Siirry pääsisältöön

Mistä apua äkil­li­seen, vält­tä­mät­tö­mään avun tar­pee­seen

Oikeuksienvalvonta tiedottaa 10/2020

Mitä tehdäm jos eteen tulee tilanne jossa avustajan, omaisen tai läheisen äkillinen sairastuminen, tapaturma tai jonkin muu ennakoimaton tilanne johtaa siihen että tarvittaisiin pikaisesti apua tai avustajaa?

Seuraavassa vinkkejä erityyppisiin tilanteisiin ennakointina tämänkaltaiseen avun tarpeeseen.

Henkilökohtaisen avustajan sairastuminen tai muu äkillinen este

Avustajan sairastumiseen on syytä varautua selvittämällä oman kunnan tai kuntayhtymän vammaispalveluista paikkakunnalla sovellettavia käytäntöjä. Tilanteeseen voi olla erilaisia ratkaisuja riippuen avun järjestämistavasta.

Kunnan/kuntayhtymän omana toimintana tai ostopalveluna sekä palvelusetelillä järjestetyssä henkilökohtaisessa avussa sijaisjärjestelyt ovat yleensä varsin mutkattomasti hoidettavissa.

Mikäli avustettava toimii itse avustajan työnantajana (työnantajamalli), sijaisjärjestelyistä on syytä ottaa hyvissä ajoin etukäteen selvää, jotta ei tulisi tilannetta, jossa voisi jäädä ilman välttämätöntä apua. Joissakin kunnissa on mahdollista sopia etukäteen palvelusetelillä ostettavasta avusta tai avustajakeskuksesta tms. saatavasta väliaikaisesta avustajasta. Etukäteen epätoivottuun tilanteeseen parasta varautumista on oman paikkakunnan käytäntöjen selvittämien.

Arjen sujumisen kannalta tärkeän läheisen sairastuminen, tapaturma tai muu estyminen

Äkillisissä tilanteissa, kun oma arjessa selviytyminen olisi enemmän tai vähemmän riippuvaista läheisen avusta, ja omista verkostoistakaan ei apua ole juuri silloin saatavilla, voi aina olla yhteydessä lakisääteisesti järjestettyyn sosiaalipäivystykseen.

Sosiaalipäivystystä järjestetään ympärivuorokautisesti kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kaiken ikäisille. Palveluun saa yhteyden ympäri vuorokauden ja kiireellisiä palveluja on saatavissa kaikkina vuorokauden aikoina. Palvelua voidaan kutsuta myös esim. sosiaali- ja kriisipäivystykseksi.

Kuntien ratkaisut sosiaalipäivystyksen järjestämisessä vaihtelevat, yhteystiedot löytyvät kunnan puhelinvaihteesta tai nettisivuilta ja aina viimekädessä yleisestä hätänumerosta.

Omaishoitajan sairastumisesta tai muusta syystä johtuva estyminen

Omaishoitajan äkillinen estyminen voi johtaa tilanteeseen, jossa kunnan/kuntayhtymän palvelusta vastaava taho ei pysty apua tarjoamaan ja välittämään apua tilanteeseen. Jos kotipalvelu tai muu omaishoidosta vastaava taho ei ole tavoitettavissa vuorokauden- tai viikonloppuajan takia voi apua kysyä sosiaalipäivystyksestä.

Yleinen hätänumero 112

Mikäli kohtaat hätätilanteen tai tarvitset kiireellisesti viranomaisapua paikalle tai jos tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa voit soittaa yleiseen hätänumeroon 112. Jos epäilet, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta. Kun soitat hätänumeroon 112 vastaa kysymyksiin, toimi annettujen ohjeiden mukaisesti ja lopeta puhelu vasta, kun saat luvan. Hätänumerosta voidaan myös ohjata tai kääntää puhelu sosiaali- tai kriisipäivystykseen mikäli tilanne niin vaatii.

Lähteet: