Siirry pääsisältöön

Värit ja kont­ras­tit

Riittävä kontrasti ja selkeät värit tukevat näkemistä ja helpottavat tilan hahmottamista. Parhaimmillaan väriilla ja kontrasteilla luodaan esteettinen ja samalla perille johdattava kokonaisuus.
Valkoinen keppi, joka seuraa maassa olevaa kohomerkintää, sekä takana näkyvä jalka.

Tällä sivulla

Kontrastit

Kontrasti tarkoittaa tummuuseroa esimerkiksi esineen ja taustan välillä. Kun kontrasti on riittävä eli tumman ja vaalean värin ero on tarpeeksi suuri, hahmottuu tila paremmin myös näkövammaisille ihmisille.

Jos vaalean taustan edessä on vaalea esine – tai vaihtoehtoisesti tumman taustan edessä tumma esine, on heikkonäköisen ihmisen vaikeaa hahmottaa esinettä kuten huonekalua. Tällöin ei pelkästään valon lisääminenkään auta.

Toisaalta riittäväkään kontrasti ei auta näkemisessä ja hahmottamisessa, jos valaistus ei ole riittävä.

Näkövammaisen ihmisen kannalta tilan suunnittelussa tulee siis hyödyntää sekä riittäviä kontrastieroja että riittävää valaistusta.

Pääsääntönä on, että suurten pintojen (katto, seinät) tulisi olla vaaleita valon heijastumisen vuoksi ja pienten väripintojen (ovet, listoitus, kalusteet) tummempia. Lattian perusyleisväri on mielellään tummempi kuin seinien, jolloin tila hahmottuu helpommin.

Värit

Värien käyttö parantaa tilan hahmotettavuutta, ja rohkeat värivalinnat ovat usein näkövammaisten ihmisten kannalta toivottavia. Värejä kannattaa suosia harmaan sijaan myös julkisissa tiloissa, joissa liikkuu paljon erilaisia ja ympäristöä eri tavoin hahmottavia ihmisiä.

Väreissä merkityksellistä on niiden suhde tumma–vaalea-asteikolla, sillä esimerkiksi keskenään samansävyiset vihreät ja punaiset eivät erotu heikkonäköiselle.

Näkövammaisten ihmisten tilan hahmottamista helpottaa, kun väripinnat ovat melko suuria. Esimerkiksi kapeat listat eivät välttämättä erotu.

Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksessa käytävien risteyskohtiin on lisätty keltainen värialue, jotta risteykset voi havaita helpommin.

Käytävien risteyskohdassa on oikealla kirkkaankeltainen ovi ja vasemmalla mieshenkilö lukee pistekirjoitusta opastekyltissä.
Keltainen kertoo risteyksestä Iiris-keskuksessa.

Kuviointi

Kontrasteilla tulisi korostaa ainoastaan näkemisen kannalta oleellisia asioita.

Kuvioinnit ja voimakkaat värit voivat joskus johtaa myös harhaan ja tehdä liikkumisesta epävarmaa. Esimerkiksi poikkiraidoitus voi antaa vaikutelman portaista.

Seuraavassa kuvassa voimakaskontrastinen kuvio lattiapinnassa aiheuttaa vaikutelman portaiden alkamisesta todellista aikaisemmin. Kuva on Kampin kauppakeskuksesta Helsingistä.

Portaiden edessä on kivilattia, jossa on erivärisiä raitoja.
Lattiakuvio saa aikaan vaikutelman portaista.

Lue lisää