttäjän, saman periaatteen mukaan kuin silitysraudat ja keittokalut, ja -- kovin ystävällisesti lahjotti sen minulle jäähyväiskäynnillämme. tässä minä jälleen lausun vilpittömän kiitokseni hänelle.

Tarkastelkaamme vielä muutamia näytteitä Nosekimme kyvystä ja kekseliäisyydestä. Te kaikki olette varmaankin jo lukeneet niistä suurista vahingoista, mitä Tshekkoslovakian metsissä ovat aikaansaaneet lehtimadot ja perhoset, joita tänä vuonna on miljardittain elänyt noissa rikkaissa metsissä. Metsät olivat todellakin surkean näköiset; oltiin aivan voimattomat noita liian lukuisia pikku hyönteisiä vastaan. Kokeita kyllä oli tehty eri ehdotusten mukaan, mutta ainoastaan herra Nosekin keksimä osottautui kelvolliseksi ja tehoisaksi. Tärkein osa siinä on aivan yksinkertainen kartionmuotoinen läkkipeltilaite, jossa on pieni savutorvi.

Vaikka se tuntuu uskomattomalta, korjaa herra Nosek taskukelloja, gramofoneja, posetiivejä ja fonografeja -- vieläpä automobiilejäkin; ja hänellä onkin paljon tällaista työtä. Viimeisenlaatuisesta kerron teille hauskan tapauksen: Eräänä päivänä sattui Berounissa automobiilitapaturma. Kaupungissa ei ollut ketään, joka olisi voinut sen korjata. Lopuksi neuvottiin omistajaa kutsumaan herra Nosekia, ja niin tehtiinkin. Muutaman minuutin kuluttua oli vika kadonnut sokean sähköteknikon taitavissa käsissä. Tästä pienestä palveluksesta sai herra Nosek 200 Tsheksl. kruunua, vaikkei hän itse olisi niin paljoa tahtonut. Ja uskotaanko minua, kun sanon, että hän voi pistää langan hienoon neulansilmään? Ja -- hän ajaa polkupyörälläkin? Selitykseksi tähän, viimeiseen minun täytyy sanoa, että herra Nosek näkee hiukan, mutta oh! Ainoastaan vähäisen. Hänen silmänsä ovat poissa, mutta jäljellä on hermo, jonka avulla hän vielä tuntee valon ja pimeän vaihtelun. Herra Nosek näkee hämärästi, missä on talo, missä katu, ja voi sen mukaan ohjata kulkunsa. Mutta työssä, niinkin tarkassa työssä kuin hän tekee, ei hän näe mitään; kaikkea hänen täytyy sormin kokeilla.

Tässä lyhyt, mutta varmaan jo liiankin pitkä kuvaus tämän harvinaisen sokean ihmeellisistä kyvyistä. Minä lopetan muutamalla huomautuksella, jotka paremmin tekevät tunnetuksi hänen persoonallisen luonteensa, niin hyvän, niin hyväsydämisen, kuten jo ennenkin olen sanonut. Säälistä hän on ottanut palvelukseensa oppimattoman miehen, jota muut johtajat eivät halunneet. Mutta herra Nosekin ei tarvitse katua tätä tekoaan, sillä tämä sivistymätön palvelija on erittäin hyvä ja taitava työntekijä. Herra Nosek, kuten melkein kaikki sokeat, on musiikkeri, ja hän soittaa mielellään viulua. Hän pitää myös ulkona liikkumisesta; iltaisin hän usein kävelee (ilman taluttajaa ja ilman keppiä) kaupungin vieressä olevilla ruohokentillä, toisinaan hän taas työskentelee jopa kello 1:een asti yöllä. Hän kykenee juoksemaan nopeammin kuin tavallinen näkevä; mutta hän ei ole vain tässä edellä kanssa-ihmisistäää, niin hilpeää ja hauskaa asukasta kuin hän on, ei Berounissa helposti löydä toista. Varmaankin te nyt käsitätte, miksi me niin suuresti kiinnyimme tähän mieheen. Valitettavasti tuli sitten hetki, jolloin oli sanottava jäähyväiset. Mutta ei! Eihän se ollut jäähyväishetki, sillä, vaikkakaan ei tilaisuutta persoonalliseen kohtaamiseen enää sattuisi, saamme kuitenkin pian "Esperanta Ligilossa" kuulla herra Nosekin oman äänen. (viktor Hendricx. Esperanta Ligilosta suomentanut Laina Nieminen).

--------

Huomautus.

Sattuneiden väärinkäsitysten johdosta ilmoitamme, että elokuussa pidettävä esperantokongressi ja kutsu siihen koskee vain esperantistejä, kongressin toimihenkilöitä sekä sokeainyhdistysten edustajia. Ei voida vastaanottaa muita.

--------

Ilmoitus

Suomen Sokeain Liiton vuosikokous pidetään ensi elok. seitsemästoista p. H:gin sokeainkoululla alkaen klo 12 päivällä.

--------

Kevät

Hitaasti eteni kevät. Pohjois-Saksassa se pysähtyi. Kietoutuen sinivuokoilla koristettuun viittaansa se virkahti: "Huu, miten on kylmä, menenkö pohjoisemmaksi vai palaanko takaisin etelään?" -- Kevättä seurasi parvi leivosia, joiden heleästä viserryksestä erottuivat sanat: "Pohjolassa on kylmää, mutta kaunista. Me lennämme pohjolaan. Siellähän odottavat vireää lauluamme talven alle murtuneet ihmisraukat." -- Kevät kuuli lintujen laulun ja päätti: "Koska linnutkin, kylmän uhalla, menevät pohjolaan, menen sinne minäkin." -- --

Pikku Helvi tuli juosten veljensä luo puutarhaan iloisesti sanoen: "Harry, Harry, nyt on kevät! Sairas Heljä-sisko oli sanomattoman iloinen, kun vein hänen pöydälleen sinivuokkoja. Oi Harry, kevät on ihana aika!" (Hilja Sipilä).

Unelmani

Ylen runsas, määrätön aivan on kirkkaus siivillä sen; se sädetulviksi kevään luo talveni yöhyen.

Se upeaks palatsiksi mun erakkomajani saa ja rikkahitten joukkoon mun köyhän korottaa.

Se runojen helmet ja kullan tuo eloni autiuteen niin riemunkylläiseksi saa mieleni murtuneen.

Oi elämäni, paljon riistit sä armainta osastain; oi enemmän annoit kuiten, kun soit mulle unelmain.

Jalmari Törmä.

--------

Mooseksen rukous

(Israelin kansan langettua kultaisen vasikan palvelemiseen).

Oi herra, valittusi ainokainen niin syvälle jo synteihinsä vaipui; niin kauas horjahti se tieltäs vainen ja puoleen hopean ja kullan taipui.

Sä voimas laupeutes sille näytit ja veit sen Egyptistä mailta vaivan, sen hyvyydellä erämaassa täytit; kuin vähään arvioi se armos aivan.

Sen erheet vielä, herra, anteeks anna ja sitä johdattele korpitiellä, ja maahan luvattuun se kotiin kanna, oi vielä armoas sä ällös kiellä.

Ah, tiedäthän, mik' ompi inehmoinen, sen tiellä mik' on kiusauksen sulku, kuin okainen sen polku autioinen, kuin lankeemukseen moneen käy sen kulku.

Sen anteheks jos suo et rikostansa, mun kirjastas myös nimein olkoon poissa; ah palvelijas kuin ilman kansoansa ois onnellinen kirkkautesi koissa.

Oi sehän veljein ompi, omimpani, sen ilot iloitsen, sen vaivun vaivaan; sen kanssa mun oi käydä, Jumalani, suo kunniaan ja autuutehen taivaan.

Jalmari Törmä.

--------

Syntinen nainen. (Luuk. 7:s l.)

Niin ylen täysi on sydämes

ja tuskahan sait niin suureen,

ja rakkauslahjas ja kyyneles

tuot mestarin jalkain juureen.

Niin vapisten,mielin pelokkain

sait talohon fariseuksen,

ja polttavampana tunsit vain

sun rintasi ahdistuksen.

Sua vierahat katsoo kauhukseen,

he joukkoa pyhien, hyväin;

käy tiensä heidän autuuteen,

sun tuomioon syntein syväin.

He vuorenraskaina musertaa

sun särjetyn tahtoisi vainen:

"Kuin tohtivi huoneen kunniaa

noin loukata syntinen nainen!" --

Oi hätäsi suuri ja rajaton

toi taloon sun fariseuksen:

Sen vieraana mestari laupias on,

suo sullekin armahduksen.

Oi umpeen hän sun haavasi luo

ja levon sun tuntosi saapi;

hän anteeks-annon lääkkeen suo

ja syömmesi parantaapi.

Ja elämän uuden aartehet

saa sieluhus onnenlauhaan,

ja ilohon, riemuun raukenet

ja mestarin suomahan rauhaan.

Jalmari Törmä.

--------

Jääös luoksemme, herra

(Emauksenkulkijain pyyntö Jeesukselle).

Päivä on laskenut, mailleen käynyt, illan rauhaksi hämärtäynyt; sypressit pitkät varjonsa heittää, pimeys verhoonsa luonnon peittää, jääös luoksemme, herra.

Liian likeltä kuolema kulki, povehen maan kun mestarin sulki; elämän riemun riisti se meiltä, autuuden toivon nääntyneiltä, murheensa mustimman antoi.

Yksin me itkemme orpojen lailla, ystävän lempeä, lohtua vailla; yöhyen varjot pelottaapi, hätä ja ahdistus sieluhun saapi, jääös luoksemme, herra. Jalmari Törmä.

--------

Ei tunne lapsi laulava...

Oi pienoiseni kerran luin mä vailla vaivaa,huolta: "Ei tunne lapsi laulava elonsa iltapuolta."

Oi säkehet ne kertailin niin riemuisella miellä; en aavistanut murheita elämäni tiellä.

Ja vuodet vieri eellehen, mä aurankurkeen tartuin: Soi sielussain ne säkeet taas, mieheks kun mä vartuin. --

Ah, mielin miten suruisin nyt toistelen ne vainen, kun liian painavaks jo sai kuorma raskas mainen.

Ah, nyt sen todeks ymmärrän, muistoissa soi tuolta: Ei tunne lapsi laulava elonsa iltapuolta. Jalmari Törmä.

--------

Eloni majakka

Niin turvallisna kuljen sen johtoa seuraten, mun elon ulapalla mä purtta ohjailen.

Kuin pilvenpatsas päivin, kuin tulenpatsas öin se suuntaa näyttää sinne, mä minne ikävöin.

Kun kuolo viimein kohtaa, mä siihen katsahdan, ja rauhan kotiin johtaa tie köyhän kulkijan. Jalmari Törmä.

Sokeain Airut. N:ot 6 ja 7. syys ja lokakuu. 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

No:t 6 ja 7. Syys- ja lokakuu. 1922.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

-------------

Johtaja Kyösti Sipilä 50-vuotias

22 p. toukok. täytti H:gin sokeainkoulun johtaja pastori Kyösti Sipilä 50 vuotta. Päivänsä hän vietti eräässä Saksan kylpylaitoksessa, joten täällä kotimaassa ei oltu tilaisuudessa henkilökohtaisiin kunnianosotuksiin. Pieni muistosanamme Airuessa todistakoon kuitenkin sitä lämmintä kiitollisuutta, jota johtaja K. Sipilä on raikkaalla ja samalla lempeällä esiintymisellään, älykkäällä ja hyväntahtoisella johdollaan herättänyt niiden sokeiden sydämissä, jotka ovat olleet hänen kanssaan kosketuksessa. --

Pastori K. Sipilä syntyi v. 1872, tuli ylioppilaaksi 1892 ja vihittiin papiksi 1896. V. 1904 tuli pastori K. Sipilä H:gin sokeainkoulun johtajaksi ja on hän siinä toimessaan osottanut etevää johtotaitoaan, sillä myrskyiset ovat useinkin ne vuodet olleet, jotka siitä ajasta lähtien ovat vierineet, ei yksinomaan maamme ja koko maailman valtiolliselta kannalta katsottuna, vaan myös sokeain piirissä. On todellakin ollut tarpeen taitava ja hellä käsi, jotta ei koko laivamme olisi ajautunut karille. --

Kun moninaisten eri seikkojen johdosta, jotka eivät suinkaan kaikki olleet pelkästään ilahduttavaa laatua, v. 1907 kesäkuussa Suomen Sokeain Liitto syntyi, otti johtaja Sipilä sen suojelukseensa, ja turvasi siten koko liiton olemassa-olon. Hän oli liiton ensimäinen sihteeri ja tuli myöhemmin sen puheenjohtajaksi, jota tointa hän on hoitanut muutamalla poikkeuksella tähän asti. Sokeain asia on asettanut johtohenkilöilleen suuria tehtäviä ja raskaita velvollisuuksia, joiden täyttäminen vaatisi koko elämän työn ja täyden ajan, ei yksinomaan yhdeltä, vaan useilta henkilöiltä. Sitä päivätyötä johtaja Sipilä tosin ei ole voinut uhrata asiamme hyväksi, jos voinee yleensä kukaan. Mutta vilpittömällä hyväntahtoisuudellaan ja terävällä asiantuntemuksellaan on hän tehnyt aatteellemme arvioimattomia palveluksia. Puolueettomasti mikäli mahdollista on hän johtanut myös sanomalehteämme sen ensi ilmestymisestä lähtien. Kiitollisuuden osotukseksi vastaanotettiin pastori Sipilä liiton johtokunnan ja sanomalehden puolesta pienellä kukkalähetyksellä kotiintulonsa päivänä. Kukkia seurasi alla oleva runo. Johtaja pastori Kyösti Sipilälle 50-vuotispäivän johdosta.

Paljon on sielusi kärsiä saanut, paljon on vaatinut elosi työ, työ eessä niiden, mi keväinen aamu sumuja synti, kuin syksyinen haamu, siks' kunnes päivästä muodostui yö.

Toivorikkaana ryhdyit sä työhön, katselit uljaana uhkaavaan yöhön, yöhön -- ja halki synkeyden. Silmäys tuo siinti pimennon alta, mitenkä suuri on valojen valta, suuri ja voimakas virtaus sen.

Sattui nyt sokeain asia täten, päivämme sankari, hellempään käteen hoitosi alla, kuin muinoin se lie. Ymmärsit meitä ja rientomme ponnet, onnettomuudet ja ootetut onnet, ymmärsit, kuin oisi yhteinen tie.

Syntyi nyt Sokeain Liitto, tuo Suomen, mielet ne elpyivät, valkeni huomen, suojansa, turvansa sulta kun sai. Sanomalehtemme vähäiset laihot, tunteemme tuikkeet, sen ilot ja kaihot, tuetta sinun ois vaienneet kai.

Viiskymmenvuotenne johdosta saapuu kiitokset, käärityt kukkien kaapuun, ottaos vastaan mi lausuvat ne! Siunattu ollos, tää tunne on syvä, siunattu ollos, oi, ystävä hyvä, siunattu, kiitetty johtajamme! (Suomen Sokeain Liiton johtokunnan ja sanomalehtitoimikunnan puolesta

Anna Friman).

--------

Sokeain toinen kansainvälinen kokous

Niinkuin lehdessämme on näkynyt, valmistautuivat Suomen sokeat esperantistit talvella ja keväällä 1922 H:gin sokeainkoulussa vastaanottamaan sokeita esperantisteja kansainväliseen kokoukseen. Saman tarkotuksen hyväksi lähetettiin ympäri varojenkeräyslistoja ja pidettiin musiikki-ilta. Sokeain Liitto avusti yritystä 5000:n mk:n pohjarahalla, josta hyväntahtoisuudesta lausumme täten sydämellisen kiitoksen. Tämä summa teki ensimäiset kokousvalmistelut mahdollisiksi. Sokeainkoulu asetettiin maksutta kokouksen käytettäväksi. Kootut varat käytettiin ruokavarojen hankkimiseen y. m.. Kokouksen kaikki, sekä näkevät että sokeat, osanottajat saivat maksuttoman ravinnon, niinhyvin suomalaiset kuin ulkomaalaiset. Kaikilla matkustavilla kokouksen osanottajilla oli myöskin vapaa asunto kokouksen huoneustossa, Helsingissä asuvat vain menivät yöksi kotiin. Kesän aikana pantiin myös toimeen erikoinen keräys matkarahaston hankkimiseksi niille ulkomaalaisille sokeille, joiden maiden rahanarvo oli meidän rahanarvoa huonompi. Tämä myöhempi keräys tuotti noin neljätuhatta smk, siihen luettuna yksityiset lahjotukset joita ei ole merkitty listoille. Yksi unkarilainen ja kolme saksalaista sokeaa esperantistia saivat näistä rahoista edestakaisen höyrylaivamatkansa korvauksen. -- Tällä asialla oli kokoukselle suuri merkitys, sillä muuten eivät mainitut henkilöt olisi voineet siihen saapua, ja ainakin ilman kahta näistä olisi kokouksen työ ollut paljon vähäpätöisempi kuin miten nyt on laita. Eräs saksalaisista ystävistämme myöskin saaden kiittää tätä pientä matkarahastoa, ollut tilaisuudessa oleskella täällä kuusi viikkoa kokouksen jälkeen hoitaakseen perin heikontunutta terveyttään. Vaatimaton matkarahasto on siis ollut kaksinkertaisena siunauksena. Sydämellinen kiitos kaikille, niinhyvin ulkolaisille kuin suomalaisille ystävillemme, jotka rahallisesti tahi keräystyöllään olivat myötävaikuttaneet matkarahaston hyväksi. Tämä keräys on nyt elokuusta lähtien lopetettu. Mainitsemme tämän selvyyden vuoksi. Mutta on herätetty ajatus, että muodostettaisiin yleinen kansainvälinen matkarahasto, tulevien kokousten tarpeita varten sisältäen myöskin matka-avustukset niitä tarvitseville, riippumatta kansallisuudesta y. m.. Mutta toistaiseksi on tämä minun tietääkseni vain yksityinen esperantistien ehdotus.

Viimeksi: Sydämellinen kiitos kaikille, tutuille ja tuntemattomille, jotka ovat myötävaikuttaneet kokouksen toteuttamiseksi. Erittäin tahdon kiittää niitä kohtalotovereitamme eri osista maatamme, jotka tuskin tuntevat esperantoa tahi edes ovat olleet kosketuksessa yhden ainoankaan esperantistin kanssa, ja kuitenkin auliisti ovat keränneet varoja kokouksen hyväksi, jossa eivät itse ole voineet olla mukana. -- Kiitos, ystävät, sydämellinen kiitos, se oli teiltä kauniisti tehty!!! -- Samoin sokeain esperantistienkin aulis ja uhrautuva työ ansaitsee parhaimman kiitoksen. Ystävät, teitte velvollisuutenne ja tämä velvollisuutenne täyttäminen teki mahdolliseksi kokouksen toteuttamisen. Olemme vain pieni harvainjoukko, kaikki varattomia, me, Suomen sokeat esperantistit, mutta, "työ on se, ei käsivarsi, joka voimia kasvattaa", on taas näyttänyt kultaisen totuutensa. Ja näkevät ystävämme ja avustajamme, miten kiittäisimme teitä!--Suokaa anteeksi, että kiitollisuutemme ilmaisuksi voimme vain toistaa runoilijan sanat: "Sä herra palkitse, mit' voinehet emme!" --

Monet kokouksen ulkolaiset osanottajain kirjeet todistavat lämmintä ja iloista kiitollisuuden tunnetta, josta voimme todeta, että he viihtyivät kokouksessa ja keskuudessamme. Seuraavassa numerossa esitämme kokouksen tulokset. (Anna Friman)

--------

Suomen Sokeain Liiton vuosikokous

pidettiin elok. 17 p. 1922 H:gin sokeainkoululla. Kokouksen puheenjohtajana toimi herra A. Mustonen ja sihteerinä herra J. Törmä. Esperantokongressin ulkomaalaiset edustajat herrat A. Heinrichs ja K. Fils selostivat pääasiat esperantokongressin kulusta painostaen esperanton tärkeyttä varsinkin sokeain kesken. Puhujat lausuivat vilpittömät kiitoksensa esperantokongressin avustajille ja pyysivät saada viedä suomalaisten terveiset kotimaansa tovereilleen. Luettiin ja hyväksyttiin liiton vuosi- ja tilikertomus. Liiton hallituksesta erovuorossa olevat vakinaiset jäsenet kouluneuvos V. Forsius ja herra J. Törmä ja varajäsen neiti H. Oksanen valittiin uudelleen ja pastori K. Sipilän tilalle, joka pyysi ettei häntä enää uudelleen valittaisi, vakinaiseksi herra A. Matsson. Pastori K. Sipilä valittiin liiton hallituksen kunniajäseneksi. Tilintarkastajiksi valittiin herrat A. Kivialho ja E. Vepsäläinen ja varalle neiti A. Kynberg ja herra J. Makkonen. Esitettiin toivomus liiton hallitukselle, että liitto kustantaisi esperantoa harrastaville jäsenilleen esperantokirjallisuutta. Kokous lausui lämpimät kiitoksensa sekä liiton vuosikokouksen että sokeain esperantokongressin toimihenkilöille kaikesta siitä työstä ja ystävällisestä vieraanvaraisuudesta, jota kokousten osanottajat saivat nauttia.

--------

Hieroja Aug. Sipilä kuollut

Tämän vuoden syysk. 3 p. vaipui kuolemaan Paattisilla kohtalotoverimme hieroja Aug. Sipilä 35 v:n iässä. Kauvan kovia kokenut halpautunut vainaja oli ystävällisen iloinen ja kunnollinen luonteeltaan ja hauska hyvä toveri, jota lämpimällä kaipauksella muistelemme.

Runoja, (kirjottanut Jalmari Törmä.)

Itsenäinen Suomi

Sun ounas herra orjanaan vain aikoi vaivain alle ja sorron uhrina sun vaan jo panna kuolemalle.

He mustaan kivimäkehen sun mieli telkein taaksi ja vangiks vuoren vaskisen sun saada ainiaaksi.

Mut orjaks vieraan armoille et, Suomi, ole luotu; ei konsaan vangiks taivu se, kell' vapaus on suotu.

Niin ikävöiden odotit sun suurta hetkeäsi; jo riutuen sa kaipailit sun pyhää kevättäsi.

Niin kauan huolta kannoit sa ja tuska riipi rinnan ah, onnenlunnaaks annoit sa niin kovin kalliin hinnan.

Mut vihdoin riemuhetki löi, toi täyttymyksen kaihoon, ja toivonvilja heilimöi ja kypsyi kultalaihooon.

-- -- -- -- --

-- -- -- -- --

Se uneks ensin tuntui vaan, kun murtui vainovalta, kun elos aamuun armaimpaan sait, maani, murheen alta.

Niin kirkas nousu auringon, niin kaunis oli huomen, kun vapain kansain joukkohon sait, sa, vapaan Suomen.

--------

Turun tuomiokirkko

Oi koti kaunihinten muistojemme mun synnyinmaani hengen hyvyyden, sä rauhan turvapaikka sydäntemme, oi sua ikävöin ja ihailen.

Sun hartautees äänetönnä vaivun, niin hyvä siinä on mun ollaksein, ja lapsen mielin rukoukseen taivun, ja kalleimpani kannan herrallein.

Sä vuosisatain suuren lemmekkyyden sun olet suojihisi sulkenut, sen herkän hienouden, ylevyyden sun kaikkeinpyhimpääsi saatellut.

Sun hämärissäs muinaiskansa nukkuu ja lepää nykyhetken hengähdys, ja sinne tulevaisen aamun hukkuu jo päivänkajasteinen kimmellys.

Sun alttarilles piispat valtikkansa on tuoneet jalkain juureen Jumalan; sun kattos alla munkit, nunnat, kansa on riemuun rauenneet ja tuskahan.

Ja uhrisavut, virtten helkähdykset ja luojan läsnäolon tuntu vaan ja neitsyt Maaria ja pyhimykset, se kaikki siellä kuni kotonaan.

Soit tuhansille rauhan, lohdutuksen, ja viihdyttelit tunnon tuskaisen, ja taivaan runsahan sä siunauksen soit heille viimeiselle matkallen. -- --

Sä vieläkin oi kätket parhaimpamme, luot ikuisuuden hohteen sieluhun; oi kehto uskomme ja unelmamme, niin kallis kansallesi olet sun.

Ei ilman sua kansas elää voisi, se murtuneena saisi kuolemaan; mi Jerusalem temppelittä oisi, se sua vailla maani oisi vaan.

--------

Aleksis Kiven muistolle

Oi on kuni hehkussa näkisin

sun tulisen syömesi nuoren,

kun Suomelle sankarlempes suot

ja jumalten koruja sille tuot

sä kätköistä muusain vuoren.

-- -- -- -- --

-- -- -- -- --

Oi on kuni tuskassa tuntisin,

sä kohtalon kourima miesi,

kun kaikkes elämä riisti oi

ja kirkkaan henkesi kammitsoi,

ja sammui sielusi liesi.

-- -- -- -- --

Oi on kuni kuiskehen kuulisin

niin harpunheleän, hienon:

"Sä poikanen köyhä ja onneton,

oi käyös sun herrasi ilohon,

käy kumppaniks Leeasi vienon."

--------

Engelbrekt Engelbrektin pojan muistolle

Oi sankari rohkea Ruotsin maan,

sä miekkaa kunnian kannoit,

ja päivänloistohon kirkkaimpaan

sun kansas käydä annoit.

Sen veit sä taistohon, vapauteen,

kun puristi pakkovalta,

ja niinkuni tulesta kekäleen

sen tempasit tuskain alta.

Niin uljas sä olit ja urhoinen,

ja kuiten niin herkkä ja hyvä;

vain sankari olit sydämen,

sun sielusi meren syvä.

Olit voitonjumalan ilmestys

ja heimosi jalointa juurta;

ei hengen ylväs ylimys,

sä sukua olit suurta.

Sun maasi mainehin kruunasit,

kun kävi sen kohtalon arvat;

sen laakeriseppelen saavutit,

min sai vaan miesten harvat. --

Oi sankari rohkea Ruotsin maan,

sä miekkaa kunnian kannoit,

ja päivänloistohon kirkkaimpaan

sun kansas käydä annoit.

--------

Isänmaan onni

Sun onnes suru kirkasti,

se syntyi säissä myrskyn, vainon;

se hedelmänä sun lastesi

on kärsimysten, vaivain painon.

Sen kaunihiks ja eheäks

loi työ ja tarmo, syömen hyvyys;

sen säteilevän säihkyväks

sai hengen aateluus ja syvyys.



Se timantti on ikuinen,

se kivi särkymättä säilyy;

se halki vuosituhanten

sun kruunussas kuin päivä päilyy.

--------

Elegia kauneudelle

Elämän matkalla kerran, maailman turulla täällä, minulle vastahan oi, kauneus, impenä sait; ylevyys otsallas asui ja silmissäs kuultava kirkkaus, valoa valkeinta vain säteili siipesi sun. Kumppaniks lyöttäyit mulle, ystäväks seurahan yhdyit: Sunnuntaihohteen sai eloni arkinen mun, huomenhuoleni haipui, väistyi päiväni pilvet, iltojen ikävään lohtua vuodatit vain; mustimmat murheet öiden loistein kultasit aamuin, taakkani riemuiten vartehen laskin tien; olin kuin unten mailla, juhlissa jumalten joukon, ilohon uuteen oi synnyin mä uudestaan.--

Mutta oi ystävä armain,hetkisen luonani viivyit tuokion ainoisen mulle sä omistain; mailta mä unien jälleen maailmahan kylmään jouduin, orpona taasen jäin yöhöni yksiksein; harteille elämä karmas sälytti kuormani painon, taistelohon ankaraan syöksi se uupuneen. -- Ah, sinä impynen vieno, miksi mun poloisen heitit? Ainoa iloni mun, luotani läksit pois! -- Mutta --oi tiedän varmaan -- elo kun kivisin särmin puhtaaks hionut vain timantiks sieluni on, silloin jo viimein pääsen, arvollisena mä aivan, onnehen ikuiseen, kauneus, luoksesi sun.

--------

Aleksis Kiven haudalla

Sun kotiis kirkkahan siintävään

mä luokses nousta jos voisin! --

Sä tähtenä väikyt sielussain,

mun on kuni temppelissä oisin vain,

sen kaikkeinpyhimmäss' oisin!

Mun on kuni rauhan tuulahdus

ois suurten surujes yllä,

sun elosi kuolo kun sovitti

ja tuskasi maisen kruunasi

ikionnen se hymyilyllä.

--------

Sua muistan

Uupunehen vaeltajan satuit tielle kerran vaan; polulleni siitä lähtein luopi kuvas hohdettaan.

Muistos tähti yksinäisen, ilo tuskan tuttavan; se on lieden lämmin hehku syömein hiilivalkean.

Sinua mä aina muistan, sua muistan, pienoinen, kun mä niinkuin onnen orpo murhemielin harhailen.

--------

Ah, näin sinun tuskasi kerran...

Ah, näin sinun tuskasi kerran,

elo kaikkes kun riisti oi,

kun silmies tummaan kiiltoon

suru syvimmän loistonsa loi.

Koko kärsimyksesi mainen,

kuni polttopisteessä vaan,

sai silmäyksehes silloin,

kyynelhelmehes kuumimpaan. --

Oi on kuni kaikki se tuska

iäks sieluuni syöpynyt ois;

se katseessa kuolevan silmän,

mi ainiaaks sammui pois.

--------

Ah, tuhannet okaat haavoittaa...

Ah, tuhannet okaat haavoittaa

mun sieluni veriin yhä,

oi täyttyneeksi kunnes saa

mun onneni kaunis ja pyhä.

On paljon taivalta pimeää

ja synkeän lohdutonta,

on hukkaan mennyttä elämää

ja lankeemusta monta.

Niin paljon vielä matkallain

on eessä maisella tiellä. --

ah milloin, onneni,todeks vain

saat riemunmailla siellä!

--------

Yön tuulonen, hiljaa hengähtäin...

Yön tuulonen, hiljaa hengähtäin

mun saaos poskea vasten;

vain kerran anna mun aavistaa

ikiriemua taivaan lasten.

Yön tuulonen, hiljaa tuudita

mun sieluni suureen rauhaan;

suviunteni onnehen vaieten

mun vaipua suo'os lauhaan.

--------

Kera kumppanin käyskelin metsätiellä...

Kera kumppanin käyskelin metsätiellä, loi hämärä yöhyen verhoon maan; niin ääneti olimme, hartaalla miellä, ja syöntemme sykinnän kuulimme vaan.

Kuin lapsonen, luonto jo lepoon taipui, kuin nukkuva, rukous huulillaan; niin raueten sieluni rauhaan vaipui, soi yöhyen siunaus ylitse maan.

--------

Sydämeni sunnuntai

Mun syömeheni köyhään kerran

sain suuren sunnuntain mä herkän;

sain kirkkahimman juhlahetken

mun elämäni maisen retken.

Niin kevyt oli syömein silloin

kuin konsanaan ei enää milloin;

oi painoa ja tuskaa vailla

se kuni taivaan oli mailla.

Oi hetkeään se suurta eli;

niin oudosti se värähteli;

kuin miettiväinen aatoksiinsa

se omiin hukkui unelmiinsa.

Kuin kevättänsä aavistellen

niin herkästi se sykähdellen

vain rikkauteen riemun haipui

sen virrensäveliin jo vaipui.-- --

Sen kevään kun jo iäks saisin

ja omakseni omistaisin!

Niin hyvä mun ois olla vainen!

ois syömein aina sunnuntainen!

--------

Lukijat

Avustakaa omaa lehteänne kirjotuksilla!

Sokeain Airut. N:ot 8 ja 9. 1922.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:ot 8 ja 9. 1922.

Marras- ja joulukuu.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto.

---------------------

Joulun hyvä hengetär

Joulun hyvä hengetär! Sinut taas tulevaksi tiesimme. Ja sinä tulitkin, tulit niinkuin ennenkin. Sinua jo kauan edeltäpäin varroimme, sinua kaipasimme. Ja kun sitten saavuit, niin mielemme täytti syvä rauha, ja me kävimme sinua juhlin vastaanottamaan.

"Terve", sanomme sinulle, "terve!"

Ja sinä hymyilet ja nyökkäät ystävällisesti. Sinun hymysi loistaa valona, se suo valkeutta ja kirkkautta talven pimeyteen, se mieliä lämmittää ja se sydämet riemulla täyttää.Ja me kaikki sinua ihastuksella katselemme.

Ja katso, mitä näemme!Näemme sinun astuvan yhtähyvin rikkaan taloon kuin köyhänkin majaan. Hellän katseen luot kaikkiin,jotka murheissaan istuvat. Joulun hyvä hengetär, sinä olet täynnä rakkautta ja pyhyyttä! Kaikki on pyhää ja jaloa, kaikki on taivaallista. Ja me näemme sinun säteilevän otsasi, loistavat silmäsi ja autuaallisen kauniin hymysi. Sinä leyhyttelet hiljaa ilmassa, ja sinun suuret valkeat siipesi vienosti suhisevat. Liitelet hiljaa yli maiden ja mantereiden, levität korkeuksista rauhaa yli avaran maan.

Mutta sinä käyt murheelliseksi, kun huomaat paljon niitäkin, joiden kesken ei sopu ja rauha vallitse. He hylkäävät sinun lahjasi, eivätkä ymmärrä sinun suurta hyvyyttäsi. Se on heidän oma syynsä, ja silloin asustaa sinun sydämessäsi suru ja silmiisi tulee kyyneleitä.

Mutta me -- me tahtoisimme pysyttää sinut luonamme. Sillä meidän on niin hyvä olla läheisyydessäsi, kun tunnemme sinun säteilevän olentosi -- olentosi, joka huokuu suurta rauhaa ja rakkautta.

Mutta pois lähdet, sinä joulun hyvä hengetär, sinä jätät meidät taas yksin omiin arkipäiväisiin puuhiimme. Me katselemme ikävällä sinun lähtöäsi ja jäämme kaihomielin odottamaan tuloasi.

Mutta muistosi pyhän säilytämme me, sinä joulun hyvä hengetär.

--------

Runoja. Kirjottanut Jalmari Törmä

Vaeltajan huokaus

Oi kerran korpien retkeilyt vie maihin mun parempiin, ja vaeltaja väsynyt käy onnensa kaupunkiin.

Oi kerran unteni maailman saan kohdata kaivatun, nään aamunnousun armahan mä luvatun maani mun.

--------

Kirkkomaalla

Kuin kuiskaus henkien hiljainen

soi lauhana suloinen;

oi täältä jo etsivä sieluni mun

saa onnensa aartehen.

Alas taisteluaseet laskien

elo rauhaksi raukenee,

ja vainajat täällä kuin kotonaan

sikiuntansa uinailee.

--------

Kohtalon laulu

Suurihin suruihin, lapseni mun,

maailmojen teille sun kannan;

vuorilla kiirastulteni sun

hiutua henkesi annan.

Sinis mun sulatusahjossain

kärsit sä tuskan syvän,

pelkkänä kunis kultana vain

sielun saan mä hyvän.

Sinis sen taon ja vasaroin,

kullan sun elosi säteen,

kunis sen täysin valmiina voin

tuoda mä mestarin käteen.

Silloin, mun lapseni poloinen,

täyttyvi unelmasi;

silloin sä mua siunaten

hymyilet onnessasi.

--------

Nioben valitus

Vallat oi te katehiset, katkerimman vihollisen, vähään ette tyytyneetkään tyystin kuoloon raastaissanne kirkkaimman ja kaunoisimman osuuteni hyvän, lahjan lahjain parahimman, ylpeytein ihanimman äidinriemun syvän!

Ah, mun polo lapsoseni, armahimmat aarteheni! Kannoin teidät syömein alla, sydänverein teille annoin, ruokin teidät rinnallani! Elossain te vainen kalleinpani, omimpani, sielu minun sielustani, onnein ainokainen!

Olympon oi julmat herrat, missä kurjan työnne verrat! Ette älyä äitin mieltä, arvoa emon syäntä: Murheess' riemuss' lapsillensa kaikkensa se antaa, kivenäkin rakkaidensa, kuolon kovan omintensa kyyneltulvin kantaa!

--------

Prometeuksen uhma

Luetut, Zeus, elonpäiväsi sun,

ja kerran valtasi vaipuu,

ja silloin luon minä maailmani mun,

missä kaunein täyttyvi kaipuu.

Silloin liekkini hehkuhun

jo katehet vallat nukkuu,

oi silloin tuhkihin tuleni mun

jo jumalat Olympon hukkuu.

Silloin luon minä maailman sen,

mi luomakunta on jalo,

missä valtias lempi on sydämen,

sen kumppani järjen on valo.

Halpuus siellä ei sijaa saa,

ei onnettomuuksien paino;

siell' veljyt veljeä rakastaa,

ja poissa on viha ja vaino.

Elämän paremman tuulahdus

on siellä sen kenttien yllä;

siell' onnella maksetaan kaipaus

ja kyynelet hymyilyllä.

---------------------

Yksin

Usein olen miettinyt, että olen niin yksin ja kaikkien ihmisten unohtama. Ja niin olenkin. Mutta kun "Airut" lehti tulee luokseni, niin oi, kuinka iloiseksi tulen! Lehdessämme on lohduttavia kirjotuksia, joista huomaan, että en ole minäkään yksin maailmassa. Tuo esitys, joka oli jo huhtikuun numerossa, nimittäin kaunokirjallisen lehden perustaminen, oli oikein tervetullut minulle. Ilolla olen sen uutisen lehdestämme lukenut. On hauskaa keksiä kirjotuksia lehtiin, vaikka olenkin niin vähän niihin kirjottanut.

Hartain toiveeni on se, että lehtemme edelleenkin toisi tervehdyksiä ystäviltä ja rohkaisisi minuakin, yksinäistä korven kulkijaa. Jumala meitä seuratkoon ja toimillemme siunauksensa antakoon.

(eräs ystävä).

--------

Jäähyväiset Hilja Sipilälle

Nyt muistosi edessä ystäväin, mä viivähdän hetkisen hiljaa; soi kysymys kaihoisa mielessäin: Miks ystäväpiirissä varhain näin on kuolema niittänyt viljaa? Olit liiaksi hento, ja elos armaan', se katkesi kourissa hallan harmaan.

Sun lapsuudenkeväällä muistan niin, kun elämä hymyili sulle; ei mielesi vaipunut murheisiin, me yhdessä hilpeinä leikittiin,

sä jakelit riemujas mulle; sun huulillas hymyily raikas säilyi ja kasvosi ilmeessä onni päilyi.

Kuin perhonen kiidit ja kiiruhdit sä keväällä kukasta kukkaan; niin poimit ja nautit ja riemuitsit ja laulellen seppeltä sitelit ja kiinnitit kukkia tukkaan; olit elämänhaluinen,intomieli, ja vilkas kuin pääskynen, satakieli.

Näin lapsuudenaikasi riemuiten sä vietit ja riemua luoden. -- Ei kevääsi kestänyt kauan, sen pian runteli henkäys hallainen jo mentyä muutaman vuoden. -- Takatalvi sun eloas hyinen haittoi: Se seppeles särki ja kukkas taittoi.

Näin hymyn mä hilpeän kuoleuvan sun huulilles ystävä armas; näin varjon sun otsallas tummaisin ja, kuinka sun silmäsi nurkkahan jo vierähti kyynele karmas; -- et kesältäs kukkia enää saanut, ol' kevääsi kukkien loisto laannut. --

Juur' suvesi saapuissa sairastuit. -- Sa viel' olit innossa elon; mun kanssani polvilles laskeuduit ja rukousvirtehen vaimennuit sä vaiheilla toivon ja pelon, ja yhdessä pyysimme taivaan isää: "Sä terveyttä anna ja voimaa lisää!"

Ja hetkeksi sitten sä toivuitkin, viel' elpyivät voimasi kerran. Mut jällehen, ystävä armahin, sai taas sinut sairaus valtoihin; ol' tahto se taivahan herran. Sun sairausaikasi kauan kesti! Sait kärsiä, taistella tuskaisesti!!! Vaan nyt sinun tuskasi poissa on, ei myrskyt ne sulle nyt pauhaa; jo vaivut sä kalmiston lepohon, ja sielusi hehkuva, rauhaton saa ijäistä nauttia rauhaa; jo vihdoinkin toivottu päiväs koittaa, ja virtesi kiitosta riemun soittaa.

Jää hyvästi, ystävä armahin, sä rakas ja läheinen mulle! Sun muistosi säilytän sielussain nyt joukossa muistojen kalleimpain, mun syömeni pohjassa sulle on paikka, mi kätkevi muistos armaan. Nuku rauhassa suojihin mullan parmaan.

Oi kohtalosiskoni pienoinen, sä poiss' olet iäksi täältä. Sua hellästi, kaivaten siunailen, -- sun tahdon mä kohdata jällehen tuolt' ylhäällä pilvien täältä.-- Jää hyvästi, hiljani, siihen asti, kun jällehen tapaamme riemuisasti. --(Varma Järvenpää)..

--------

Huolenpito sokeista

Sokeainhoidon asiantuntijat Ruotsissa ovat julkaisseet sokeain eläkeasiaa koskevan mietinnön. He ehdottavat erään n. s. sokeuden korvauksen kotikunnalta Ruotsissa joka sokealle, joiden lukumäärä on luultavasti n. 4000. Sokeuden korvauksen katsottaisiin tasottavan kilpailuerotusta sokean ja hänen täysiaististen toveriensa välillä, ja se annettaisiin joka sokealle, joka sanottavassa määrin työllään edistää toimeentuloansa. Tulojen lisääntyessä vähenisi korvaus asteittain ja lakkaisi viimein kokonaan. Korvausmäärän korvaisi valtio kunnalle puoliksi.

Parannettujen työtilaisuuksien ja menekkimahdollisuuksien hankkimiseksi ehdottavat asiantuntijat edelleen, että maapäivät kukin erikseen asettaisivat sokeainhoitoasian ylivalvojan. Tällä ylivalvojalla pitäisi olla mahdollisuus auttaa yksityistä sokeaa, toimittaa työpajoja ja työkaluja, samoin huolehtia sekä näiden laitosten että kotipuolessaan asuvien sokeain valmisteiden myynnistä m. m. hankkimalla tilauksia oman läänin eri laitoksilta. Valtion pitäisi avustaa läänejä kustantamaan ylivalvojan toimipalkan. Järjestely on osaksi englantilaismallinen. Vielä ehdotetaan sokeille erikoisia vanhuudenkoteja.

Lehtiemme vuoden 1922:n tilaajille

Allekirjottanut toivoo tämän vuoden aikana voivansa toimittaa lehtiemme vuoden 1922:n tilaajille tilastollisen selonteon lehtiemme kymmenvuotisesta toiminnasta. (Jalmari Törmä).

--------

Sananen lehtiemme kymmenvuotisesta toiminnasta.

Vuoden 1922 marras- ja joulukuun kaksoisnumero päättää lehtiemme kymmenennen vuosikerran.

Lehtemme aloittivat toimintansa v. 1912, jonka vuoden maaliskuussa ilmestyivät niiden näytenumerot. Lehtien toimituskuntaan ovat koko sinä aikana kuuluneet pastori K. Sipilä päätoimittajana, suomalaisen lehden toimitussihteerinä allekirjottanut ja ruotsalaisen ensin neiti M. Ganszauge ja sittemmin herra R. Bergh ja toimituksen muut jäsenet neidit A. Friman ja A. pynttö sekä herra L. Strömberg.

Koko tänä lehden toimintakautena on toimitus paraansa mukaan koettanut hankkia lehtiin paraita saatavissa olleita sokeainasiaa koskevia kirjotuksia sekä omasta maasta että myöskin ulkomailta. Sen lisäksi on mikäli mahdollista asiallisten kyhäelmien ohessa julkaistu varsinkin sokeain omia kaunokirjallisia sepitelmiä, sekä oman maamme että ulkomaiden sokeain. Näiden ohessa on ollut näkeviltä lainattuja sekä sokeainasiaa koskevia että muita asiallisia kirjotuksia; samoin on lainattu myös näkeväin kaunokirjallisia tuotteita, sekä suorasanaisia että runomuotoisia. Olkoon lehtiemme taival edelleenkin valoisa. (Törmä).