Siirry pääsisältöön

Lii­ken­tees­sä on uusia riskejä nä­kö­vam­mai­sil­le

Kansainvälistä valkoisen kepin päivää vietetään vuosittain 15. lokakuuta. Päivä muistuttaa oikeudesta turvalliseen liikkumiseen.

Valkoinen keppi on näkövammaisen ihmisen itsenäisen liikkumisen mainio apuväline. Uudet innovaatiot liikenteessä aiheuttavat kuitenkin näkövammaisille uudenlaisia haasteita, joita valkoisella kepillä ei ratkaista.

Kaduille on viime vuosina ilmestynyt uusia liikennevälineitä ja kulkuneuvoja. Sähköpotkulautojen, -pyörien ja -autojen lisäksi kaduilla saattaa tulla vastaan myös ruokakasseja kuljettava robotti. Kaikki edellä mainitut voivat aiheuttaa valkoisen kepin kanssa ja kuulonvaraisesti kulkevalle näkövammaiselle ihmiselle ikäviä yllätyksiä.

Sähköauto on hiljainen, joten sen havaitseminen ilman näköä on hankalaa. Sähköautojen liikenneturvallisuuden parantamiseksi EU:n alueella edellytetään uusilta sähkö- ja hybridiajoneuvoilta varoitusäänijärjestelmää, joka aktivoituu, kun auto liikkuu alle 20 kilometriä tunnissa. Kuljettaja voi kuitenkin halutessaan kytkeä varoitusäänen pois päältä.

Sähköpyörät, kuten pyörät yleensäkin, ovat varsin hiljaisia ja nopeita vekottimia. Kun pyöräilijä näkee valkoisen kepin kanssa liikkuvan henkilön, kannattaa aina hidastaa vauhtia ja käyttää sopivissa tilanteissa varoituskelloa hyvissä ajoin, jotta näkövammaisella jää aikaa reagoida.

Sähköpotkulautojen aiheuttamat vaaratilanteet muille kulkijoille ovat viime aikoina olleet esillä tiuhaan. Kulkuväylille jätetyt sähköpotkulaudat aiheuttavat vaaroja näkövammaisille, sillä niitä ei aina havaitse valkoisella kepilläkään, ennen kuin on liian myöhäistä. Kovaa vauhtia ohi sujahtavat laudat ovat jalankulkijoille ylipäätään riski.

Nykyisin kaupungeissa liikkuu myös kauppakasseja itsenäisesti kuljettavia robotteja. Robotit liikkuvat noin kuuden kilometrin tuntivauhtia ja periaatteessa havaitsevat ihmiset. Näkövammaiselle kulkijalle robotin kohtaaminen kadulla voi kuitenkin herättää hämmennystä.

Sähköisten liikennevälineiden yleistymisestä huolimatta valkoinen keppi on edelleenkin varsin näppärä itsenäisen liikkumisen apu. Välillä valkoisen kepin kanssa liikkuva voi myös tarvita muiden apua. Silloin kannattaa tarjota sitä rohkeasti.

Valkoisen kepin päivä

Kansainvälistä valkoisen kepin päivää (White Cane Day) vietetään vuosittain 15. lokakuuta. Päivä muistuttaa oikeudesta turvalliseen liikkumiseen. Seuraa meitä Valkoisen kepin päivänä sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #ValkoisenKepinPäivä.