Siirry pääsisältöön

Ve­si­soi­kio

Tältä sivulta voit lukea Minun näköinen elämä -toiminnan Vesisoikio-tallenteen tekstivastineen.

Tällä sivulla

Kuuntele

Vesisoikio Soundcloudissa- Ulkoinen linkki

Lue

[Alkutunnus alkaa, porinaa]

[Mies laulaen:] Dum-dum...

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…

[Mies laulaen:] Dum…

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto. 

[Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum…

[Alkutunnus päättyy.]

 

TW:            Tervetuloa kaikki kuulemaan tätä podcastia. Me ollaan tänään Harrin kanssa keskustelemassa erilaisuudesta, ja se on päivän teema, ja sopiiko sulle, et mä alotan?

HI:              Sopii vallan hyvin.

TW:            Ok. Mä alotan siitä erilaisuudesta pohjustaa tai omaa näkemystäni kuvaamaan, että kun on erilaisuutta, ja sen tavallaan polariteetti on samanlaisuutta, niin siel on myöskin toinen polariteetti takana on erillisyyttä ja sit on ykseyttä. Ja ne tavallaan korreloi toisiaan, mut me käsitellään sitä erilaisuutta nyt. Katotaan miten me päästään sit eteenpäin, kun tulee siitä samanlaisuudesta puhe, ja ehkä te voitte täst keskustelusta päätellä sitten myöskin siät toista polariteettia.  Mä olen aina ollu erilainen sillä tavoin, että mulla on tuolla sisällä joku semmonen ääni, joka ottaa kantaa asioihin, jotka se valitsee, että ne vaatii lisäselvitystä tai jollain tavalla mä kyseenalaistan sitä, mun selviytymisstrategia on kyseenalaistaminen, ja se sisäinen ääni on se mun apuri, joka aina sitten tulee mukaan keskusteluun kun pitää kyseenalaistaa jotain, ja mun on sillon pakko sanoo, ja se tulee sit sitä kautta. Ja sitten se on myöskin mun suojakeino, että mä kyseenalaistan asioita jatkuvasti, se on mun strategia selvitä, ja se tekee musta erilaisen. Mä olen sitä kautta erilainen, ja mä hyväksyn sen nyt, mutta joskus aikojen alussa ni mä olin erittäin epävarma, ja mä en luottanu itteeni ollenkaan, ympäristö luotti muhun enemmän, kun minä luotin itseeni, et se oli semmost kasvun vaihetta. Nyt mä luotan itseeni, ja nyt on ihmisiä, joihin mä luotan, ja on asioita, johonka mä luotan, mutta mihkään mä en usko, se usko on multa kadonnu jo kauan sitten. Tässä ehkä tämmönen alustus, Harri jatkaa tästä, ole hyvä.

HI:              Kiitos, Tuure. Niin kun me sovittiin, niin meidän podcastin nimi voisiolla Vesisoikio, siis ei vesisoikko, joka voi myöskin olla vinossa ja se voi olla vuotava, vaan se on vesisoikio, elikä sillä voitais kuvata maapalloa. Ja kun puhutaan siitä erilaisuudesta, maapallokin on ollut erilainen sen ikänsä, minkä se on ollut. Se on ollut joskus kallellaan akseleiltaan muuallekin, ja siellä on navat vaihtuneet, mutta Tuure tuohon sinun erilaisuuteen, niin meil on hyvin samanlaista, ja tässä tuli tää samanlainen sana, niin kun ajatusta siihen, että olemme kokeneet erilaisuuden jo nuoruudesta lähtien, ja vaikka mä nyt nykyisin olen konkreettisesti erilainen sillä tavalla, että oon valkosen kepin käyttäjä ja sitä asiaa kohta yli 40 vuotta toteuttanut, niin kyl mä nuorenakin olin erilainen sillä tavalla, että mä pidin pallopeleistä, mut mä halusin myöskin olla itsekseni ja mulla oli omanlaisia ajatuksia, jotka sitten kakskymppisenä ehkä toteutuivat eniten, olin liian suora, olin itsevarma, ja kaikkea sellaista, jota sit jälkeenpäin oon naureskellu, että aikamoinen hamppi, että ihmettelen, ettne saanu turpaan useammin. Ja oikeestaan en montaakaan kertaa, ja se on ehkä huonokin asia, ja hyvä asia, mutta nimenomaan se erilaisuus on nykyidin vielä viehättää mua paljon enemmän, koska näen jotenkin, että meidän tähän vesisoikioon mahtuisi yhä enemmän erilaisia ihmisiä. Ja heillä on antamista siinä näitten kuuluisien integraation ja inkluusion kautta. Meillä vaan tahtoo olla silleen, että esimerkiks yhteiskunta ei sillä tavalla ymmärrä tossa ympäristössään, ei niin luonnon kautta kuin sitten tämän rakennetun ympäristön kautta puhumattakaan niistä digitaalisista saavutettavuuksista sitä, että kun tehtäisiin ne tarpeeksi selviksi, niin se palvelis meitä kaikkia, eikä tarvis olla jotain erityislakeja ja muita asioita. Tuure, kiihottiko tämä jotain sinussa?

TW:            Herätti intohimoja, koska siinä, et kun yhteiskunta on kovin säädelty, ja se alko jo kouluajoissa, että se oli kovin säädeltyä se elämä, ja mullaoli se kyseenalaistaminen oli jo sillon, et mä asetin aina kyseenalaiseksi sen, et onko toi nyt se totuus, mitä mulla nyt jauhetaan, ja sitten, kun mua ruvettiin pakottamaan, että tottelet nyt, mitä sanotaan tai meet ulos luokasta tai meet nurkkaan. Ja sillon mulle nousi semmonen hirvee vastarinta, mä rupesin pitää omia puoliani hirveesti, ja mä olin kerran semmoses tilanteessa, mä olin hyvin lähellä käytöksen alennusta, sitä oli jo opettajanhuoneessa pohdittu, ja se oli viiminen vuosi keskikoulussa, et se olis vaikuttanu siihen keskikoulutodistukseen. Mä olisin todennäkösesti joutunu tuplaamaan sen, ja se äidinkielen opettaja sitten pelasti mut, koska se oli tutustunu muhun viiden vuoden aikana, että mä oon semmonen jääräpää, ni se sai puhuttua sen veks, mutta mä nousin heti vastarintaan, että mun sananvapauttani rajotetaan ja mun mielipiteitä rajotetaan, ja se oli hyvin ilkee se kirjotus, et mä myönnän sen, et se loukkas niitä vanhempia varmaan hurjasti, mut se oli nuoren pojan kirjotus, 14-vuotiaan pojan kirjotus ni se ei saanu sitä arvonantoo ennen, kun se äidinkielen opettaja tuli mua puolustaan. Se pelasti mut siitä, mut mä vetosin siihen, että mulla on oikeus mielipiteeseen, ja mulla on sananvapaus, ja ne siihen aikaan oli vielä jumalanpilkkakin se oli se laki olemassa jumalanpilkasta ja ne oli siitäkin pohtinu, et jos mä oon rikkonu lakia. Mä oon alaikänen, et en mä voi tuntea kaikki lakeja, mut tiesin hyvin kirjotteassani, et tää on hyvin uhkarohkee, mut otin sen, että minä pidän puoleni, et se on yks semmonen etu, mikä siitä mun erilaisuudesta on, et mä oon aina  pitäny puoleni, ja enkä oo taipunu kovin helposti just koskaan, että työaikanani sillon työelämässäni oli hyvin hyvä ominaisuus, et mä sain asioita hoidettua ja mä sain asioita läpi ja mä en antanu periksi ja mua ei voinu uhkailla, koska mä sit sanoin, et no selvä antakaa potkut sit, jos kerran ei tää asia mee, mut tää on firmalle paras, jos tehdään nyt näin.

HI:              Kiitos Tuure. Tuossa taas sen verrna sanon siitä, että näin samanlaisia me ollaan. Minuakin ponnisti eteenpäin keskikoulussa äidinkielen opettaja, joka muuten oli varmaan kärsinyt ns. polion, mutta hän ymmärsi minun kirjotuksiani, ja kannusti tavallaan eteenpäin. Elikä meillä, Tuure on samanlaisuutta, meillä on erilaisuutta.

TW:            Joo se puolensa pitäminen tavallaan, ni se on mulle semmonen, se on semmonen säilymisstrategia, eli sillon kun mä jouduin vaikeeseen tilanteeseen tai mua ahdistellaan, ni mulle nousee hirveen voimakkaana se tunne, että mun pitää puolustaa itseeni, ja sillon mun on yleensä pakko sanoa. Ja varsinkin, jos mä oon alakynnessä, tai mä istun siel syytettyjen penkillä, ni mä tulen hyvin kärkkäästi sieltä esiin, ja puolustan itseäni ja mulle on hyvin tärkeetä löytää aina ne argumentit, millä mä puolustan sitä mielipidettäni, ni sillon mä oon vahvoilla, ja mä kerään hirveesti tietoo sen takia, että mulla ois aina sit sille omalle mielipiteelle tuki. Joskus mun ei kannata olla mitään mieltä, mä luovun keskustelusta, jos siel on semmosia keskustelijoita, jotka ei kerta kaikkiaan halua ymmärtää mua, tai on periaatteessa vastaan, ni sillon mä en yleensä, mä vetäydyn semmosista keskusteluista, mutta se, että olla erimielinen, ni minusta se on hyvin tärkeetä kehityksen kannalta, koska me kehitytään sillä, et me otetaan, mennään sinne rotkon laidalle, killutaan siellä ja taistellaan siellä ja väitetään sitä omaa asiaamme, ja vältetään se putoominen. Se on hyvin tärkeetä se puolensa pitäminen. Ole hyvä, Harri.

HI:              Mä olen vienyt erilaisuutta myöskin samanlaisilla konsteilla, kun sinä, Tuure, mutta huomaan, että mä oon vähän ovelampi, tai ikävämpi tia sellanen, että sä olet niin suoraviivanen ja rehellinen tuossa asiassa. Mä vien niitä asioitani sitten eteenpäin hieman sieltä harmaana eminenssinä, ja joskus hyväilen niitä isompia ihmisiä sen kautta, että annan heille mahdollisuuden olla päättämässä se hyvä asia sillä omalla mahdollisella verbaalisella taidollani, mut nää on tullu vasta kauheen paljon myöhemmin, mutta mulla on aina ollu kyllä taito puhua ihmiset pyörryksiin jollain tavalla ja, mutta joskus siellä vaan taustalla on myöskin niin vähän tietoa, mutta nämä asiat niin kun tällä vieden, ehkä mä oon oppinu vähän vanhempana siihen kohteliaisuuteen, ja herrasmiesmäisyyteen, mikä sulla on, että asiat tuodaan julki rehellisesti, ja jos ei se tavallaan onnistu, ni vetäydytään ja se on vissiin meidän vanhempien ihmisten merkki, että me ei halutakaan enää ns. taisteluja, mitäs sanot, Tuure?

H.               Joo mä haluan kanssa valita ne taistelut ja sitten on asioita, jotka ei kerta kaikkiaan enää, joskus 30 vuotta sitten ni kannatti taistella, mutta mulle tulee semmonen tunne, että tää on niin vanha juttu, tää on niin moneen kertaan tehty, et mun ei kannata taistella, et mä oon taistelut täsäs asiassa jo käyny, jollon mä luovutan sen vetreemmän voiman muille ihmisille. Siks toiseks mun intressit, mun kiinnostuksenkohteet on muuttunu täs 70 vuoden aikana, että mä en enää syty kaikista niistä asioista, josta mä sytyin nuorempana, et se on vääryys on aina ollu semmonen mikä saa mut niskavillat pystyyn ja joskus mä oon hyvinkin verbaalisen väkivaltasesti hyökänny vääryyttä vastaan ja sekin sattuu, koska sit mä huomaan, et mä käytän ylivoimaa, verbaalista ylivoimaa ja siit tulee uhri siitä mun vastustajasta ja ei kukaan opi siit uhriudest yhtään mitään, ei mun kannata semmosta tehdä, mun täytyis saada aina se tasapuolinen vastustaja, tasavoimanen vastustaja, ni sit se asia menee eteenpäin. Ole hyvä.

HI:              Samanlaisuus kukkii näemmä meissä, mutta mulla on vielä näemmä sellanen ikävä ja särmikkäämpi luonne, että mä joskus saan tyydytystä siitä, että mä kykenen sitten sillä verbaalisuudellani, jonka mä itse oon vaan arvioinu itselleni, ei sitä kukaan muu oo muuta kun Hilkka sieltä keskikoulusta vuonna -72 jälkeen Kristuksen, niin mä teen tätä, mutta entistä enemmän ymmärrän myöskin sitä, että miksi pistää toista edes edestä sillä sapelilla, saati sitten takaa, koska eihän se vie asiaa mihkään eteenpäin. Se tuo vaan uuden ihmisen siihen eteesi, joka on sitten onnistuneempi tai heikompi tai voiko niitä koskaan edes ajatellakaan erilaisempi ihminenhän voisi olla. tuure.

TW:            Mä oon samaa mieltä tosta samanlaisuudesta sun kanssa, että vaikka meillä on, me ollaan kaks erilaista, ni meil on hyvin paljon siellä syvällä semmosia samanlaisia samanlaisuutta, et me lähestytään asioita kuitenkin eri tavalla. Me tullaan eri suunnasta, ni sit loppujen lopuks se päämäärä on yhteinen sitten, kun me tullaan siihen kohdalle, ni me ylitetään se maaliviiva yhtä jalkaa, ja tullaan sen maaliviivan yli samalle puolelle, et se on se, mikä meitä samaistaa. Sen takia me ollaan samiksia, mut me voidaan aivan hyvin olla eri mieltä, ja kuitenkin palata sitten sinne maaliviivalle, että se päämäärä on yhteinen ja tullaan eri kautta, et kun lähtee Oulusta Tampereelle, ni se on erilainen matka, kun lähtee Helsingistä Tampereelle, ni se on erilainen matka, ja kuitenkin molemmat tekee sen matkan samaan päämäärään, et se on meillä yhteistä. Ja se erilaisuus yhdistää meitä. Kiitos.

HI:              Kiitos, Tuure, nyt mä annan sinulle ne kuuluisat meidän ensimmäisen erilaisuuspodkastin, jonka nimi on Vesisoikio, niin ne viimeiset sanat.

TW:            Kiitos Harri, kiitos kaikki kuulijat, ja me tullaan jatkaa tätä jossain yhteydessä, me löydetään tätä kanavaa pidetään auki, kiitos kaikille.

HI:              Kiitos. Ja muistathan myös, että puhelinrinkiin pääset mukaan soittamalla numeroon 040 405 9057.