Mi­ten nä­kö­vam­mai­suus il­me­nee?

Näöntarkkuus ilmaisee henkilön kykyä erottaa yksityiskohtia. Normaali näöntarkkuus on 1.0 tai enemmän.

Näkökentällä tarkoitetaan aluetta, jonka henkilö voi nähdä samanaikaisesti katsoessaan tiettyyn kohteeseen. Näkökentän keskiosassa on tarkan näön alue, jota käytetään mm. lukiessa. Äärialue taas on tärkeä liikkumisessa ja käytännön toiminnoissa sekä hämärässä valaistuksessa.

Kontrastien erotuskyvyllä tarkoitetaan kykyä erottaa vierekkäisten pintojen vaaleusaste-eroja. Hahmojen, muotojen ja yksityiskohtien erottaminen perustuu kontrastien havaitsemiseen.

Värinäkö ilmaisee silmän kykyä erottaa värisävyjä. Värinäön heikkeneminen voi liittyä silmänpohjan ja näköratojen vikoihin.

Silmän linssin eli mykiön mukautuminen eri etäisyyksille heikkenee yleensä iän myötä. Näkövammaisella saattaa olla heikko silmien mukautumiskyky varhaislapsuudesta lähtien.

Silmien sopeutuminen muuttuviin valaistusolosuhteisiin on heikkonäköisellä usein hidastunut ja heikentynyt. Esimerkiksi siirtyminen kirkkaasta ulkoilmasta sisätilan hämärään aiheuttaa näkökyvyn lyhytaikaista heikkenemistä eli hämäränäkemisen ongelmaa. Vastaavasti siirtyminen pimeästä valoisaan tilaan aiheuttaa häikäisyongelmia tavallista enemmän.

Näkövammaisilla voi esiintyä monenlaisia silmälihasten toiminnan poikkeavuuksia. Synnynnäisesti näkövammaisilla esiintyy ns. värveliikettä, joka on tahdosta riippumatonta vaakasuoraa, pystysuoraa tai pyörivää liikettä. Myös karsastus on tavallista. Silmälihasten hallintavaikeudet huonontavat etäisyyksien arviointikykyä.