Siirry pääsisältöön

Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu

Henkilökohtaista apua on esimerkiksi opastaminen ja tapahtuman kuvailu seä tuki harrastuksissa, sosiaalisissa suhteissa ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa.
Nainen ja mies istuvat kalliolla ja hymyilevät toisilleen, miehellä kädessään taiteltu valkoinen keppi.

Tällä sivulla

Jos näkösi on heikentynyt niin paljon, että se aiheuttaa välttämätöntä ja toistuvaa avuntarvetta kotona ja kodin ulkopuolella, sinun on mahdollista saada henkilökohtaista apua vammaispalvelulain perusteella. Hyvinvointialue voi järjestää sitä kolmella tavalla:

  • henkilökohtainen apu
  • palveluseteli tai
  • hyvinvointialueenjärjestämä.

Kun sosiaalityöntekijä arvioi vammaisuutta tai vaikeavammaisuutta, hän ottaa huomioon vamman pysyvyyden ja sen aiheuttamat toiminnalliset rajoitteet sekä erilaiset vammasta aiheutuvat yksilölliset tekijät, jotka voivat vaikuttaa suoriutumiseen.

Henkilö voi tarvita toistuvasti ja välttämättä apua esimerkiksi kodin ulkopuolella, vaikka selviytyy itsenäisesti tutussa ympäristössä. Avun tarve ei kuitenkaan saa johtua ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan välttämätöntä avustamista päivittäisissä toimissa, kuten asioinnissa, liikkumisessa, kodinhoidossa sekä ruoka- ja vaatehuollossa. Henkilökohtaisen avun piiriin kuuluu lisäksi esimerkiksi opastaminen ja ympäristön tai tapahtuman kuvailu näkövammaiselle harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Päivittäistoimiin sekä työhön ja opiskeluun tulee saada henkilökohtaista apua välttämättömän tarpeen mukainen tuntimäärä. Vapaa-aikaan tuntimäärän tulee olla vähintään 30 tuntia kuukaudessa.

Avustaja on avustettavan työntekijä

Hyvinvointialue voi järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaisille ihmisille kolmella tavalla:

  • maksamalla henkilökohtaisen avustajan palkan ja siihen liittyvät kulut TAI
  • antamalla vammaisen käyttöön palvelusetelin TAI
  • järjestämällä itse tarvittavan avun.

Yhteistä näille kaikille tavoille on, että niistä ei saa koitua kustannuksia vammaiselle ihmiselle.

Henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen merkitsee vammaiselle ihmiselle työnantajaksi ryhtymistä, sillä avustaja on työsuhteessa avustettavaansa. Avustajan palkkakustannukset maksaa hyvinvointialue. Hyvinvointialueen viranomaiset myös ohjaavat ja neuvovat tarvittaessa vammaista ihmistä avustajan palkkaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Vammainen ihminen voi myös siirtää esimerkiksi palkkalaskennan ja palkanmaksun kolmannen osapuolen tehtäväksi.

Henkilökohtaista avustajaa voi hakea itselleen työpaikkailmoituksella, jonka voi laittaa esimerkiksi työvoimatoimistojen avoimet työpaikat -osastolla. Ennen sitä tulee hankkia kunnalta myönteinen päätös.

Henkilökohtaisten avustajien työnantajat ovat perustaneet Heta ry- Ulkoinen linkki:n. Heta-liitosta jäsenet saavat maksuttomasti muun muassa lakimiehen palveluita. Lisäksi Heta-liiton jäsenten avustajien palkkauksessa noudatetaan henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta, mistä hyötyvät sekä avustaja että avustettava. Muussa tapauksessa avustajan palkkauksessa noudatetaan työsopimuslakia.

Henkilökohtaisena avustajana työskentely

Henkilökohtaisella avustajalla ei ole pätevyysvaatimuksia. Voit valita henkilökohtaiseksi avustajaksi periaatteessa kenet haluat, mutta ei kuitenkaan puolisoasi, vanhempiasi, isovanhempiasi eikä lapsiasi kuin erityisen painavista syistä. Puolisoksi katsotaan myös avopuoliso.

Hakeminen

Henkilökohtaisen avun järjestämistapoja on useita. Tavallisin niistä on työnantajamalli, jossa voit itse alkaa työantajaksi, eli hankkia itsellesi avustajan joko ystäväpiiristäsi, työnvälityksen tai hyvinvointialueen kautta. Avustaja ei pääsääntöisesti voi olla oman perheesi jäsen.

Avustajan kanssa laadit virallisen työsopimuksen, jossa käydään läpi lakisääteiset työsopimukseen kuuluvat asiat, kuten työaika sekä palkanmaksuun ja irtisanoutumiseen liittyvät ehdot. Hyvinvointialue maksaa avustajallesi palkan, eikä avustajasta aiheudu sinulle kuluja.

Henkilökohtaista apua on joillakin hyvinvointialueilla mahdollista saada myös joko hyvinvointialueen omana toimintana, jossa hyvinvointialue on palkannut henkilöitä toimimaan henkilökohtaisen avun tehtävissä, tai palvelusetelillä. Palvelusetelillä saat listan yrityksistä, joista voi itse valita. Tästäkään ei koidu sinulle kustannuksia.

Henkilökohtainen apu lapselle

Lomille ja vapaa-aikaan

Myös lapsella on katsottu voivan olla voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Lapsen ja nuoren kohdalla avuntarvetta verrataan samanikäisen näkevän lapsen tai nuoren osallistumiseen harrastuksiin tai asiointiin kodin ulkopuolella. Kun samanikäinen lapsi tai nuori alkaa käydä yksin harrastuksissa ja asioida kodin ulkopuolella, näkövammainen saattaa tarvita näihin avustajaa.

Elämänpiirin laajentaminen ja itsenäisen toimimisen harjoittelu ovat erityisen tärkeitä osia näkövammaisen lapsen kasvussa ja kehityksessä. Näkövammaisella koululaisella saattaa olla tarve henkilökohtaiseen apuun koulun lomien aikana, jos vanhemmat ovat töissä eikä lapsi näkövammansa vuoksi vielä selviydy yksin.

Pienen koululaisen kohdalla perheen on yleensä järjestettävä hoito itse. Kannattaa hyödyntää kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kesäkerhot ja leirit. Niihin osallistumiseen voi anoa henkilökohtaista apua, mikäli osallistuminen ei muutoin ole mahdollista.

Kehitysvammaisilla lapsilla on oikeus loma-ajan hoitoon kehitysvammalain mukaisesti. Kunta voi ratkaista hoidon paikan ja toteuttamistavan. Asia tulee kuitenkin ratkaista ensisijaisesti asiakkaan edun mukaisesti ja asiakkaan toivomukset ja mielipide huomioiden.

Aamu- ja iltapäivähoito

Jos kunta järjestää tai hankkii aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityistä tukea saaville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa.

Aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä maksettavaksi asiakasmaksu. Aamu- ja iltapäivätoiminta tulisi pyrkiä järjestämään siten, että toimintaan osallistuvilla lapsilla, joilla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, olisi mahdollisuus käyttää tätä koulumatkaetuaan.

Kehitysvammaisille koululaisille tulee ainakin 9-vuotiaasta lähtien järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa erityishuoltona, jolloin kuukausimaksua ei tule periä. Kunnan tulee huolehtia maksutta myös erityishuollon järjestämiseksi välttämättömistä kuljetuksista tai suorittaa niistä aiheutuvat kustannukset.

Lisätietoa

Vapaaehtoinen apu

Vapaaehtoisia avustajia toimii eri puolilla Suomea. He voivat esimerkiksi opastaa näkövammaista ihmistä asioilla, ulkoilussa ja harrastuksissa.