Liikkuminen ja liikkumisen apuvälineet

Näkövammainen henkilö turvautuu liikkuessaan muihin aisteihinsa ja mahdollisesti apuvälineisiin kyetäkseen selviytymään omatoimisesti ympäristöolosuhteissa. Aistien avulla henkilö kerää ympäristöstään tietoa, erittelee ja tulkitsee sitä sekä valikoi tarpeellisen. Tiedon perusteella hän rakentaa muistikartan reitistä, maamerkeistä ja vaaratekijöistä. Näkövammaisen liikkuminen vaatii jatkuvaa ja katkeamaton keskittymistä.

Kuulo on näkövammaiselle erittäin tärkeä ympäristöstä tietoa välittävä aisti. Heijastuvien äänten eli kaikujen perusteella on mahdollista havaita esteitä ja aukkoja. Kuulon avulla näkövammainen henkilö myös ylittää suojatien. Liikennevalojen äänimerkin puuttuessa on turvauduttava kuulemaan ylityshetki ohi ajavien äänistä. Kova melu häiritsee tärkeiden äänten erottamista ja niiden tulosuunnan arvioimista.

Tuntoaistia käytetään tunnustellessa opasteita, kohokarttoja ja pienoismalleja. Kulkuväylän pinnanmuodot ja -materiaalit sekä suuntalinjat tuntuvat valkoiselle kepillä tai jalkapohjan alla. Myös iholla tuntuvat lämpö, tuuli ja ilmavirrat auttavat suunnistautumisessa. Kinesteettisen aistin eli nivel- ja lihasaistin avulla näkövammainen henkilö aistii pinnan kaltevuutta ja muotoja sekä oppii arvioimaan etäisyyksiä ja liikkeitä. Hajuaististakin voi olla apua, kun kohteella on sille ominainen, selvästi erottuva tuoksu.

Lähde:
Verhe, I. (1996). Selkeä ympäristö. Näkövammaiselle soveltuvan toimintaympäristön suunnittelu. Näkövammaisten Keskusliitto ry, Rakennusalan kustantajat RAK.

Valkoinen keppi

Valkoinen keppi on liikkumisen apuväline henkilölle, joka ei näkövammansa vuoksi pysty enää liikkumaan turvallisesti ja itsenäisesti. Valkoinen keppi toimii tuntoaistin apuna ja sen avulla saa tiedon muun muassa kulkureitin tasoeroista, pintamateriaaleista, reunakivistä ja reitillä olevista vyötärön alapuolisista esteistä. Valkoinen keppi myös kertoo näkövammasta muille liikkujille, erityisesti autoilijoille, joiden on noudatettava erityistä varovaisuutta havaitessaan tiellä näkövammaisen henkilön.

Valkoisia keppejä on erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Kepin pituus, käyttötapa ja tarve vaihtelevat olosuhteiden mukaan. Yleensä valkoinen keppi on kokoontaitettava ja heijastavaa materiaalia. Valkoinen keppi voi yhtä hyvin olla myös tuki-/kävelykeppi.

Kulkiessaan henkilö liikuttaa keppiä edestakaisin kulkuväylän pinnan yläpuolella. Hän myös havainnoi ympäristöään kuuntelemalla omien askeltensa ja kepin aiheuttamia ääniä ja kaikuja. Kuuntelemalla äänien heijastumista henkilö paikantaa esteet ja vapaat kulkuaukot. Valkoisen kepin avulla ei kuitenkaan voi havaita kulkuväylän yläpuolisia, pään korkeudella sijaitsevia esteitä. Tällaisia ovat mm. naulakot, matalat ulkomarkiisit, avoportaat, joiden alle voi vahigossa kävellä, kulkuväylän yläpuoliset opaskyltit ja kulkuväylälle kaartuvat puiden oksat. Niiden tulee olla suojattuja tai merkittyjä esim. materiaalierolla kulkuväylän pintaan, jolloin ne voi havaita valkoisella kepillä.

Lähde: Verhe, I. (1996). Selkeä ympäristö. Näkövammaiselle soveltuvan toimintaympäristön suunnittelu. Näkövammaisten Keskusliitto ry, Rakennusalan kustantajat RAK.
Valkoinen keppi -esite (1997). Näkövammaisen Keskusliitto ry.

Valkoinen keppi osoittaa suojatien reunakiven

Kuva: Valkoinen keppi kertoo käyttäjälleen milloin suojatie päättyy

Opaskoira

Opaskoiran tehtävä on helpottaa sokean henkilön liikkumista paikasta toiseen. Opaskoira pitää opastettavan kulkureitillä, kiertää esteet, pysähtyy ennen teiden ja katujen ylityksiä ja ilmaisee hidastamalla tai pysähtymällä sellaiset maassa olevat esteet ja pinnan epätasaisuudet, joita ei voi kiertää. Opaskoira osaa hakea myös käskystä kohteita, kuten portaan, suojatien ja bussipysäkin.
Nykyaikainen yhdyskuntasuunnittelu ja lisääntynyt liikenne asettavat yhä suurempia vaatimuksia opaskoirankäytölle. Kiintopisteet, kuten kadunreunat, puuttuvat hyvin usein ja silloin koirankäyttäjän on vaikea paikallistaa, mistä suojatie alkaa. Koirat on koulutettava entistä enemmän mittatilaustyönä niiden käyttöympäristön mukaan.

Lähde: Opaskoirakoulu

Hankalia paikkoja opaskoirakoille rakennetussa ympäristössä ovat mm.:

  • vinot suojatiet (koiran on vaikea säilyttää suunta)
  • suojatiet ilman reunakiviä (koiran on vaikea havaita suojatien alkamiskohta)
  • liukuportaat (koirilta kiellettyjä matkustuspaikkoja)
  • erilaiset ritilät esim. portaissa tai sisääntuloissa (koiralle epämiellyttäviä kävellä)
  • korkeat paikat, joissa on läpinäkyvät seinät (voivat pelottaa koiraa)
  • kulkuväylän yläpuoliset esteet (koira ei yleensä huomaa niitä)
  • isot aukiot (koiran on vaikea säilyttää suunta)
  • liukkaat ja kiiltävä pintamateriaalit
  • avonaiset portaat

Opaskoirakon liikkumista tukevat aikalailla samat asiat kuin valkoisen kepin kanssa kulkevia; ympäristön selkeys, suoraviivaisuus ja turvallisuus.

Opaskoirakko kaupungilla

Kuva: Opaskoira helpottaa sokean henkilön liikkumista.

Elektroniset liikkumisen apuvälineet (ELA)

Näkövammaisille tarkoitettuja elektronisia liikkumisen apuvälineitä ja järjestelmiä
on kehitetty pitkään. Ratkaisuja on etsitty kolmeen perusongelmaan: orientaatio suhteessa globaaliin ympäristöön (karkeasti yleiskartalla), orientaatio suhteessa lokaaliin eli lähiympäristöön ja turvallisuusuhat, joita ei voi havaita ensisijaiselle apuvälineellä.

Globaalissa paikannuksessa hyödynnetään mm. GPS-paikannusta, verkkopaikannusta, langattomien lähiverkkojen paikannusta. Lähiympäristön havainnointiin on käytetty ultraääneen, infrapunavaloon tai laseriin perustuvia etäisyydenmittauslaitteita. Törmäyksien estoon tarjotut laitteet ovat yleensä rinnalle asetettuja yksinkertaisia
etäisyysmittareita, jotka antavat varoituksen liian lähelle tulevasta esteestä. Näitä on ollut markkinoilla jo 60-luvulta lähtien.

Lähde:

Näkövammaisten opastusjärjestelmät. Raportti VTT-AUT3-C2001-01, Versio 1.0. Ari Virtanen, Sami Koskinen, Marko Blom. Tampere, Helmikuu 2002.

NOPPA Näkövammaisten opastusjärjestelmän pilottiprojekti. Loppuraportti, Versio 1.0. Ari Virtanen, Sami Koskinen.Tampere, Tammikuu 2005 (pdf-tiedosto).

Kiikari

Kiikari on hyvä apuväline aikatauluja ja opasteita lukiessa tai pysäkille saapuvan bussin numeroa kiikaroitaessa.

Nainen kiikaroi bussin numeroa

Kuva: Kiikarin avulla voi muun muassa tarkistaa saapuvan bussin numeron.

Suodatinlasit

Suodatinlaseja käytetään ehkäisemään häikäisyä sekä parantamaan kontrastinäköä.

Liikkumistaidon ohjaus

Uusissa ympäristöissä näkövammaisen itsenäinen liikkuminen voi olla haastavaa tai jopa mahdotonta ? tällöin tarvitaan liikkumistaidon ohjausta. Tutuissa ympäristöissä ja opetelluilla reitillä kulkeminen sujuu.

Liikkumistaidon ohjauksen tarkoituksena on, että näkövammainen henkilö oppii liikkumaan itsenäisesti, turvallisesti, tehokkaasti ja joustavasti hänelle tärkeissä toimintaympäristöissä. Liikkumistaidonohjaus on yksi tekijä, joka näkövammaisten kohdalla turvaa Suomen perustuslakiin kirjatun liikkumisvapauden perusoikeuden toteutumista.

Liikkumistaidon ohjaus käsittää mm. liikkumisen perustaitojen harjoittelun, valkoisen kepin ja muiden tarvittavien liikkumisen apuvälineiden käytön opetuksen, reittiopetuksen sekä eri liikennetilanteissa suoriutumisen opettelun. Lisäksi ohjauksessa harjaannutetaan muiden aistien kautta saatavan tiedon hyödyntämistä liikkumisessa ja ympäristön hahmotuksessa.

Liikkumistaidonohjausta järjestämisvastuu jakaantuu lähinnä julkisen terveydenhuollon eli keskussairaaloiden näönkuntoutusyksiköiden ja kunnan sosiaalitoimen kesken. Liikkumistaidonohjausta annetaan Näkövammaisten liiton, Finland Svenska Synskadade fr:n ja keskussairaaloiden sopeutumisvalmennuskursseilla sekä yksilöllisenä ohjauksena.

Liikkumistaidon ohjausta voi tarvita mm. uudelle asuinalueelle muutettaessa lähiympäristön haltuunottamiseen tai työpaikan vaihtuessa uuden työmatkareitin opetteluun. Liikkumistaidon ohjausta voi tarvita myös talvikelillä liikkumiseen, jolloin haasteena ovat jäätyneiden kadunreunojen tunnistaminen, lumihangessa kävely, polkujen löytäminen ja liukastumisen välttäminen. Aivan kaikkia reittejä ei ohjauksenkaan avulla pysty oppimaan, jos reitti ei tarjoa tarpeeksi liikkumista tukevia elementtejä ? maamerkkejä, ääniä tai tuntoon perustuvia ohjaavia elementtejä.

Lähteet:
Airut 1-2, 1998
Näkövammaisten Keskusliitto ry, suositus 15.10.2001
Näkövammaisen palveluopas 2009. Virpi Peltomaa (toim.). Näkövammaisten Keskusliitto ry.

Lisätietoa www-sivuillamme