10.10.2019
Näkövammaisjärjestöt keräsivät valkoisia keppejä katastrofialueille

Kansainvälistä Valkoisen kepin päivää vietetään tiistaina 15.10. eri puolilla maailmaa.

Valkoinen keppi on tehokas, yksinkertainen ja helposti mukana kulkeva itsenäisen liikkumisen apuväline näkövammaisella. Keppi toimii korvaamattomana apuvälineenä mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja myös paikoissa, joissa ei ole esimerkiksi sähköä.

Näkövammaisten liitto ja sen 14 jäsenyhdistystä sekä ruotsinkielisten näkövammaisjärjestö Finlands Svenska Synskadade ovat keränneet käytöstä poistettuja, mutta toimintakuntoisia valkoisia keppejä ja suurennuslaseja Suomen Punaiselle Ristille. SPR kuljettaa kepit Tampereen Kalkussa sijaitsevasta logistiikkakeskuksesta maailman katastrofialueille näkövammaisten käyttöön.

Pyyntö saada keppejä tuli alun perin Tadžikistanin Punaiselta Puolikuulta. SPR tukee Tadžikistanissa katastrofivalmiutta ja yhteisöjen hyvinvointia ja terveyttä edistäviä hankkeita. Tadžikistanin lisäksi keppejä toimitetaan myös muille katastrofialueille.

Valkoiset kepit luovutetaan Suomen Punaiselle Ristille Tampereella pidettävien Apuvälinemessujen yhteydessä 7.11. Näkövammaisten liiton messuosastolla numero 204 klo 14.
 
Lisätietoja Näkövammaisten liiton järjestöjohtaja Sari Kokko, p. 09 3960 4574

Näkövammaisten liitto ry on näkövammaisten ihmisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö, joka toimii näkövammaisten omaehtoisen elämän edistämiseksi. Toiminta on suunnattu ensisijaisesti sokeille, vaikeasti heikkonäköisille ja kuurosokeille.