13.5.2019
Tee pie­ni saa­vu­tet­ta­vuus­te­ko: sa­noi­ta so­men ku­vat

Sosiaalinen media, kuten Facebook, Twitter ja Instagram, ovat osa jokapäiväistä arkeamme. Ne ovat tärkeitä viestintäkanavia myös monille näkövammaisille. Nykyisin kuitenkin yhä suurempi osa somen sisällöistä on kuvia, ja jos ei näe, suuri osa informaatiosta jää arvailujen varaan. Ongelmaan on onneksi olemassa yksinkertainen ratkaisu: alt-teksti.

Alt-teksti eli vaihtoehtoinen teksti kertoo kuvan sisällön niille, jotka eivät syystä tai toisesta näe sitä. Alt-teksti on parhaimmillaan lauseen tai kahden mittainen. Alt-tekstiä ei pidä sekoittaa kuvatekstiin, joka näkyy kaikille käyttäjille ja on yleensä kuvan alla tai vieressä. Alt-tekstin taas lukee näkövammaisella käyttäjällä ruudunlukuohjelma.

Kansainvälistä saavutettavuuspäivää vietetään torstaina 16.5. Sen merkeissä Näkövammaisten liitto ja Näkemättä kaunis -yhteisö haluavat muistuttaa #SanoitaSome-kampanjalla, että sosiaalisen median saavutettavuutta voi parantaa pienilläkin teoilla. Alt-tekstin laatiminen vie pienen hetken, ja siitä on näkövammaisille somettajille iso hyöty.

Myös saavutettavuusdirektiivi ja kansallinen lainsäädäntömme edellyttävät, että julkisten toimijoiden verkkopalveluiden, mobiilisovellusten ja verkkodokumenttien tulee olla saavutettavia kaikille, ja esimerkiksi kuville, videoille ja äänelle pitää tarjota tekstisisältö.

Julkaisemme Näkövammaisten liiton YouTube-kanavalla sekä kampanjasivulla www.nkl.fi/sanoitasome keskiviikkona 15.5. erilliset ohjevideot siitä, kuinka alt-teksti lisätään Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä julkaistaviin kuviin. Ohjeet löytyvät kampanjasivulta myös kirjallisina.

Kansainvälisenä saavutettavuuspäivänä torstaina 16.5. julkaisemme videon, jossa luontokuvaaja ja Instagram-tähti Konsta Punkka keskustelee kuvailutulkki Carita Lehtniemen kanssa kuvien kuvailusta ja siitä, kuinka hyvä alt-teksti laaditaan.


Näkövammaisten liitto ry on näkövammaisten ihmisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö, joka toimii näkövammaisten omaehtoisen elämän edistämiseksi. Toiminta on suunnattu ensisijaisesti sokeille, vaikeasti heikkonäköisille ja kuurosokeille.



Vasemmalla on piirroskuva kännykästä, jonka ympärillä leijailee sosiaalisen median symboleita. Oikealla on punatukkainen ja punapartainen mies, joka pitää kättä korvan takana ja kuuntelee kohti kännykkää. Miehen ja kännykän välissä on puhekupla, jossa on avattu munalukko ja sanat #SanoitaSome. Kuvan vasemmassa alalaidassa on Näkövammaisten liiton ja Näkemättä kaunis-kampanjan logot.