Vam­mais­tut­ki­muk­sen pro­fes­suu­ri va­ki­nais­te­taan

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta on päättänyt säilyttää vammaistutkimuksen professuurin Helsingin yliopistossa. Samalla vuodesta 2013 määräaikaisena ollut tehtävä vakinaistetaan.

Tehtävään palkataan joko professori tai apulaisprofessori. Yliopisto on suunnitellut käynnistävänsä haun syyskuun aikana. Ennen haun käynnistymistä tiedekunnan täytyy vielä määritellä loppuun tehtävän tarkka sisältö sekä saada yliopiston rehtorilta täyttölupa. Tavoitteena on, että uusi henkilö aloittaisi tehtävässään ensi vuoden alusta.

Rahoitus tehtävään on jo järjestynyt. Edellisen viisivuotiskauden yliopisto ja vammaisjärjestöt maksoivat suunnilleen puoliksi, mutta jatkossa yliopisto maksaa kustannukset käytännössä yksin. Tiedekunta kävi nytkin rahoituksesta alustavia tunnusteluja vammaisjärjestöjen suuntaan, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei vammaisjärjestöillä ole varaa siihen osallistua.

Yliopisto käyttää kuitenkin loppuun aiemman lahjoituksen rahat, jotka jäivät käyttämättä edellisen vammaistutkimuksen professorin Simo Vehmaksen keskeytettyä kautensa keväällä.

Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanin Hannu Niemisen mukaan Helsingin yliopisto haluaa nyt voimakkaasti profiloitua nimenomaan sosiaalisten ja erityisryhmien oikeuksien toteutumista koskevassa tutkimuksessa. Helsingin yliopiston vammaistutkimuksen professuuri on myös Suomessa ainoa.

– Tämä on ihan strateginen satsaus, Nieminen sanoo.

Niemisen mukaan yhteiskunnallinen tarve vammaistutkimuksen professuurille ja vammaistutkimukselle on jopa kasvanut siitä, kun Simo Vehmas aloitti tehtävässään vuonna 2013. Hän huomauttaa, että lainsäädännön kehittäminen vaatii aina tuekseen myös tutkimustietoa ja sen toimeenpano resursseja. Erityisesti professuurin vakinaistamispäätökseen vaikutti valmisteilla oleva sote-uudistus.

– Sosiaalityön määrärahojen heikentäminen tarkoittaa sitä, että vaikka vammaisille on lainsäädännön kautta annettu viime vuosina enemmän oikeuksia, näiden oikeuksien toteuttaminen muuttuu kuitenkin yhä hankalammaksi, Nieminen huomauttaa.

Myös Vammaisfoorumin puheenjohtaja Kalle Könkkölä pitää professuurin jatkoa tärkeänä asiana. Hän muistuttaa, että sote- ja lakiuudistusten lisäksi ylipäätään julkinen keskustelu vammaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta on lisääntynyt huomattavasti.

– Olisi hienoa, jos tehtävään valittaisiin nimenomaan vammainen henkilö. Tärkeintä kuitenkin on, että hän on pätevä – eikä vain muodollisesti vaan myös toiminnallisesti, Könkkölä sanoo.

Nykyisin Tukholman yliopistossa toimiva Simo Vehmas arvioi, että sillä, joka Helsingin yliopiston uuteen tehtävään valitaan, on valtava merkitys vammaistutkimuksen profiilille. Vehmas koki saaneensa itse tiedekunnalta varsin vapaat kädet tehtävänsä hoitamiseen.

– Vammaistutkimuksella ei ole muita resursseja kuin se professuuri. Olennaista on, mihin suuntaan uusi henkilö sitä professuuria painottaa: minkälaista opetusta hän tekee, onnistuuko hän saamaan tutkimusrahaa sekä minkälaisia muita opettajia ja tutkijoita hän avukseen rekrytoi, Vehmas sanoo.

Omana kaudellaan Helsingin yliopistolla Vehmas yritti saada aikaiseksi vammaistutkimukselle omaa monitieteellistä graduseminaaria, joka olisi parhaimmillaan tuonut alalle uusia nuoria tutkijoita. Hänen mukaansa se kaatui kuitenkin yliopiston jäykkyyteen ja eri oppiaineiden väliseen mustasukkaisuuteen opiskelijoista.

Vehmas on huolissaan siitä, kuinka vahvasti tiedekunta haluaa sitoa professuurin juuri sote-uudistukseen.

– Vammaistutkimuksessa ja vammaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asioista. Jos vammaistutkimus profiloidaan kovasti juuri sote-uudistukseen, siitä tulee helposti pelkkä sosiaalipolitiikan renki ja lisäreservi. Se voi kaventaa opetusta ja tutkimusta, hän varoittaa.

Päätös professuurin vakinaistamisesta syntyi vasta loppukeväästä. Sitä ennen yliopistolla keskusteltiin lähinnä siitä, miten Vehmakselta kesken jäänyt määräaikaisuus hoidettaisiin loppuun.

Helsingin yliopisto kävi viime vuonna läpi laajat yt-neuvottelut, joiden kautta henkilöstöä vähennettiin noin kuudellasadalla työntekijällä. Vuoteen 2020 mennessä henkilöstö vähenee yhteensä tuhannella. Henkilöresurssien romahduksen jälkeen Simo Vehmas olikin yllättynyt, että professuurin jatkolle löytyi kaikesta huolimatta rahoitusta.

– Se kertoo siitä kaaoksesta, mikä Helsingin yliopistossa on viimeiset puolitoista vuotta vallinnut. Ei tiedetä, mihin on varaa ja mihin ei. Ilmeisesti on ollut rahaa, jolla voi palkata professorin, mutta samanaikaisesti on annettu kenkää isolle osalle hallintohenkilökunnasta – mikä taas on yliopiston toimivuuden kannalta tosi huono juttu, Vehmas sanoo.

Vehmaksen mukaan oppituolin jatkon epävarmuuden lisäksi juuri rahan puuttuminen oli keskeinen syy siihen, miksi hän päätti vaihtaa töitä kesken professuurinsa – ja miksi hän ei ole myöskään kiinnostunut hakemaan tähän tehtävään nyt syksyllä.

– Yleisemminkin työskentelyolosuhteet Suomessa ja Helsingin yliopistossa ovat heikentyneet. Sinällään työ oli todella kiinnostavaa, mutta on vaikea rakentaa mitään uutta, kun ei ole oikein millä rakentaa – ei rahaa eikä tekijöitä, Vehmas arvioi.