Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu

Mitä henkilökohtainen apu on?

Henkilökohtainen apu on
1. Välttämätöntä toisen ihmisen antamaa apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta vamman tai sairauden vuoksi hän ei selviä niistä itse.
2. Itsenäisen elämän mahdollistaja vaikeavammaiselle henkilölle.
3. Vammaispalvelulain mukainen palvelu, johon palvelun myöntämiskriteerit täyttävällä vaikeavammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus.

Mihin henkilökohtaista apua myönnetään?

Henkilökohtainen apu kohdistuu niihin toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella:
• päivittäisissä toimissa
• työssä ja opiskelussa
• harrastuksissa
• yhteiskunnallisessa osallistumisessa
• sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä

Päivittäisillä toimilla tarkoitetaan niitä toimintoja, joita ihmiset elämässään tekevät joko joka päivä tai harvemmin, mutta kuitenkin toistuvasti tietyin aikavälein. Ne ovat siis sellaisia asioita, jotka kuuluvat yleisesti elämässä tapahtuviin toimintoihin. Tällaisia ovat muun muassa liikkuminen, pukeutuminen, henkilökohtainen hygienia ja sen hoito, vaate- ja ruokahuolto, kodin siisteydestä huolehtiminen sekä asiointi esimerkiksi kaupassa tai viranomaisessa asioiminen. Säännöksen tarkoittamiin päivittäisiin toimiin kuuluu myös vaikeavammaisen henkilön huollossa tai hoidossa olevan lapsen päivittäisiin toimiin osallistuminen.

Jos avun ja avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulee siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla. Tällaista hoivaa, hoitoa ja valvontaa, jota laissa tarkoitetaan, on ainakin sellainen hoito ja huolenpito, jota annetaan pääasiassa lääketieteellisin perustein tai sellainen hoito ja huolenpito, jota on annettavissa henkilön vammaisuudesta tai sairaudesta riippumatta, esimerkiksi ns. perushoito.

Paljonko henkilökohtaista apua myönnetään?

Vammaispalvelulain 8 c §:ssä on säännökset siitä, miten paljon henkilökohtaista apua on myönnettävä. Avun määrän arviointi on sidoksissa perustuslaissa säädettyyn jokaisen oikeuteen välttämättömään huolenpitoon eli ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan sekä riittävien palvelujen turvaamiseen jokaiselle.

Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa lähtökohtana pidetään sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Koska ihmisarvoisen elämän edellytysten täyttyminen edellyttää myös muiden inhimillisten tarpeiden kuin perustarpeiden tyydyttämistä, on huomiota kiinnitettävä myös erilaisiin sosiaalisiin tarpeisiin vastaamiseen sekä vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksiin toteuttaa itseään.

Avun määrää määriteltäessä on ensin arvioitava yksilöllisesti, miten paljon apua vaikeavammainen henkilö välttämättä tarvitsee. Kun on määritelty välttämätön apu, voidaan siirtyä arvioimaan sitä, minkälainen tuntimäärä tuon välttämättömän avun tarpeen kattaa.

Välttämättömiä tuntimääriä arvioitaessa keskeisessä asemassa on palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä on syytä arvioida henkilökohtaisen avun tarve kaikilla elämänalueilla. Tässä voidaan käyttää apuna erilaisia avuntarpeen kartoitusmenetelmiä.

Palveluasumisen tai asumispalvelun piirissä oleville vaikeavammaisille henkilöille on järjestettävä henkilökohtaista apua myös kodin ulkopuolisiin päivittäisiin toimiin heidän välttämätöntä avuntarvettaan vastaavalla tavalla.

Riippumatta järjestämistavasta, vaikeavammainen ihminen itse päättää siitä, mitä, missä, milloin ja miten hän saa henkilökohtaista apua ja sekä siitä, kuka häntä avustaa.

Päivittäiset toimet

Henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Mitään enimmäistuntimäärää ei laki tunne, vaan arvioinnissa lähdetään yksilöllisestä tarpeesta.

Päivittäisiä toimia ovat toiminnot, joita ihmiset elämässään tekevät joka päivä tai harvemmin, mutta kuitenkin toistuvasti tietyin aikavälein. Esimerkkeinä päivittäisistä toimista ovat kotona ja kodin ulkopuolella tapahtuvat jokapäiväiset ja yleisesti elämässä tapahtuvat asiat ja toimet, kuten
• liikkuminen
• pukeutuminen
• henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen
• vaate- ja ruokahuolto
• kodinhoito
• kaupassakäynti
• lääkärikäynnit
• muu asiointi
• lasten vieminen päiväkotiin ja lasten päivittäisiin toimiin osallistuminen ym.

Työ ja opiskelu

Henkilökohtaista apua on järjestettävä työtä ja opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilösitä välttämättä tarvitsee. Mitään enimmäistuntimäärää laki ei tunne, vaan arvioinnissa lähdetään yksilöllisestä tarpeesta.

Henkilökohtainen apu työhön ja opiskeluun määritellään samoista lähtökohdista käsin kuin vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa niitä koskeva oikeuskäytäntö mukaan lukien.

Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Opiskeluna pidetään vastaavasti jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, joka vahvistaa vaikeavammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Tällaiseksi opiskeluksi on katsottava myös vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Esimerkiksi lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa sekä korkeakouluissa opiskelevien vaikeavammaisten henkilökohtainen apu järjestetään vammaispalvelulain nojalla.
Henkilökohtaista apua voi olla tarpeen järjestää myös ulkomaille suuntautuvien loma- ja työmatkojen ajaksi.

Perusopetus

Perusopetuksen osalta henkilökohtaisen avun ensisijainen järjestämisvastuu on kunnan opetustoimella. Vammaispalvelulla on aina toissijainen velvollisuus järjestää henkilökohtaista apua, jos esimerkiksi koulutoimen järjestämä apu ei ole riittävää tai sopivaa.

Perusopetuslain 31 §:n mukaan vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Päätöksen asiassa tekee opetuksen järjestäjä. Avustaminen voidaan järjestää joko henkilökohtaisen tai useamman oppilaan yhteisen avustajan turvin.

Koululaiselle annettava apu voi myös kattaa esimerkiksi kotitehtävissä avustamisen kouluajan jälkeen.

Harrastukset, yhteiskuntaan osallistuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen

Harrastuksia, yhteiskuntaan osallistumista ja sosiaaliseen kanssakäymistä varten (kuten ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämiseen kodin ulkopuolella) henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avuntarvetta.

Kyseessä on vähimmäismäärä, joten tarvittaessa perustellusta syystä tuntimäärä voi aina olla suurempikin. Erityistilanteissa on mahdollista myöntää näihin toimintoihin myös vähemmän kuin 30 tuntia kuukaudessa. Silloin kunnan on kuitenkin selvitettävä, että suurempi tuntimäärä ei ole vaikeavammaiselle henkilölle tarpeen.

Henkilökohtainen apu suhteessa muihin palveluihin ja tukitoimiin

Vammaispalvelulaki on ensisijainen suhteessa kehitysvammalakiin, mutta toissijainen suhteessa sosiaalihuoltolakiin.

Henkilökohtainen apu on mahdollista tarvittaessa yhdistää muihin vammaispalvelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Palvelutarvetta kartoitettaessa ja viimeistään palveluista päätettäessä on yksilöllisesti arvioitava, millä keinoin asiakkaan palvelutarve parhaiten tyydytetään.

Jos asiakkaalle esimerkiksi järjestetään palveluasuminen kotiin, se voidaan toteuttaa erilaisten palvelu- ja tukitoimiyhdistelmien avulla. Vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen voidaan järjestää vaikkapa osaksi henkilökohtaisen avun ja osaksi omaishoidon tuen ja kotihoidon turvin. Lisäksi pitää myöntää henkilökohtaista apua kodin ulkopuolelle.

On myös mahdollista järjestää apu sekä kotiin että kodin ulkopuolelle pelkästään henkilökohtaisena apuna. Kun arvioidaan sitä, mikä palvelu tai järjestämistapa on tarkoituksenmukaisin, on lähtökohdaksi otettava asiakkaan etu.

Kehitysvammalain nojalla palveluja on järjestettävä silloin, jos vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet eivät ole asiakkaalle riittäviä tai sopivia. Muun muassa kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita vastaavia asumispalveluita, perhehoitoa sekä vaativaa ja monialaista erityisosaamista ja ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa edellyttäviä palveluja voidaan edelleen järjestää kehitysvammalain nojalla.

Muut palvelumuodot henkilökohtaisen avun sijaan

Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Tämä koskee tilanteita, joissa vaikeavammainen henkilö tarvitsee vaativaa ja monialaista erityisosaamista sekä ympärivuorokautista sairaanhoidollista hoitoa edellyttäviä palveluja. Säännös koskee myös tilanteita, joissa henkilö on jo palvelu- tai hoidontarpeensa kannalta perustellusti laitoshoidossa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössään ilmaiseman kannan mukaan kuitenkin myös laitoshoidossa oleville vaikeavammaisille henkilöille tulee mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpito ja yhteiskunnallinen osallisuus. Vaikka henkilökohtainen apu ei olisi tarkoituksenmukainen palvelumuoto, palvelut on kuitenkin järjestettävä jollakin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavan valinta

Henkilökohtaisen avun on tuettava ja edistettävä vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää ja yhdenvertaista oikeutta elää yhteisössä sekä tehdä samanlaisia valintoja kuin muut ihmiset.

Henkilökohtaisen avun intiimi luonne korostaa järjestämistavan valinnan tekemistä yhteisymmärryksessä vaikeavammaisen henkilön kanssa. Siksi asiakkaan omien käsitysten selvittämisellä on suuri merkitys.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon
• vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset
• palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve
• elämäntilanne kokonaisuudessaan

Järjestämistavasta päätettäessä voidaan apuna käyttää tulkkausta sekä kommunikaation apuvälineitä ja -menetelmiä. Täysi-ikäisten vajaavaltaisten sekä alaikäisten kohdalla voidaan osin tukeutua myös omaisten ja läheisten asiantuntemukseen, mutta avun järjestämisen ja päivittäisen toteuttamisen ei tule perustua toisen henkilön esittämiin näkemyksiin.

Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua kolmella tavalla

1. Työnantajamalli
Kunta korvaa vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Työnantajamallista kerrotaan laajemmin tässä käsikirjassa.

2. Palveluseteli
Kunta antaa vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaalihuoltolain 3 a §:ssa tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen.

3. Oma tai ostopalvelu
Kunta hankkii vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestää palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.

Järjestämistapoja voi yhdistää

Henkilökohtaisen avun eri järjestämistapoja voidaan yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin.Henkilökohtainen apu voidaan esimerkiksi järjestää henkilökohtainen avustaja -järjestelmällä, mutta myöntää palveluseteli avustajan sijaisuuksien hoitamista varten.

Järjestämistavoista valittava asiakkaalle sopivin

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua kaikkien kolmen vaihtoehdon mukaisesti. Jotta henkilökohtaisen apu toteutuisi lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla, kunnassa tulisi olla käytössä myös jokin muu järjestämistapa kuin henkilökohtainen avustaja -järjestelmä.

Palveluseteli, kunnan oma palvelu tai ostopalvelu mahdollistavat sen, että henkilökohtaisen avun piiriin pääsevät myös sellaiset vaikeavammaiset henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta suoriudu työnantajavelvoitteista tai eivät halua toimia työnantajina.

Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein. Tällöin palvelut on kuitenkin järjestettävä jollakin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Henkilökohtaisen avun maksuttomuus

Asiakasmaksulain 4 §:n mukaan henkilökohtainen apu on saajalleen maksutonta. Henkilökohtainen apu voi sisältää myös kotihoidon ja myös kotisairaanhoidon palveluja. Mikäli henkilökohtaista apua järjestetään palvelusuunnitelman ja tehdyn yksilöhuollon päätöksen perusteella osin kotihoidon palvelujen avulla, ovat nämä palvelut osana henkilökohtaista apua maksuttomia saajalleen.

Eduskunnan oikeusasiamies otti kantaa henkilökohtaisen avun järjestämiseen tuoreessa kanteluratkaisussa

Kohteena olevassa kunnassa henkilökohtaista apua oli saatavilla lähestulkoon ainoastaan työnantajamallilla. Oikeusasiamiehen mukaan lain mukainen menettely ei ole se, että kunta tosiasiassa "pakottaa" valitsemaan henkilökohtaisen avun työnantajamallin. Mikäli henkilö ei halua tai ei pysty toimimaan avustajan työantajana, tulee kunnan tarjota muuta tapaa henkilökohtaisen avun saamiseksi. Oikeusasiamies on pyytänyt kantelun kohteena ollutta kuntaa ilmoittamaan, mihin toimiin päätöksen vuoksi on ryhdytty.

Myös Heta-Liiton kanta on, että henkilökohtaisen avun työnantajamalliin ei saa pakottaa, vaan tarjolla tulee aidosti olla muitakin vaihtoehtoja. On siis erittäin tärkeää, että myös eduskunnan oikeusasiamies tuo asian näin ilmi! Työnantajamalli on tärkeä ja hyvin itsenäisen elämän mahdollistava henkilökohtaisen avun järjestämistapa, ja se tulee ehdottomasti säilyttää. Rinnalla kuitenkin tulee olla myös muita henkilökohtaisen avun järjestämistapoja.